---
Sain pitkästä aikaa päivitettyä Facebookin profiilikuvan. Fb ei jotenkin ole minun juttuni, tai ehkä en ole sitä oikein sitä vielä löytänyt. Enemmän se on pakkopullaa. Nokkelaa small talkia siellä näkyy olevan ja monet vaikuttavat olevan hyvinkin intensiivisesti mukana. Toki chatia tulee käytettyä paljon ja se onkin kohdallani paras tapa viestiä nyt, kun ääneni on pelkkää pihinää ja puhinaa.
Selvästikään en ole jyvällä raskaan sarjan Fb-elämästä. Itselle ei ehdi tapahtua niin paljoa, että olisi jatkuvasti jaettavaa Fb:ssä. Ja rehellisesti sanoen en ole ihan niin kiinnostunut kavereiden asioista, että onlinenä jatkuvasti seuraisin mitä kullekin milläkin hetkellä tapahtuu.
Katsoin haastattelun toimittajanaisesta joka irrottautui Facebookista terveyssyistä. Jatkuva online-oleminen muuttui hänelle taakaksi. Vessastakin piti päästä dataamaan. Hän kertoi siitä, miten vaikeaa lähtö oli, koska some-kaverit reagoivat hyvin kielteisesti hänen lähtöaikeisiinsa. Tykkäämiset ja viestit aiheuttivat mustasukkaisuutta ja muita tunnereaktioita. Näkyminen tai oikeastaan esiintyminen viidelle sadalle ihmisellle oli muuttunut kovin tärkeäksi hänelle itselleen. Välillä hän huomasi, että kotona ihmiset olivat uppoutuneet kukin omalle laitteelleen omiin virtuaalimaailmoihinsa. Jokainen oli oman kuplansa sisällä eristyksissä muista.
Kuulee tarinoita siitä, että perheenäidit eivät ehdi vaihtaa lapsilleen vaippaa, koska joutuisivat irrottautumaan somesta hetkeksi. Alueuutisissa puolestaan kommentoitiin tuoreiden äitien tapaa kuvata lapsiaan nettiin vauvojensa ensimmäisinä päivinä. Kovasti oltiin huolestuneita varhaisen vuorovaikutuksen sekaantumisesta somettamisen takia. Pohdin, että olikohan kaikki huoli aiheellista?
Ehkä somen kanssa pätee sama sääntö, kuin monessa muussakin; se on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti