Tammikuu nautittu

Varusmies kävi iltavapaalla kotona, mikä oli oikein mukavaa. Viikonloppu onkin alokkailla kiinni leirivalmisteluja tehdessä.

Voinniltaan ollut paljon helpompi päivä tänään kuin eilen. Puhtia on ollut mukavasti.

Hallitus yllätti jälleen. Pari kuukautta sitten luotiin määrätietoisesti "kriisitietoisuutta" ja säästöistä puhuttiin tosissaan. Kansainvälisiä luottoluokittajia pelättiin kuin Israelin Jumalaa. Nyt sitten kun gallupit ovat matalalla ja pääministeri sopivasti Afrikassa, esitetään julkisuudessa että ollaankin valmiit luopumaan säästötavoitteista. Tämä on tyypillistä huonoa ja epälojaalia hallintokulttuuria, jota ei soisi nähtävän valtakunnan huipulla. Luonnollisinta olisi se, että pääministeri kiristäisi hampaita oikein kunnolla ja antaisi potkut tuollaiselle epälojaalille puolueelle. Olisi ollut reilua puhua asiasta ensin pääministerin kanssa eikä ensin tulla julkisuuteen hakemaan irtopisteitä. Vastenmielistä ja moitittavaa.

Asia sinänsä voi olla aivan oikea, mutta menettelytapa kamala. Suomalaisesta yhteiskunnasta on löysät otettu jo pois ajat sitten. Siinä mielessä miljardisäästöjen etsiminen on tosi hankalaa ja olisi kiva jättää musta pekka seuraavalle hallitukselle. Mutta kyllä tuo pääministeri melkoinen hiiri taitaa olla, kun varpaille saa noin vaan tulla.

Suomalaisilla urheilijoilla näyttää olevan uskomattoman huono tuuri loukkaantumisten kanssa. Jääkiekkoilijoista Filppula viimeinen loukkaantunut. Avainpelaajista M.Koivu, Rinne ja Barkov jo aiemmin vempassa. Toipilaita ja loukkaantuneita muissakin lajeissa tosi paljon. Miksi näin? Huonoa tuuria vai tehdäänkö jotain väärin. Hiihtäjistä ainakin kolme on sairaana, lumilautailijoista monet ovat pois pelistä. Toivottavasti viimeinen viikko tekee vielä ihmeitä ja tulisi mukavat kisat seurata.

No joo

Kenkku päivä. Kaikin puolin. Se siitä.

Pari pientä projektia tuli saatettua päätökseen. Tuntematon sotilas tuli kuunneltua läpi äänikirjana. Äänikirjana 15 cd-levyä tarkoittaa lähes kahtakymmentä tuntia kuunnelmaa. Lukijana on Veikko Honkanen, jonka lukemista on erittäin mukava seurata eikä missään vaiheessa ehtinyt pitkästyä. Murteetkin tulevat hienosti esiin.

Aina tulee uusia puolia esiin tästä teoksesta. Tällä kerralla korvaan pistivät sodanvastaisuus ja kirjoittajan vahva vasemmistolaisuus. Sotaan ei suhtauduta sankarillisesti, vaikka jotkut sankaruutta hakevatkin. Oletan, että Lahtinen omassa kyynisyydessään on Väinö Linnan oma ääni kirjassa. Upseereiden kritiikki on erittäin kovaa, joskus ehkä kohtuutontakin. Mutta kirjassa on kysymys sodan näkemisestä miehistön näkökulmasta, joten siinä mielessä upseerivastaisuus on helppo käsittää. Kirjassa sodan kylmä realismi on kuvattu elävästi. Lukjalle on vaikea sietää sankariensa poistumista rivistä. Erityiesti Hietasen, Kaarnan ja Lehdon kuolemat koskevat. Jatkuva kuolemanpelon kanssa toimeentuleminen kuvataan myös hienosti.

Vastapainoksi tuli katsottua Kassilan ohjaama Päämaja vuodelta 1970. Tässä kuvataan sodan loppuvaiheita aivan toisesta näkulmasta, Mannerheimin päämajasta Mikkelistä. Mannerheim kuvataan ylimieliseksi ja taitamattomaksi sodan johtajaksi. Joel Rinne esittää häntä aika uskottavasti. Näyttää siltä, että kenraali Airo on ainoa esikunnassa, joka on sotatilanteesta perillä. Mannerheim ei ole keskittänyt joukkoja tarpeeksi kannakselle, mistä seuraa isoja ongelmia ja vastuunpakoilua. Upseerit nokittelevat toisiaan ja uhkaavat sotaoikeudella, vaikka totuus on ilmeinen. Elokuva ei anna Mannerheimista mitään kovin sankarillista kuvaa. Olisi ollut kiva nähdä Renny Harlinin versio elokuvasta, mutta se hanke taitaa olla jäissä.

Tuntematonta kuunnellessani pelasin PS3:lla Gran Turismoa vastaavan ajan ja vähän ylikin. Tulin ajaneeksi erilaisilla kilpa-autoilla 3800 km. Tuli ajettua mikroautoilla, erilaisilla vakioautoilla, kilpureilla ja ralliautoilla. Formuloihin asti en päässyt. Pidemmän harrastuksen seurauksena olisi avautuneet 24:n tunnin kilpailut. Se olisi jo aika rankkaa touhua pelaajaalle. Tulipahan vähän innostuttua pelaammisesta, johon olen ollut täysin kyllästynyt jo vuosia.

Hyvä kun pelaavat...

Voinniltaan aika edellisten kaltainen päivä. Kroppaa vähän jumissa. Mielenkiintoisia asioita kuitenkin paljon ja fiilinki aivan hyvä.

Yksi päivän mielenkiintoisimmmista asioista oli se, että nuorison vähenevää alkoholinkäyttöä on perusteltu nettipeleillä.Enää nuorten ei tarvitse kylän sällien kanssa mennä pakkaseen parta huurussa juopottelemaan, kun nyt voidaan globaalisti pelata pelejä vaikka australialaisen porukan kanssa. Ja paremminhan peli sujuu kokki kirkkaana. Tätähän on väläytelty aiemminkin, tutkimustietoa olisi kiva saada. Mielenkiintoinen teoria joka tapauksessa. Hassua, että joku tämänkaltainen asia voisi johtaa Altian johdon vaihtamiseen. Eihän se hänen vikansa ole, jos aine ei mene kaupan.

Palautumispäivä

Tämä päivä oli palautumista eilisestä lääkärikäynnistä ja sen odottamisesta. Ruumiilliset voimat olivat tosi kortilla, sielun palo sen sijaan alkoi palautua vähitellen normaaliksi. Univajetta on hiukan kasaantunut. Illalla on vaikea mennä nukkumaan, kun vointi on silloin kaikkein parhaimmillaan. Aamulla taas ei malta nukkua, kun väki lähtee askareisiinsa. Sitten päivä valkenee eikä unta tule lisääntyvän valon takia. Iltapäivällä on tullut laitettua puhelimen äänettömällle ja otettua vähän paremmat tupluurit. Päivä kerrallaan täytyy nyt vaan porskuttaa ja ottaa vastaan se mitä annetaan. Minkäs sille voi, jos ovat huonot sukset antaneet lainalle. Niillä nyt vaan on lipsuteltava menemään vaikkei se reilua olekaan.

Norjassa riehuu taas suurpalo. Kokonaiset kylät palavat ja leviämisvaara on edelleen olemassa. Merkillistä on se, että keskellä tammikuun talvea tällaiset suurpalot pääsevät vastustamattomasti jylläämään. Kummallista on myös se, miten täysin voimattomia palokunnat ovat tällaisten isompien tilanteiden kanssa.

Juha Sipilä, poliitikkokomeetta, on sairastunut jälleen vakavasti. Keuhkoveritulppa on päässyt uusiutumaan. Ei oikein näytä hyvältä. Joku jo heitti, ettei vaan olisi keuhkosyöpä perussairautena. Toivottavasti ei, ja Sipilä pääsisi antamaan todelliset näyttönsä politiikassa. Hän on tuore kasvo Soinin, Kataisen ja Urpilaisen ollessa syvästi arjen ryvettäminä. Sipilä vaikuttaa tervejärkiseltä miljonääriltä, jolla olisi tuota bisnessajattelua vähän takataskussaan. Sitä juuri tarvittaisiin, kun vastaan tulee hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen järkevästi ja oikeudenmukaisesti. Lisäksi tarvitaan henkistä johtajuutta. Tämä nykyinen nuorisoketju ei oikein ole sitä tarjonnut. Kenties Sipilän syvä arvopohja olisi sitä, mitä henkiseltä johtajalta tarvitaan. Toki presidentti on ottanut hänelle kuuluvaa arvojohtajuutta ja se on saanut hyvää vastakaikua.

Lääkärissä

Olen juuri tullut lääkärin vastaanotolta. Tunnelma on vähän sekava. Negatiivisia muutoksia ei ollut aivoissa eikä keuhkoissa. Muualla sen sijaan oli useassa kohdassa kasvua ja uusia ilmenemiä. Sovimme, että katsomme vielä 10 viikkoa rauhassa ennen uuden sytostaattihoidon alkamista. Hämmennystä herättää se, että tässä lukiessamme papereita tarkemmin todetaan että oikeasti lääkäri näyttää puhuneen syyskuun tiedoista, koska hänen puheensa täsmäisi silloin saatuihin lukuihin. Uuden röntgenlääkärin lausunnon mukaan tilanne on vähän toinen metastaasien osalta. Noh, otapa tästä nyt selvää...

20.23
Tarkenus siihen, että syöpälääkärin tulkinta oli pääpiirteissään oikea. Keuhkon ja aivojen kasvaimet ovat jonkin verran pientyneet, mutta kasvavia metastaaseja alkaa olla sisäelinten ympärillä koko joukko. Lääkeyhdestelmä, joka seuraavaksi tulee kyseeseen auttaa noin 20% todennäköisyydellä. Haittavaiktuksia tulee isommalla todennäköisyydellä. Nyt mennään asenteella "Mitä tekisit, jos sinulla olisi 70 hyvää päivää jäljellä?" Mitäs muuten itse tekisit?

Futsalia ja jääpalloa

Pääsin sitten leudossa pakkasessa tekemään puolen tunnin kävelylenkin pitkästä aikaa. Hyväähän se teki. Muuten ollut aika tasainen päivä.

Tänään tuli telkkarista erästä lajeista jalointa eli futsalia. En ole ennen tainnut nähdä Ylen kanavilta. Futsal on siis salijalkapalloa, jossa kilpaillaan käsipallopentällä 4 v 4 joukkueilla(lisäksi maalivahdit.) Futsal on nopea ja taitoa kehittävä peli. Monille taitopelaajilla on ollut futsal-tausta tyypillistä lähtien sellaisista nimistä kuin Xavi, Iniesta ja C.Ronaldo. Laji on niin hieno, että siinä olisi ainekset hyväksi yleisö- ja tv-lajiksi. Käytännössä tietty politiikka tullee vastaan. Jalkapallopiireissä on varmasti vastustusta ja huolta futsalin suhteen. Monet valmentajat eivät päästä pelaajiaan futsal-toimintaan mukaan, koska ehkä pelkäävät sen vievän jotakin pois jalkapallotaidoista. Näin futsal on tuomittu jalkapallon sivulajiksi.


Pitkästä aikaa näin myös jääpalloa telkkarista. En jaksanut kovin pitkälle katsoa, kun Ruotsi höyhensi Suomea oikein perusteellisella tavalla. En edes tiedä montako naapuri latoi. Siinä taas on laji, joka ei ole telkkarissa ollenkaan parhaimmillaan. Monesti pallon sijainti piti päätellä pelaajien liikkeistä. Palloa näki lähinnä hidastuksista silloin tällöin. Pelaajat vaikuttavat olevan uskomattoman hyviä luistelijoita. Olisi oikeastaan kiva tietää, miten ammattilaiskiekkojoukkue pärjäisi jääpallojoukkuetta vastaan. Luulen, että kiekkoiijoilla tulisi isolla kentällä kiire hiki, koska jääpallossa ei pelata ketjuilla, vaan luistimilla pitää pysyä peräti 90 min. Jääkiekossahan 20 min/pelaaja on yhteen peliin iso peliaika ja siinä välillä on saanut istua moneen väliin.

Rauhallista ollut

Valtavat päiväunet tuli nukuttua tänään. Siksipä istun tässä aika myöhään vielä kirjoittamassa. Muutenkin päivä on ollut enemmmänkin rauhallinen. Mitään kovin suurta en ole saanut aikaiseksi eikä tänäänkään tullut ulkoiltua, vaikka sää olisi sellaisenkin toiminnan sallinut. Silti päivä on ollut monin tavoin hyvä. Sain rohkaisevan soiton eräältä seurakuntatutulta, joka soitteli ulkomailta asti. Se oli puhelu, joka sisälsi paljon vakavaa puhetta, mutta myös hersyvää naurua. Miten lähellä ne kulkevatkaan toisiaan! Toivoisin, että tämä puhelu pitäisi mukanaan hyviä enteitä maanantaita varten, jolloin kaikki taas on pelissä.

Ajatuksissa olen ollut Väinö Linnan opastuksessa. Äänikirjana Tuntematon etenee levy levyltä Veikko Heinosen lukemana. Olen ihaillut tänään sitä, miten hienosti Linna kuvaa miesten mielet suhteessa mielettömään sotaan; sitä miten mieli turtuu kuolemanpelon edessä; miten omatunto kovettuu ja tilalle astuu turtunut välinpitämättömyys. Sotarikoskaan ei enää kosketa kuin pienen hetken. Ei voi pysähtyä eikä tunteilla on vain toimittava ja eteenpäin mentävä.

Samalla tietenkin suhteutan Linnan kuvausta niihin armeijakuvauksiin, mitä tulee kotirintamalle varusmiehen mukana ja tietyti omiini. Armeijassa on jotakin ikiaikaisen samanlaista, joka koskaan ei muutu. Se kai johtuu vallankäytön muodosta, pystysuorasta organisaatiosta, jossa ylempiarvoinen on alemmalle suorastaan jumala. Tuntemattomassa merkittävää on systeemin synnyttämä on herraviha. Miten syvästi voidaan vihata ylempiään, joiden syytä kaikki kurjuus on tai ainakin tuntuu olevan.
---
Eräs facebook-kaverini huomautti minua erittäin ystävällisesti siitä, että en lähettäisi viestejä yhdentoista jälkeen illalla. Syynä on se, että ne piippaavat hänen puhelimessaan yöaikaan. Pakko tunnustaa, olen tietämättäni pari kertaa hänen kohdallaan harrastanut suoranaista häiriköintiä välittämällä jonkun linkin hänen Facebookiinsa.

En silti suostu aivan vielä syylliseksi tässä asiassa. Lankapuhelinaikana olisi tietysti ollut melkoista terrorismia soittaa puolen yön jälkeen jostakin olemattomasta internet-linkistä. Se olisi ollut aika mielenvikaista.

Jossakin vaiheessa vastuu "häiriköinnistä" on käsittääkseni kuitenkin muuttunut. Ainakin itse olen mieltänyt, että vastaanottaja on vastuussa siitä, milloin puhelin on päällä. Eli silloin laitan puhelimen äänettömälle, kun en halua/voi olla tavoitettavissa. Jos puhelimeni soi vaikka kirkossa ehtoollisella, niin se ei ole soittajan vika, vaan ainoastaan minun omani. Samoin en tietenkään pidä Facebookia auki yöllä, jos en halua viestejä sinne ja vaikka pitäisinkin, niin äänet saa kaikissa puhelimissa pois päältä. Oma puhelimeni ei anna mitään merkkiääntä sähköposti- tai Facebook-viesteistä. Koko aika saisi olla räpläämässä puhelinta ja piippauksia selvittelemässä.

Henna hokasi

Eilen kovasti kauhistelin Henna Virkkusen kuntauudistusta, joka on hyödytön ja mieletön. Tänään Virkkunen taisi jo itsekin huomata asian. Hän luovutti ja suuntaa katseensa kohti eurovaaleja.

Siirtyminen ministeristä riviedustajaksi EU-parlamenttiin tarkoittaa melkoista askelta asteikossa alaspäin. Saa nähdä millaisen kannatuksen Virkkunen saa. Ilkikurisesti voi ajatella, että ääniä on tiedossa paljon varsinkin maaseudulta. Saa nähdä, kannatus voi jäädä vaisuksikin.

Stubb tekee aivan saman tempun ja livistää Kataisien hallituksesta. Mutta hänen kohdallaan tilanne on toinen. Hän on aito sulava euroopplainen, suomenruotsalainen kameleontti, joka osaa flirttailla suomalaistenkin kanssa. Hän on erittäin sosiaalinen ja osaa käsitellä ihmisiä. Myös kielitaito on hänen vahvuutensa. Eurooppa on justiinsa luonteva paikka hänelle.

Virkkusella tuskin on rivimiestä suurempaa tulevaisuutta Euroopassa. Näyttävä ulkonäkökään ei auta, jos ympärillä huokuu hyytävän jäinen karisma ja metallinen ilme. Hänet tullaan poliitikkona muistamaan kahdesta asiasta. Edellisen hallituksen opetusministerinä (joka ei tosin ylioppilas) hän meinasi sekoittaa koko koulujärjestelmän totaalisesti uusilla oppiaineviritelmillään. Tästä hallituksessa mainittu kuntauudistus jää mieleen. Onneksi molemmat hankkeet jäivät saattamatta loppuun.

Vointi ollut pykälän parempi tänään, ei oikeastaan mitään valittamista. Pakkanenkin vähän antanut periksi. Liikkua toki olisi voinut enemmän vaikka ihan sisällä. Erikoisen paljon olen nauttinut, paitsi ihmisistä, toimivasta tietokoneesta. Se on totellut käskyjäni mukisematta. Tuntuu hienolta.

Säästöt?

Olen järkyttynyt. Kuntien pakkoliitoksia on tässä ministeri Virkkusen johdolla vouhotettu nyt jo monta vuotta. Nyt sitten saivat kakistettua, että mitään tieteellistä näyttöä ei ole taloudellisista säästöistä. Ilmeisesti on niin, että tiettyjä palveluita voidaan jopa halvemmin ja laadukkaammin tuottaa pienessä kunnassa. Näin esimerkiksi päivähoidon osalta. Kalliin sairaanhoidon osalta tilanne on ymmärrettävästi toinen. Kuntauudistuksen syyt ovat siis täysin joitakin muita.

Olo ollut aika tasainen. Kaunis pakkaspäivä ollut. Huomenna pitäisi alkaa jo muuttua leudommaksi.

Erinomaisesti työssään ansioitunut kunnanjohtajamme uutisoitiin jääneen kiinni rattijuoppoudesta. Siinä on sellainen tapa rikkoa lakia, joka saa ehkä joltakin muulta enemmän ymmärrystä kuin minulta. On henkilö kuka tahansa, näitä ei saa tapahtua. Vaarannetaan turhaan oma ja toisten elämä.

Hirviön karisma

Yle on esittänyt dokumenttisarjaa Adolf Hitleristä ("Hitlerin synkkä karisma"). Jos oltaisiin mies miestä vastaan, tuon mitättömän pätikän ei olisi kannattanut tulla Seppälän painisalille elvistelemään. Eikä hän tiettävästi tullutkaan. Olisi voinut tulla itku markkinoilla.

Miten tuollainen rimpula sai rakennettua asemansa sellaiseksi kuin mitä se pahimmillaan oli. Häneenhän uskottiin kuin jumalaan. Hän sai Euroopan mahtavimman kansan pään täysin sekaisin. Hän osasi sanoa sen, mitä kansa toivoi, hänellä todella oli karismaa, joka lumosi kansan. Hänellä oli näyttöä johtamistaidosta. Hän uskoi olevansa oikeassa. Mutta, miten on mahdollista, että häntä ei saatu pysähtymään? Tätä saksalaiset ihmettelevat ja häpeävät vieläkin. Syystä.

Ylen dokumentit valaisevat Hitlerin taustaa ja tekoja. Kenraalit olivat vähällä ryhtyä kapinaan, koska he pitivät sodan alkuvaiheessa hyökkäystä Ranskaan liian suurena uhkapelina. Mutta heistä ei ollut siihen. Pelkurit! Ja sitäpaitsi Hitler voitti uhkapelin ensimmäisen erän. Sen jälkeen peli oli menetetty. Häneen todella uskottiin kuin jumalaan ja näin sai valtakirjan melkein mihin vaan. Ja kuinka kumma historian polku onkin! Myöhemmässä vaiheessa hän pelasti suomalaiset sen yhden toisen hirviön käsistä. Pitäisikö tästä olla Hitlerille kiitollinen? Tuskin ainakaan kovinkaan paljoa, koska ei hän hyvyyttään Suomea ollut tukemassa. Polttipa vielä Lapin vetäytyessään.

Mitä tragediasta voi oppia? A-Studiossa oli tänään aiheena puolustusratkaisut. Ruotsalaiset ovat hätääntyneitä omasta puolustuksestaan, koska sitä ei juuri enää ole. Venäjä on näyttänyt lihaksiaan ja entinen suurvalta on kokenut pienuutta. Suomella sentään on jonkinlainen kyky puolustautua vielä sotilaallista uhkaa vastaan. Hitlerin vihollisten virhe oli se, että he eivät uskoneet sodan voivan syttyä, eivätkä siksi olleet valmiina tosipaikan tullessa.

Vaisu päivä ollut tänäänkin. Silti paljon kivoja asioita ja innostuksen kohteita.

Fadime

Tänään on "Fadime-päivä". On kulunut 12 vuotta siitä, kun Ruotsissa isä murhasi kurdityttärensä kunniasyistä.

Fadimen ruotsalainen poikaystävä Fredrik oli kuollut neljä vuotta aiemmin liikenneonnettomuudessa. Perheen isä ei ollut hyväksynyt suhdetta. Tilanne kärjistyi, kun Fadime oli salaa käymässä entisen poikaystävänsä haudalla. Isä saapui paikalle ja ampui tyttärensä. Fadime oli itse nostanut kunniaväkivallan julkisuuteen. Isä sai teosta elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Ruotsissa asia on edelleen kipukohta. Kunniaväkivalta on enemmän tai vähemmän arkea edelleen joidenkin maahanmuuttajaryhmien keskuudessa. Monet naiset elävät jatkuvassa pelossa.

Yhteisöllisen ja yksilöllisen kulttuurin kohtaavat kivuliaasti. Yhteisölllisessä perhesuhteet ovat tiiviitä, ajatellaan, että tyttäret ja naiset ovat suvun omaisuutta ja kauppatavaraa, jotka kantavat sukunsa kunniaa. Perheen miesten tehtävänä on pitää huolta suvun kunniasta. Jos naiset vievät suvun kunnian, miesten tulee palautta se ääritapauksessa tappamalla nainen. Esimerkiksi Jordaniassa tämä on ollut yleistä ja miehet ovat pitkään selvinneet nimellisillä tuomioilla veriteoistaan. Naisia on sijoitettu vankiloihin turvaan sukunsa miehiltä. Intiassa ja Pakistanissa on ollut paljon tapauksia, joissa uskottomaksi katsottujen naisten ulkonäkö tuhotaan esimerkiksi heittämällä happoa heidän kasvoilleen tai leikkaamalla nenä irti.

Suomessakin kunniaväkivaltaa esiintyy lievemmissä muodoissa, vaikka kunniamurhista minulla ei ole varmaa tietoa. Fadimen tarina pitää aihetta esillä ruotsissa tänään. Hänestä on tullut tavallaan pyhimys, jota muistetaan vuosittain. Ruotsissa tämä on tärkeä tarina ja siellä tämä erittäin tuomittava ilmiö on arkea monelle naiselle päivittäin.

Vähän lievempi pakkanen oli tänään. Uskaltauduin kauppa-autolle, jossa oli 12 astetta lämmmintä. Vointi aikaa samaa kuin eilen.

Tuntematonta äänikirjana

Pakkanen jatkunut hyytävänä ja aurinko paistanut yhä kirkkaampana. Tavallaan hienoa aikaa. Vointi ollut pikkuisen vahvempi kuin muina päivinä.

Jotakin hyödyllistä sai tehtyä tänään. Gran Turismon pelaamiseen alan kyllästyä. Vaatii liikaa taitoa ja syventymistä. Pelaamisen aikana olen kuunnellut "Tuntematonta sotilasta" äänikirjana. Olen luvannut itselleni, että pelaan GT:tä kunnes olen äänikirjan kuunnellut. Sen verran pitää itseään inhota ja haasteita pitää olla.

Tuntemattomassa on upea henkilögalleria, mikä tietenkään ei ole kovin omaperäinen havainto. Toki sotakuvauskin on uskottava. Linna tiesi mistä kirjoitti, koska oli ollut rintamalla taistelemassa. Kirja osoittaa uskomatonta taituruutta. Esimerkiksi murteita hän käyttää dialogeissa tosi uskottavasti. Tuntematon vaatii 15 cd-levyä äänikirjana, joten siitä voi päätellä jotakin kirjan ja elokuvan laajuuseroista.

Oivalsin tuosta henkilögalleriasta pari hauskaa yhtäläisyyttä. Alikersantti Lehto on ilmiselvä Kimi Räikkönen. Molemmat ovat etäisiä "tappajia", joiden lähelle on turha pyrkiä, jos ei halua saada pelkkää halveksuntaa osakseen. Mutta molemmat ovat pikkutarkkoja huippusuorittajia. On Janne Ahosessakin jotakin samaa. Vänrikki Koskelasta puolestaan tulee väkisin mieleen Mikko Koivu. Molemmissa vaikuttaa olevan tiettyä haluttomuutta ja kömpelyyttä komentaa, he johtavat oman esimerkkinsä kautta. He saavat aikaan joukkoihinsa luottavaisen ja turvallisen ilmapiirin.

Talvea pidellessä

Aamulla pakkasta oli 27 astetta. Talvi kiristää otettaan. Vointi taas piirun verran vaisumpi, mutta henki sentään palaa. Rankka viikko tiedossa, kun väkeä normaalia vähemmän täällä kotosalla Kevään valo kuitenkin vahvistuu, joten eiköhän elämänvoimatkin vielä tästä palaa. Mielenkiintoista sinänsä,että säätieteilijät varoittavat ensijäiden heikkoudesta. Talvet ovat jotenkin siirtyneet keväämmmäksi tai ainakin siltä on tuntunut jo muutaman vuoden ajan.

Alokas lähti palvelemaan maata tai ainakin sen alikersantteja. Yo-kirjoitukset ovat jo tosi ovella ja osa energiasta pitäisi saada viritettyä yo-kokeiden taajuudelle. Ei varmasti helppo projekti, koska palvelus on varsin intensiivistä touhua.

Varsinkin pakkasella ruoka on täällä kotosalla maistunut itselle turhankin hyvin. Nyt voisi olla paikallaan ns. Kekkosen dietti tai yksinkertainen versio siitä eli sellainen, johon kuuluu joka-aamuinen punnitus. Sitten omaan versioon voisi kuulua toisena asiana se, että otan porkkanan makeannälän yllättäessä.

Ralli tökkii

Ikävä huomata, miten suomalaiset eivät aina meinaa pärjätä perinteisillä vahvuusalueillaan. Onneksi keihästä osataan vielä heittää ja formulakuskikin löytyy, mutta rallin kanssa on vaikeaa.

Kuka olisi voinut uskoa, että Latvala ja Hirvonen ovat molemmat jääneet tallikavereilleen kuusi minuuttia!? Ralliautolla se tarkoittaa kilpailuvauhdissa kymmentä kilometriä, mikä on paljon. Vuosi sitten samassa kohtaa kautta Hirvonen oli ainoa suosikki maailmanmestariksi ja Latvala ei juuri koskaan ollut hävinnyt nopeudessa tallikaverilleen. Vuodessa voi tapahtua isoja muutoksia. Grönholm on viimeinen menestynyt suomalainen.

Päivä ollut tyypillinen, henkisesti vireä ja fyysisesti epävireä. Saunottua on tullut paljon ja syötyä hyvin. Ulos ei nyt viitsi paljon mennä, kun on yli 20 astetta pakkasta. Paras vire on iltayöstä. Mieli on hyvä ja on erikoisen mukavaa, että koko perhe on yhdessä.

Suhteellisuuden ja todellisuuden taju

Alokas tuli ensimmäistä kertaa kotiin ja paljon oli tietenkin tarinaa ensimmäisistä viikoista. Oma vointi ollut kovin vaisu, mutta nyt iltaa kohti mennään taas parempaan.

Suhteellisuuden taju on kummallinen juttu. Joskus nousee hälyä pienestä tai sitten kertakaikkisesti ylireagoidaan. Kolme esimerkkiä tältä päivältä.

1. Ukrainassa on kova laki tulossa mielenosoituksistsa. Mielenosoittajaa voi uhata jopa 15 vuoden vankeustuomio. Olisi mielenkiintoista nähdä oikein kunnon joukkomielenosoituksen seuraukset."Puoli miljoonaa pääsee vankilasta vasta vuonna 2029, koska osallistuivat mielenosoitukseen vuonna 2014." Olisikohan tässä rikos ja rangaistus aivan oikeassa suhteessa? Tietenkin kysymys on pelotteesta ja varoituksesta, poikkiteloin ei saa asettua. Muuten käy huonosti. Tähän Putinkin pyrkii, mutta samalla nostaa kovan kansainvälisen paineen itseään vastaan.

2. Kolttasaamen asemaa surraan kovasti. Tarvittaisiin työntekijöitä, jotta kieltä saataisiin eläväksi. Olen saamen kielen fani sitä paljon kuullut(tosin en kyllä ymmärrä sitä montaa sanaa). Oddasatia katson usein tekstin kanssa. Uutiset ovat niin sopivan pieniä: terveyskeskuslääkäri nukahatanut vastaanotolle tai roska-autojen apumiehet roikkuvat vaarallisesti autojen takaosissa. Nostan hattua niille, jotka onnistuvat niin pienestä tapahtumajoukosta tekemään uutisia. Ehkä kysymys onkin enemmän kulttuuripitoisesta tosi-tv:stä kuin varsinaisista uutisista.

Saamen kielellä on puhujia on kaikkiaan 20-30000. Erillisiä kieliä on yhdeksän, joissa useissa on vielä omat murteensa. Nyt ollaan siis hyvin huolestuneita kolttasaamesta. Kolttasaamelaisia on noin 600, joista kielen puhujia on noin 300! Heille toivottaisiin palkattua työvoimaa ylläpitämään ja kehittämään kieltä. Onko kohtuullista tekohengittää kieliä, joilla ei ole jälkellä kuin muutama puhuja? Eikö kielten pitäisi antaa syntyä ja sammua rauhassa? Saamen kielen haasteena on vielä se, että kielet ovat hyvin erillisiä toisistaan eivätkä eri kielten puhujat ymmärrä toisiaan kovinkaan hyvin. Suurin murteista on pohjoissaame, jolla on noin 20000 puhujaa. Olisiko viisainta keskittää kulttuurityö tähän pääsaamenkieleen, jolla silläkin on verrattain vähän puhujia, vaikkakin omat uutiset. Keskitettäisiin lastentarhat, -ohjelmat ja -kirjat tuolle kielelle. Näin jälkipolville jäisi edes yksi saame elävänä kielenä. Toisaalta uskon, että asianosaiset tuskin näkevät asiaa näin simppelinä.

3. Käsiala. Nyt on nousemassa poru siitä, että kouluissa siirrytään käsialasta tekstaukseen. Joku on sitä mieltä, että vain tietyllä kirjoittamistavalla aivot kehittyvät. Sehän on tietenkin täyttä puppua, tärkeintä on että saadaan aikaan tekstiä, joka on luettavaa. Itse kuuluin niihin, jotka 1979 menivät kouluun vuonomaassa. Meillä opeteltiin heti tekstaamaan ilman turhia kaunokoukeroita. Lukemaan opeteltiin ilman tavaamista. Molemmat onnistuivat, suurempaa haittaa tästä ei ole ollut. Mutta joskus turhat asiat muuttuvat rakkaiksi. Silloin jos huomaa perustelevansa asioita pelkällä perinteellä, on yleensä heikoilla.

Itsekin huomaan kovasti vertaavani tämän päivän alokaskautta 1990-luvun alkuun. Pelottavan monta asiaa on mielestäni tehty laadukkaammin tuolloin esimerkiksi ampumakoulutuksessa. Lopputuloshan viime kädessä kuitenkin ratkaisee. Siinä mielessä olen armeijaan pikkuisen pettynyt. Käytännön esimerkki: Aikanaan meillä oli aina poikkeuksetta kaksinkertainen kuulosuojaus ampumaharjoituksissa. Joka kerta tarjottiin vielä erikseen ylimääräiset earit, jos joku oli omansa unohtanut kasarmille. Nykyään, yli 20 vuotta myöhemmin tämä ei ole itsestään selvyys, harjoituksissa saa olla yksinkertaisella kuulon suojaamisella. Se tekee vuodessa monta kuulovammaa.

Robotteja ja hiihtoa

Nyt sitten sain hankittua melkein yhtä hyvän virtuaalilamborghinin, kuin mistä eilen purnasin. Vähän alkaa kyllä pelaaminen jo kyllästyttää. En kuitenkaan vielä aio lopettaa.

A-studiossa puhutaan paraikaa ammattien rakenteen muutoksesta. Nythän on spekuloitu ETLA:n taholta sillä, että monet ammatit tulevat loppumaan, esim. taksikuskeja ja rekkamiehiä ei jatkossa enää tarvittaisi. Keskustelunavaus on sopivan provosoiva ja epäilemättä robotisaatio korvaa monet ammatit. Mutta kuka uskaltaisi mennä taksiin, joka kulkisi ilman kuskia. Ja voisiko Kesko lähettää Rovaniemeltä Nuorgamiin K-Market Auralaan elintarvirekan talvipakkasella robotin ohjaamana? Ei tietenkään, ainakin minusta kuulostaa vielä kaukaiselta ja kaoottiselta.

Mitä ylipäätänsä voidaan päätellä tulevaisuudesta? Suunta on tällä hetkellä vielä aika lailla hukassa ja epäselväkin. Jos koneet tekisivät kaiken työn, mitä ihmiset sitten tekevät? Tietokoneiden kanssa on monta kertaa menty teknologiatakapuoli edellä puuhun. "Because I can", ei riitä perusteluksi yksin. Turha tehdä asioita koneellisesti, jos voi tehdä muutenkin. Viimeksi tämä tuli esiin kalenterin suhteen. Kierrekansiokalenteri on monta kertaa täysin lyömätön kännykkäkalentereihin verrattuna.

Ilmanlaatu ollut huono ainakin kaupungin keskustassa. Astmaatikkoja on kehotettu pysymään sisässä. Itse olen paljolti kehotusta noudattanutkin, mutta vointi on nyt illalla silti tavallista selvästi vaisumpi. Kaula vähän vaivaa taas yleisen lamaannuksen lisäksi.

Norjalaiset hiihtäjät pärjäävät maailmalla hyvin. Mikä on salaisuus menestykseen? Ainahan on niitä, jotka selittäisivät tämän kemiallisella valmennuksella. Tähän meillä suomalaisilla on kaikista vähiten varaa kommentoida, vaikka selviää lienee, että säännöt ovat kansainvälisellä tasolla kaikille samat. Doping ei selitä menestyseroja, koska kaikki tietävät paljonko voi käyttää mikäli haluavat käyttää. Onhan meillä suomalaisillakin eräs menestyvä hiihtourheilija, jonka valmentaja on ollut veridopingin pioneereja aikanaan. Miksi hän nyt vannoisi puhtaa urheilun nimiin? Jännä ettei tähän puututa.

Mutta asiaan takaisin, Norjan menestykseen. Selasin vanhan kyläseurani nettisivuja ja ensimmäiset hiihdon sarjakisat oli juuri järjestetty. Osallistujia oli 100, joista 51 kilpaili ajan kanssa. Nämä ovat hyviä lukuja kylässä, jossa on 700 asukasta. Käytännössä kaikki lapset ja nuoret ovat olleet mukana.

Muistan koulussa miten hiihto oli kiva juttu ja lähes kaikki pitivät siitä. Tulin Suomeen kutoselle ja täällä lähes kaikki vihasivat hiihtoa. Paljon pienemmät lenkit olivat aivan täyttä myrkkyä eikä sarjakisoissa käynyt paljon kukaan. Tämä on se ero, minkä takia Norja pärjää. Heillä on käytössään noin kymmenkertainen massa kilpahiihtäjiä nuorissa ja aikuisissa, myös ampumahiihdossa. Norjassa koulussa ei järjestetty hiihtokisoja ollenkaan, mikä Suomessa vaikutti maailman tärkeimmältä asialta. Kaikenlaisia hiihdon teuhapäiviä kyllä oli.

Ei vieläkään Lamborghinia

Melkeinpä suu vaahdossa olen ajanut tänään Gran Turismoa. Osaamista ja kahisevaa on tullut. Olen halunnut sen Lamborghinin ja tehnyt sen eteen kovasti töitä. Mitäs sitten tapahtuikaan, kun menin ohjelman kauppaan. En saanutkaan sitä ostaa. Auto olisi pitänyt erikseen ostaa Play Stationin kaupasta pelin lisäosana. Vitosen olisi tuosta hyvästä pitänyt pulittaa, mihin en periaatteesta ryhdy. Jos peli on kerta hankittu, niin kovin helpolla siihen ei lähde tekemään lisäsinvestointia. Täytyy siis tyytyä johonkin muuhun autoon.

Niinistö höykytti Suomea liian suuresta julkisesta sektorista. Hänen mukaansa johtajia on vähennetty turhan vähän suhteessa kenttäväkeen. Toivottavasti tuosta olisi selviä lukuja esittää.

Norjassa on julkaistu kirja dopingista, jossa vihjaillaan veridopingista myös norjalaisten osalta. Mielenkiintoinen tämä ajoitus kuukausi ennen olympialaisia. Tulee mieleen 1998, ja STT-jupakka, jonka jälkimainingit on nyt vasta saatu pääteltyä. Siinä sivussa miesten hiihtourheilu melkein kadonnut Suomesta.


Vointi ollut siellä hyvän puolella.

Juhlaa ja juttelua

Vuoden urheilijan titteli tuli pitäjään kolmannen kerran kymmenen vuoden sisällä, mikä on kahdentoista tuhannen asukkaan keskikokoiselle kunnalle aika paljon annettu. Helsinki, Vantaa ja Espoo eivät yltäneet yhteensäkään samaan. Äitini synnyinkunta Hollola on saanut kaksi mainintaa samalla aikavälillä, joten ei sekään huonosti ole 22000 asukkaan kunnalle. Valinta oli selvä. Pitkämäki hallitsi koko kauden lajia ja nousi loukkaantumisestaan ennätysnopeasti huippukuntoon ja arvokisamitalille.

Vaikka suomalaisella urheilulla ei mene kovin hyvin kansainvälisessä vertailussa, pohjalaisilla menee tällä kertaa lujaa. Ehkä kulttuuriin sisäänrakennettu uho ja kova yrittämminen toimii hyvin. Lapsia ja nuoria kannustetaan harrastuksiin. Vieressämme olevassa urheiluhallissa on valtava käyttöaste iltakymmeneen saakka. Lapsille on järjestetty huippuvalmennusta ja lajit kilpailevat keskenään lahjakkuuksista.

On yllättävää, että joukkuelajeissa menee niin hyvin. Jos tästä paikasta, jossa läppäriä nyt rääkkään, vedetään harpilla ympyrä seitsemänkymmen kilometrin säteellä, niin ympyrästä löytyy yllättävän paljon pääsarjajoukkueita. Löytyy kaksi jalkapallon liigajoukkuetta (VPS ja SJK, Jaro ei aivan ulotu tuohon piiriin), kaksi koripalloliigajoukkuetta (Kauhajoki ja Lapua), salibandyn Suomen mestari (SPV), kaksi miesten superpesisjoukkuetta (Kossu ja Jymyjussit, Vimpeli ja Alajärvi jäävät niukasti ulos),ja ensi kaudella vielä todennäköisesti liigakiekkojoukkuekin (Sport). Ei taida montaa vastaavaa tilannetta löytyä tästä maasta, mutten ole asiaa toki sen tarkemmin tutkinutkaan. Toki nykyinen tilanne on rehellisesti sanoen tietenkin poikkeus, harvinaisen moni laji ja urheilija vain sattuvat olemaan aallon harjalla yhtaikaa.


Telkkarista katselin "Eftersnackia", suomenruotsalaista versiota perjantaiaamujen "Jälkiviisaista". Ohjelmissa käydään läpi viikon uutistapahtumia sopivan kaoottisesti keskustellen. Yhteistä näillä on myös se, että HBL:n toimittaja Jeanette Björkqvist esiintyy usein molemmissa. Hänessä ja useissa suomenruotsalaisissa ihailen sitä, miten korkealla verbaalisella tasolla he pystyvät toimimaan molemmilla kielillä. Keskusteluohjelmista myös maanantaiaamujen "Jälkihiki" on tosi hyvä. Kunnas, Tuominen ja erityisesti Juha Kanerva ovat innostununeesti analysoimmassa viikon urheiluilmiöitä. Tästä katselisin mielelläni pidempiäkin jaksoja.

Jatkoin autopelin pelaamista pleikkarilla. Rahaa kerätään yhä Lamborghiniin. Yhtä haastetehtävää ajoin kolme tuntia saamatta sitä läpi. Siinä alkoi ilmaantua jo kaikenlaisia pelaajan oireita. Lopettaminen muuttui vaikeaksi, kun yhden kerran pitäisi vielä kokeilla. Intensiivinen tekeminen aiheutti myös tietynlaista masennusoiretta, sellaista nörtin alakuloista roikkuvaa putkikatsetta.

Pelaamisen ohella olen kuunnellut toisella korvalla Roman Schatzin "Maammekirjan" jaksoja, jossa hän haastattelee mielenkiintoisia suomalaisia. Sieltä löytyy mielenkiintoisia keskusteluja ja varsinaisia helmiäkin. Jos tarvitset lisää inspiraation lähteitä, niin Yle Areenasta löytyy radion puolelta.

Voinnissa ollut tiettyä huolenaihetta. Kaula ollut oikean nielun puolelta arka. Tietenkin sitä toivoo, että johtuisi tästä edellä selostamastani pelaamisesta eikä esimerkiksi uusista metastaaseista.


PS. Katainen harmitteli eilen, että Suomessa on ikävä ilmapiiri kun ei saa epäonnistua. Tuosta herää väistämättä vastakysymys: Eikö hallitus joskus voisi onnistua?

Kuvauksia

Eilen tuli kirjoitettua niin ruokottoman pitkästi, että tänään saa olla vähän lyhytsanaisempi. Kirjoittaminen sinänsä on muuttunut koko ajan kiinnostavammaksi, joten siihenkin yli pitkät tekstit voivat liittyä. Olo ollut tänään viime aikoja parempi. Illalla iski sellainen päänsärky, jonka kahvinjuojat tuntevat jäädessään ilman kaffia. Kahvilla se meni pois, mutta saattoi siirtää nukahtamista.

Tänään oli kuvauspäivä merkityksessä kuvauksellisen kaunis. Ensimmäisen kerran tänä talvena aurinko valkaisi lumisen maan. Kuvia tuli muutamia räpsittyä. Mutta tänään oli myös kuvauspäivä toisessa mielessä. Tietokonekuvauksella kuvattin vartalo ja pää. Tuttu juttu alkaa olla tuo tapahtuma, jossa ollaan makuulla ja mennään eräänlaisen rinkulan läpi. Silti ohjeita tuli paljon ja kyllä aivan tarpeeseen, koska nyt tehtiin yhdistelmäkuvaus. Kuvaus sinänsä ei tunnu paljon miltään, mutta varjoaine tekee muutamaksi kymmeneksi sekunniksi tukahduttavan olon. Tuntuu siltä, että henkeä ei saa. Toinen tuntuma on kuumotus suoliston toisessa päässä, mutta sekin ajallisesti lyhytaikainen. Ei sitä ehdi hätääntyä, kun tietää että puolen minuutin kuluttua henki taas kulkee normaalisti. Parin viikon päästä kuullaan lisää tuloksista. Hyvät tulokset otetaan tietenkin mielellään vastaan, mutta eihän sitä voi olla varma. Oireisto sinänsä ei vaikuta erityisen pelottavalta tällä hetkellä, mutta eihän se mitään vielä kerro.

Ariel Sharon haudattiin tänään. Israelin entinen pääministeri on ollut lähihistorian merkittävimpiä vaikuttajia Lähi-idässä. Hän oli harvinaisen ristiriitainen henkilö ja monessa mukana. Hautajaisten vieraslistasta pystyy aina päättelemään jotakin. USA:n varapresidentti ei tietenkään ollut yllätys, koska USA on aina ollut Israelin uskollinen pääliittolainen. Esimerkiksi Suomesta ei kuitenkaan löytynyt suurlähettilästä merkittävämpää henkilöä Sharonin hautajaisiin. Mitä vielä Sharoniin tulee, niin kova oli hänen loppunsa. Kahdeksan vuotta koommassa on pitkä aika, lepoon häntä totisesti ei helposti päästetty.

Miehuuskoe

Varuskunta tuli tarkastettua. Kotiväelle oli järjestetty sotilaskodissa mahdollisuus tavata omia nuoriaan, joita oli viikko höykytetty sotilaskoulutuksella. Kantahenkiökuntaa paikalla ei näkynyt. Olisi toki ollut kiva nähdä ainakin yksikön päällikkö ja vääpeli. Vähän jäi sellainen olo, kuin tukioppilaat olisivat yhdessä keittiöhenkilökunnan kanssa järjestäneet vanhempainillan. Ehkä myöhemmin sotilasvalaan liittyen kantahenkilökunta nostaa päänsä poteroistaan.

Jokaiselle vieraalle oli varmasti kuitenkin tärkeintä tavata se oma nuori mies. Meillä viisivuotiaalle isoveljen tapaaminen oli tosi tärkeää. Itku meinasi pienelle tulla, kun tapaaminen viivästyi. Illalla hän totesi armeijan olevan kummallinen paikka, koska "siellä pidetään hassuja vaatteita, sellaisia joita myydään Tokmannillakin".

Sivukorvalla kuuntelin, miten naapuripöydässä keskusteltiin varusmiespalveluksen mielekkyydestä. Nuori mies kertoi, miten häntä tietyt jutut "hatuttaa" armeijassa. Perheen isä nimitti armeijaa miehuuskokeeksi, mihin äiti yhtyi. Itselleni tuntemattomassa perheessä keskustelu käytiin hymyssä suin. Jäin kuitenkin itsekseni miettimään asiaa. Mitähän tuolla miehuuskokeella oikeastaan tarkoitetaan? Ja muuttuvatko nuoret miehet tosiaan armeijassa?

Muutoksen varaa olisi. Kollegani totesi, että 80 % lukiolaispojista ovat melkoisia alisuorittajia eli suomeksi sanottuna laiskimuksia, jotka oikeasti pystyisivät paljon parempaan. Vain englannissa ja matematiikassa pojat pärjäävät kolumenestyksessä tytöille. No fysiikassa ja kemiassa tilanne on enemmän tai vähemmän samanlainen.

Mitä se miehuus oikein on? Mitä hyveitä se sisältää? Mitäs sitten niiden kohdalla, jotka keskeyttävät palveluksen? Heitä on noin 20 %. Mitä tarkoittaa yksilölle miehuuskokeen feilaaminen, onko aikuisuus jotenkin vajaa heidän kohdallaan. Tiedän kyllä työhönottotilanteita, joissa sivarimiehet on vedetty heti yli automaattisesti kelvottomana aineksena.

Tarkoitetaanko miehuudella negativiisten tunteiden kestämistä? Harvoin armeijassa on kovinkaan mukavaa, suurin osa ajasta "hatuttaa". Onko miehuus sitä, että pystyy sietämään keljutusta ja samalla toimimaan järkevästi ja käskyjä noudattaen. Salakuuntelemassani naapuripöydässä sanottiin, että myöhemmin niitä keljuimpia kokemuksia muistellaan kaikista eniten hyvällä. "Kestimmepä tuonkin koettelemuksen!"

Tarkoitetaanko miehuudella sitä, että pystyy huolehtimaan itsestään ja tavaroistaan? En tiedä kuinka monta tavaraa varusmiehellä on, mutta kova haaste on pitää ne järjestyksessä ja saada kaapin ovi kiinni. Myös kello on tärkeä kapistus, armeijassahan myöhästymisiä ei siedetä lainkaan. Kellon oppiminen on tärkeä juttu, joka on kotona monilla saattanut jäädä puolitiehen.

Vai tarkoittaako miehuus sitä, että pystyy tekemään tietyt rutiinit ilman äitiä. Kengät opitaan plankkaamaan, sänky petaamaan hyvinkin tarkasti, kaappi pitämään kunnossa ja nousemaan sängystä ilman että täytyy erikseen pyytää moneen kertaan.

Onko miehuus tiettyä alkukantaista kovuutta, kykyä korottaa ääntä tarvittaessa? Sitä mitä feministipunavihreät naiset vastustavat, mutta joidenkin mielestä todellisuudessa miehissä eniten kaipaavat ja ihailevat.

Onko miehuus sitä, että pystyy näkemään itseään ja omaa hyvinvointiaan suurempia tavoitteita eli rikkomaan omaa mukavuusaluetttaan. Silloin täytyy asiat laittaa isompaan perspektiiviin. Suuremmaksi tavoitteeksi luettakoon tässä tapauksessa isänmaa, jonka eteen ollaan valmiita uhraamaan jopa henkensä. Se on aika paljon vaadittu nykynuorilta, joille ilta ilman nettiä voi olla mielenterveyttä järkyttävä kokemus.

Onko miehuus sitä, että pystyy toimimaan äijäporukassa sopusuhtaisesti ja tavoitteellisesti, niin sanotun tunneälyn mukaisesti vaikka psykologian kieli sopii jostain syystä huonosti yhteen armeijakielen kanssa. Psykologian kieli tuntuu liian höttöiseltä ja epämääräiseltä, että sillä voitaisiin kuvata armeijan ilmiöitä.

Onko miehuus vastuun kantamista myös lähimmistään eli johtajien tapauksessa alaisistaan. Talvisodassa esimerkiksi vänrikin elinaika ei taistelutilanteessa ollut kovinkaan pitkä, neljä päivää on meille kerrottu aikanaa.

Armeijan käyminen on muodostunut meillä kansanperinteeksi ja tärkeäksi rituaaliksi, nimenomaan miesten aikuistumisrituaaliksi luoden eräänlaisen reserviläisten säädyn. Armeijan käyneet ovat heti samalla aaltopituudella, kun ilmaan heitetään muutama "hylsy". Ja suomalaisen miehen puhetulvaa on vaikea pysäyttää, kun ruvetaan puhumaan, mitä kullekin armeijassa on tapahtunut. Harva, jos mikään asia yhdistää niin paljoa.

Suomen armeija on jotain sellaista, mistä meillä ollaan tavattoman ylpeitä. Se on tärkeä osa kansamme sankaritarinaa, nyt kun kännykätkin lähtivät. Saksalaissyntyinen Roman Schatz on kertonut, miten häntä tullaan kiittämään saksalaisten aseveljeydestä toisen maailmansodan aikana. Meidän sankaritarina on Saksan näkökulmasta hirveä häpeäpilkku, joka haluttaisiin unohtaa ja vaieta. Näkökulmia on monia.

Oma taistelukunto on ollut tänään aivan hyvä. Ajatukset tosin liikkuvat paremmin kuin kroppa. Ehkä parempi niin.

Valta ja mielivalta

Ei tullut vielä ansaittua Lamborghinia, mutta Minillä ajelu oli kyllä aivan kivaa.

Tänään olen pohtinut valtaa ja mielivaltaa. Suomalaisina meillä on poikkeuksellisen vahva luottamus vallanpitäjiin ja toisiimme, mikä on mahtava juttu.

Valta kuitenkin muuttuu yllättävän äkkiä mielivallaksi. 19-vuotias alikersantti voi olla varsin pidäkkeetön vallankäyttäjä tietyissä olosuhteissa. Näin varsinkin, jos alainen on kasvoton ja systeemi suosii voimankäyttöä. Sama pätee aikuisiinkin, mielivalta pulpahtaa äkkiä esiin siellä missä vain sille tilaa suodaan. Valta on valtavan vaarallista. Huvittavia ovat rauhanmarssit, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi.

Mitä asialle voi tehdä? Erittäin tärkeää on, että vallankäyttö on avointa ja reilua. Vallankäyttäjän on oltava tietoinen siitä, että hänen tekojaan tarkkaillaan. Kaupoissa, joissa on isot peilit joista asiakkaat näkevät itsensä, tapahtuu vähemmän myymälävarkauksia. Ihmisen käytös muuttuu, kun hän tietää että häntä seurataan, vaikka vain näkemällä oman kuvansa.

Väitän että sivistys on toinen asia joka vähentää mielivaltaa. Sivistynyt ihminen pystyy hillitsemään impulssejaan ja kommunikoimaan neuvottelemalla. Sivistykseen liitän koulutuksen lisäksi kyvyn ajatella kriittisesti ja puntaroida asioita omalla järjellä. Sivistys on myös sydämen sivistystä, joka syntyy hyvien mallien ja esimerkkien perusteella. Myös huonot mallit voivat tuoda mukanaan sivistystä, "tuollaiseksi en ainakaan minä ryhdy." Ikä varmasti tuo sivistystä mukanaan.

Organisaatiouudistuksia tehdään kaikkialla liukuhihnalta. Syynä yleensä säästöt. Mutta miksi niin harvoin kerrotaan, paljonko todellisuudessa säästetään? Kuntaliitoksia täytyy tehdä säästöjen vuoksi, mutta ei kerrota paljonko säästöt todellisuudessa ovat. Mielestäni avoimuutta, reiluutta ja sivistystä olisi se, että mahdollisimman tarkat laskelmat lyödään pöytään ennen päätöksiä. Tämä senkin vuoksi, että suuri osa uudistuksista on paljastunut lopulta täysin turhiksi taloudellisessa mielessä. "Rakenneuudistukset" muuttuvat helposti yhteiskunnalliseksi mielivallaksi, joiden ainoita hyötyjiä ovat kalliit konsultit.

Vointi ollut kohtuullisen hidas tänään. Pakkanen on tullut ja ulos ei v. iitsi nyt mennä. Silti päivä ollut hyviä asioita täynnä niin paljon, että luettelemaan ei kaikkea pysty. Huomenna pääsee tutustumaan varuskuntaan. Mielenkiinnolla odotellaan.

PS. Satuin katsomaan lajia, jota seuraan harvoin. Lentopallossa pelattiin Suomen cupin finaali VaLePa - Tiikerit. Peli oli tasoltaan kerrassan mahtavaa viihdettä. Hienoa, että maajoukkuemiehiä pelaa kotimaisessa sarjassa. Olli-Pekka Ojansivulta maailmanluokan suoritus. 33 pistettä yhdessä pelissä on käsittääkseni mielettömän paljon. Muitakin huippusuorituksia pelissä oli. Olli Kunnari pelasi ajoittain upeaa peliä.

PS2 V-tyyli tuli mäkihyppyyn 90-luvun alussa. Hurjin lentäjä kaikista oli Noriaki Kasai, jonka lentoasento oli sellainen että hän oli aivan suksien välissä ilmalennon aikana. Kasai voitti lentomäessä vuonna 1992 maailmanmmestaruuden. Tänään sama mies voitti maailmancupin kilpailun 41-vuotiaana. Iso hatunnosto iloiselle veijarille!

Lamborghini kiinnostaa...

Tämä päivä oli pelipäivä. Jatkoin Pleikkarilla pelaamista, mistä alan innostua ja vähän osatakin. Pelasin Gran Turismon vitosversiota, mikä lienee grafiikaltaan upeinta konsolipelaamista tähän asti. 90-luvulla kolikkoautomaateilla oli upeita ajopelejä, jotka eivät kuitenkaan olleet nykypelien vertaisia.

Pelissä edetään tasolta toiselle. Tasoja on yli 30 ja itse olen nyt tasolla 12. Autoja on pelissä kaikkiaan yli tuhat ja ne on mallinnettu millintarkasti. Ajelin Mineillä innokkaasti kilpaa ja virittelin autoa ahkerasti, kunnes minulla oli voittaja-auto näpeissä. Tienasin jopa 70000 rahaa. Ajattelin siirtyä paria luokkaa ylemmäksi Lamborghinien ryhmään. Menin kauppaan. Olisi pitänyt ostaa ajoneuvo, mutta hinnat olivat toista miljoonaa eli milli puuttui. Siis Mineillä ahkerasti ajelemaan, jotta saisi Lamborghinin joskus hankittua. Peli kannustaa yrittämään ja kehittämään itseään, koska pelaaja haluaa saavuttaa jotain. Sinänsä terve ajatus. Kiinnostuin asiasta sen verran, että aion vielä hankkia sen Lamborginin. Joudunkohan pelikoukkuun.

Hallituksen listalla oli 24 pakkoliitoskuntaa nimettynä. Onneksi oma kunta ei ollut listalla. Harvinaisen järkevä päätös hallitukselta.

Olen ottanut tosi varoivaisesti tämän päivän ja yrittänyt olla aivan makuulla ison osan päivästä. Olo on hiukan parempi vaikka henki rohiseekin ilkeästi.

Lobbaamisen moraali

Vähän ollut vielä takussa tänään. Kovin hyvä ei ole kävelykunto nyt, kilometri menee mutta puolta tuntia ei jaksa lampsia. Siedettävän rajoissa kuitenkin liikutaan. Lähipäivinä on luvassa pakkasta, mikä yleensä ei ole parantanut tilannetta. Varsinkin kylmä on ollut keuhkoille kurjaa aikaa.

Olen ottanut niin sanotusti rennosti, mikä on ollut oikein mukavaa. Olen päättänyt tehdä vain kivoja asioita. Sitä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi "slow lifeksi", hitaaksi elämäksi.
Mutta siitäkin saa stressin, jos pitää toteuttaa kaikki kivat asiat kerralla. Tästä ilmiöstä kai johtuu se eläkeläisten kiire, josta usein puhutaan. Itselläni periaatteessa olisi aikaa lukea kirjoja, mutta millään ei ehdi lukea kuin pienen osan siitä, mitä haluaisin. Mutta stressiä en asiasta ota.

Uutisissa kerrottiin, että lukiolaiset viettävät netissä keskimäärin neljä tuntia päivässä. Käytännössä siis koko vapaa-aika vietetään ruudun ääressä. Nukkuminen ja koulu alkavat kärsiä monilla. Tästä ilmiöstä on vaarassa tulla melkoinen ongelmapommi, koska aikuiset eivät tunnista asiaa helposti. Myös puuttuminen asiaan on hyvin vaikeaa, koska kehittyvä riippuvuus on hyvin vahva eikä asiaan taida olla aivan yksinkertaisia ratkaisuja.

PS. Venäläisten kiinteistökaupoista Etelä-Karjalassa puhutaan A-Studiossa. Esko Aho edustaa keskustelussa Suomalais-Venäläistä kauppakamaria eli esiintyy käytännössä venäläisten lobbarina. Tuskin aivan ilmaiseksi on puhumassa, kun myydyn Nokian rahoista tuskin on enää tulovirtaa. Henkilökohtaisesti tuntuu pahalta, että lama-ajan arvostettu pääministeri myy "sielunsa" tuolla tavalla ja kääntää selkänsä suomalaisten eduille. Vähän samalta tuoksahtaa oligarkkien raha kuin erään jääkiekkojoukkueen myynnissä. Ja taisihan se venäläinen raha toki kelvata eräälle toisellekin entiselle pääministerille kaasuputkiasioissa. Poliitikkojen lobbaamista pitäisi rajoittaa tavalla tai toisella, kuten oikeusoppineet ovat esittäneet.

Opettamista ja johtamista

Tämä päivä alkoi voinniltaan tosi mahtavasti. Ennen seitsemää olin täysin virkeänä ylhäällä, mitä ei hetkeen olekaan tapahtunut. Päivä meni kivasti, mutta iltapäivällä tulikin sitten velanmaksun aika. Pitkien päiväunien jälkeen on saanut keräillä voimiansa ja vasta näin iltamyöhäsellä alkaa olla taas normaalissa voinnissa.

Uskonnonopetuksesta oli A-studiossa tänään aihetta. Aihe on ollut poliittisen väännön kohde koko itsenäisyyden ajan. Varsinkin vasemmiston hampaissa se on ollut aiemmin, nykyään ei niinkään. Uskonto mielletään osaksi yleissivistystä ja katsomuksellista osaamista. Enemmänkin keskustellaan nyt siitä, miten opetus tulisi toteuttaa.

Nykyään on toistakymmentä erilaista opetussunnitelmaa uskonnossa. Tämä pirstaloi opetuksen. Tulee pieniä ryhmiä ja oikeasti päteviä opettajia on vaikea löytää. Joku imaami opettajana ei kuulosta hyvältä, varsinkaan jos pedagoginen koulutus ja muutenkin akateemiset opinnot puuttuvat.

Pitäisikö olla joku yhteinen oppiaine, johon kaikki osallistuivat? Ruotsissa näin on ollut 1969 lähtien ja Norjassa 1997. Nykyisessä katsomuksellisessa tilanteessa se varmasti olisi Suomessakin yhtä luontevaa. Meillä on laadukkaasti koulutettu uskonnonopettajien joukko, joka pystyisi hyvin tuon laaja-alaisen opetuksen toteuttamaan. Opetetaanhan vaikka historiaa eri kulttuuritaustoista oleville opiskeljoille yhdessä ryhmässä. Miksei uskontoa voisi opettaa vastaavasti? Tässä olen itse tarkistanut kantaani, koska 93 % on ev.lut opetuksessa. Tähän asti se on toiminut tosi hyvin. Ongelma on tuo loppuosa, joka etelän kouluissa olla iso joukko, joissakin tapauksissa jopa puolet porukasta.

Yläkoulussa ja lukiossa yhteisen uskonnnon opettaminen varmasti ei ole ongelma. Alakoulussa Raamatun kertomuksia olisi mielestäni hyvä edelleenkin käydä läpi, kunhan Jaakobin poikien nimiä ei ruveta ulkoa opettelemaan. Se on tyhmää, tärkeämpääkin opeteltavaa on. En tiedä pitäisikö muslimien saada alakoulussa perehtyä Koraanin kertomuksiin muita tarkemmmin vai pitäisikö molemmilla olla molempia.

Omasta varusmiespalveluksesta on aikaa reilut parikymmentä vuotta. Muistan, miten silloin puhuttiin johtajakoulutuksen muuttamisesta sellaiseksi, että sitä arvostetaan siviilipuolellakin. Nyt maakuntalehti oli kuvaamassa alokkaiden ensimmäistä aamua. Meno oli aivan yhtä surkuhupaista kuin aikanaan. Jos yksikään firma arvostaa tuollaista johtamista, jossa tärkeintä on "että silmät eivät pyöri", niin ihmettelen kyllä kovasti. Ja toivottavasti huutamista ei perustella sodan ajan johtamisella. Silloin kun tarjotaan viholliselle kuulaa ilmassa, on aivan samantekevää missä asennossa silmät pyörivät. Rokan Antilta voi kysyä lisää.

Kysymys on sosiaalipsykologisesta ilmiöstä. Tunnettuja kokeita ovat Milgramin tottelevaisuuskoe ja Standfordin vankilakoe. Sopivasti roolittamalla ja auktoriteettiasemaan vetoamalla saadaan ihminen tekemään toiselle vaikka mitä asiatonta; esimerkiksi antamaan tappavia sähköiskuja. Ns. aikuisten pitäisi ohjata tätä touhua järkevään suuntaan ja kitkeä ilmiöt heti pois. Näin tehtiin meidän aikanamme. Silloin oli ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri vallassa ja epäasiallisuuksiin puututtiin tiukasti.
Mm. vessanpönttöjen väliin tuli sermit. (ovista en ole aivan varma).

Takkuista

Takkuamista ollut tämä päivä. Isommat iltapäiväunet tuli nukuttua ja vähän ehkä alkaa selkiämään tämä olotila. Voi kyllä arvata, mitä tarkoittaa yöunille.

Kirkasvalolampulla olen koittanut pitää valopitoisuutta korkeana sillä seurauksella, että välillä on saanut päänsärkyä. Ehkä kohtuus tuli ylitettyä, kun lamppu räkötti tuntikausia.

Täällä olen joskus kirjoitellut "Love Connection"-sarjasta, jossa ameriikanvävyt tapailevat suomalaisia naisia. Sarja päättyi toissapäivänä ja nyt iltapäivälehdillä on paljon kirjoittelemista. Ehkä asiat eivät olleetkaan kulissien takana aivan niinkuin sarjassa esitettiin. Hällä nyt väliä, saavatpahan kirjoitella.

PS3-kuuri on edennyt hyvin. Alan pikkuisen jo tajuta, mikä siinä on niinkin mielenkiintoista...

Loppiainen

Sinne se sitten meni esikoinen armeijan harmaisiin yhtenä sukunimenä kahdestatoista tuhannesta. Harmaa oli päiväkin, ei lumihiutalettakaan maassa. Jossakin paikassa näytti olevan karjaa ulkona. En tiedä onko kuinka yleistä tähän vuodenaikaan.

Omana haasteena on unirytmin laittaminen kuntoon. Lomalla on tullut valvottua tosi myöhään. Hiljaisuus on ollut hurmaavaa ja samalla se on ollut yhteistä aikaa muiden kanssa. Sitähän loman pitää ollakin. Mutta nyt siis alkaa olla aika normalisoitua.

Pysähdyimme juna-asemalla lippuasioita hoitamassa, jolloin lujahdin luvan kanssa paikallisellle R-Kioskille. Kaffit piti saada ja katsoa vähän ympäriinsä. Yksi asia pisti silmään. Siinä, missä kirjakaupat tyhjenevät kirjoista, niin kioskeissa kirjojen määrä kasvaa. Hittipokkareita nimekkäiltä tekijöiltä on tarjolla hyvinkin runsaasti. Pokkareita alkaa olla tarjolla myös ruotsiksi ja englanniksi. Näin täällä yksikielisessäkin Suomessa. Ensimmäistä kertaa mukana ovat myös kovakantiset kirjat mukana. Niitä kuluttajat eivät vielä myyjien mukaan ole löytäneet kovinkaan hyvin.

Lehdistö on sitten oma lukunsa. Jokaiselle alalle tuntuu olevan omat harrastelehtensä. Olen joskus ihmetellyt historia-lehtiä, joissa kerrotaan valittuja tarinoita historiasta, vaikkapa Napoleonin sotatouhuja. Tulee mieleen, että nuohan voisi aivan yhtä hyvin lukea ilmaiseksi vanhoista oppikirjoista tai Wikipediasta. Mutta on kai niin, että hyvälle tarinalle on kysyntää uudelleen lämmitettynäkin.

Mutta lukevatko ihmiset tosiaan niin paljon, kuin tarjonta antaa ymmärtää? Kaikki kun muka ovat niin kiireisiä. Yhden kirjan lukeminen on helposti kymmenen tunnin projekti. Löytyykö aikaa niin paljon? Ja toiselta puolelta katsottuna se ei ole kuin menopaluu junamatka Helsinkiin odotuksineen. Onko ihmisten lisääntynyt koulutustaso johtanut siihen, että tosiaan luetaan enemmän. Havainnot nuorista puolestaan kertovat aivan päinvastaista. Ainakin sanomalehtien lukeminen on muuttunut vieraaksi. Kännykältä toki luetaan uutisia aiempaa enemmän.

En ole miettinyt mitään uudenvuodenlupauksia. Lukuharrastusta voisin hiukan lisätä sillä ajatuksella että ulkomaankielistä lukemista olisi luetusta vähintään puolet. Kirja kuukaudessa voisi olla aivan hyvä tahti. Eihän se paljon ole, kun lukee muutakin mutta jotakin kuitenkin. Toisena voisin lisätä konsolipelaamista, ihan henkisenä haasteena. Se on asia, johon mielenkiinto on kadonnut täysin jo vuosia sitten. Olisi tärkeä pitää itseään vähän ajan tasalla, missä nuorison ajatukset liikkuvat.

Vointi ollut tänään kohtuullisen hyvä. Mukava oli käydä vähän tuulettumassa.

Lainaa vain...ja kultaa

Nuoret pelaavat maailmanmestaruudesta jääkiekossa Ruotsissa Ruotsia vastaan. Kymmenen minuuttia on jäljellä ja Suomi johtaa vielä. Suomelle tulee jatkuvalla syötöllä jäähyjä ja penkkiurheilija ei voi ymmärtää tuomarilinjaa ollenkaan. Ja siellähän se on tasoitus...tietenkin...Tämä on nähty ennenkin joskus muistaakseni...Veikkaan, että rankuilla Ruotsi vielä voittaa. Mutta katsotaan nyt.

Aamulla tuli kiivettyä kirkon lehterille. Saarnamies oli vaihtunut ilmeisesti pikaisella varoituksella. Saarnaa riittikin yli puoli tuntia. Kontakti oli seurakuntalaisiin vahva ja ote lämmin. Asiassa pysyttiin kiitettävästi ja ainakin neljä kertaa korostettiin asian luterilaisuutta. Vähempikin puhe olisi kuitenkin riittänyt. Omasta mielestäni 45 minuuttia riitäisi kirkonmenojen mitaksi aivan hyvin. Messu voisi kestää 60 min. Nyt kesti ainakin 20 min turhan pitkään.

Viime aikoina olen pohtinut ahneuden syntyä monestakin näkökulmasta. Ahneus on ilkeä vihulainen, joka rikkoo paljon ihmisten välillä. Tai ehkä se on ennemminkin kateus. Ja mitä pienemmästä asiasta voi olla kateellinen sitä pahempia ryppyjä saadaan aikaan. Jos toinen saa 20 sentiiä enemmän palkkaa, niin mikä aihe siinä voikaan olla kateuteen. Miten voisi sietää sitä, että toinen saa tuon 20 senttiä enemmän kuin itse? Ja muuthan tietenkin ovat ahneita ja kateita.

Yksi ratkaisu on muistaa se, että kaikki täällä on lainaa. Ei mikään ole meidän omistuksessa eikä myöskään kenenkään toisen. Turha silloin on ketään kadehtia, melkein parempi vain olla hyvillä mielin, että toinen on saanut lainaa vähän enemmän.

Lainaa ovat myös lapset. Huomenna tästä muistutetaan konkreettisesti, kun esikoinen lähtee armeijaan. Niin vähän kun siitä muka on aikaa, kun menolippu vei Sodankylään.

Kiekko-ottelu on vielä kesken jatkoajalla. Katselin aiemmin koostetta Calgaryn kisoista 1988. Suomi sai silloin ensimmäisen arvokisamitalin. Nykynuoret pelaavat uskomattoman taitavaa peliä. Luistelu on tosi vahvaa, kiekollista rohkeutta pisaa ja mailataitavuutta. Paljon on tapahtunut valmennuksessa tuona aikana. Totuuden nimessä on toki sanottava, että punakoneelle tuskin monikaan joukkue voisi vieläkään mitään. Se on oma lukunsa.

No nyt se jo loppui ja SUOMI VOITTI! IHANAA LEIJONAT, IHANAA! Rasmus Ristolaisen supersuoritus!!!

Päivät kiitää...

Mihin ihmeeseen nämä päivät vain katoavat? Olen tänään taas nauttinut jokaisesta hengähdyksestä, mutta paljon enemmän olisi halunut ehtiä kokea ja saada aikaan.

Penkkiurheiluun meni osansa ajasta, ainakin toisella aivopuoliskolla.Suomalaisilla oli fantastinen päivä hiihtoladuilla ja hyppyrissä. Osuipa Kaisakin pytyammuntansa kohdilleen viimeisellä paikalla. Kovin huonosti ei siis mennyt.

Yhtään ei haitannut, että Norjalle tuli parin kaksoisvoiton lisäksi yksi neloisvoitto. NRK:lta selostettuna tuollaiset tulokset on kiva kuunnella. Björndalenilta olisin kyllä toivonut voittoa, mutta hänellä ei meinaa hermot kestää viimeisellä ampumapaikalla. Kaikkien aikojen ampumahiihtäjältä yllättävää.

Norjan urheilugaala on käynnissä paraikaa. Vuoden urheilijaksi ei valittu Björgeniä, Svendseniä, Johaugia, Bergeriä, Svindalia, Petterseniä (Suzan)eikä Norttia. Avoimen sarjan voitti shakin maailmanmestari Magnus Carlssen.

Menee vielä vähän aikaa, ennen kuin Suomessa ollaan tällä tasolla. Tai sitten tämä PISA-keskustelu saattaa sivuta asiaa. Meillä oikeasti arvostetaan koulutusta nuorelle parhaana polkuna. Moni lahjakas urheilija opiskelee kirurgiksi tai opettajaksi. Norjassa puolestaan päivitellään huonoa PISA-menestystä ja ihmetellään suomalaisten pärjäämistä. Mikä nyt sitten tärkeää on?

Vointi ollut kohtuullinen. Vaisu muttei kipeä olo. Aivot kyllä ovat olleet aktiiviset ja innokkaat.

Elokuvissa

Tänään sai herkutella sekä hengen että ruumiin ravinnolla, kun esikoinen tarjosi elokuvat ja pitsan. Elokuva oli viikko sitten ensi-iltansa saanut "Kaukopartio." Kyseessä ei ole mikään ison budjetin leffa, vaan harrastajapohjalta tehty viidenkymmenen minuutin elokuva. Pituus ei minua pahemmin haitannut, koska olen elokuvissa helposti pitkästyvää sorttia.

Mukava oli kuunnella pohjalaista murretta oikein puhuttuna. Se on harvinaista herkkua, koska paikallista murreilmaisua on tosi vaikea esittää uskottavasti. Useissa muiden tekemissä pohjalaiselokuvissa tämän asian kanssa on ollut ongelmia.

Elokuvan juoni oli äärimmäisen pelkistetty. Kolmen hengen kaukopartio lähetään vihollisen selustaan tiedustelutehtäviin ja sen tarkoituksena on tiedon lisäksi tuoda vanki. Vanki onkin nainen ja hänen hiihdättämisensä 200 km takaisin tukikohtaan tuntuu toivottomalta. Toinen vaihtoehto on vangin jättäminen. Silloin ongelmana on se, että hän toimii tietolähteenä mikä vaarantaisi kaukopartion turvallisuuden. Pitäisikö vanki mieluummin vain yksinkertaisesti tappaa?

Mitään taistelukohtauksia elokuvasta on turha odottaa, sillä toimintaelokuva tämä ei ole ollenkaan. Pienillä teoilla, eleillä ja ilmeillä edetään läpi elokuvan. Tässä sotaelokuvassa ammutaan vain yhden kerran ja räjähdyksiltä vältytään tässä sodassa kokonaan. Tulipalo tosin nähdään. Sotilaat ovat hyvin inhimmillisen oloisia, hiihtokin sujui heiltä yllättävän vaivalloisesti. Kaukopartio on nykyajan kuva sodasta tai sen osasta. Epäselväksi jää, onko kertomuksella historiallista taustaa.

Lopussa rakennettiin jännitettä sotasankaruuden ja sotarikollisuuden välillä. Ansiomerkkejäkin jaettiin, mutta tuskin kukaan niistä osasi nauttia. Ristiriita juhlapuheiden ja todellisten on niin suuri. Tämä oli puhuttelevin kohta elokuvassa.

Kalevi Haapoja (81 v.) on näyttelijänä jättiläinen ainakin paikallisessa mittakaavassa ja tuo omalla olemuksellaan uskottavuutta elokuvaan. Suosittelen elokuvaa niille, jotka haluavat nähdä paikallisia maisemima ja kuulla juurevaa pohjalaista murretta. Paikalliset näyttelijät saavat myös hyvän näytön paikan ja ainahan on jaloa tukea paikallisia kulttuuritekoja.

Olo ollut aika vaisu, mutta kohtuuhyvä kuitenkin. Päivänet tuli nukuttua klo 20-24, joten yöuni ei taida ihan pian vielä tulla.

Salaatti kasvaa

Eilinen päivitys olikin jäänyt luonnosten kansioon, enkä sitä oikein enää kehtaa julkaista.

Presidendin uudenvuoden puhe oli terävää analyysiä Niinistöltä. Realistista analyysiä maailmasta ilman haihatteluja puoleen tai toiseen. Maailmanpolitiikka on liikkeessä. Ne asetelmat, joita on totuttu pitämään kiveenkirjoitettuina eivät sitä välttämättä enää ole. Suomen täytyisi nyt olla sukkela toimija mannerlaattojen liikkuessa. Silloin on katsottava eteenpäin eikä vain huutaa menneisyyttä takaisin. Pidän Niinistön tavasta pitää koko puhe kahdella kotimaisella. Entinen tapa "kansalaiset, medborgare!", oli hyvin keinotekoinen. Pieni osa puheesta pidettiin ruotsiksi ja isompi osa suomeksi.

Ylioppilaskirjoitusvalmentajana (itse itselleni keksimä titteli) olen juuri tutustunut ruotsinajan kuninkaallisiin. Viimeksi eilen Kustaa Vaasaan. On käsittämätöntä, miten yhden ihmisen elämäntyö voi vaikuttaa laajasti läpi vuosisatojen. Vaasa irrotti valtion pohjoismaisesta Kalmarin unionista ja loi pohjan Ruotsin valtiomahdille. Valtakuntaa laajennettiin uudisraivaamalla Pähkinäsaaren rajojen yli Suomessa eli idän ja lännen rajaa työnnettiin itään päin. Uskonpuhdistuksen tuominen Ruotsiin oli myös Vaasan poliittista viisautta tai ainakin taktikointia. Vaasan halusi pienentää kirkon valtaa ja rahan tarve oli erittäin suuri. Vaasa oli ostanut Puolasta luotolla laivaston sotaansa ja velat piti maksaa takaisin. Kirkolla sattui sopivasti olemaan (ylimääräistä). Seurakuntia rokotettiin mm. siten, että suurin kirkonkello piti luovuttaa kruunulle.

Tulihan siinä sivussa Helsinki perustettua, määriteltyä kuninkuudesta perinnöllisen ja määritettyä ruotsin kansallispäiväksi 6. kesäkuuta, mikä oli Vaasan kruunajaispäivä vuonna 1523. Vaasa oli huonosti oppinut, mutta kova ja älykäs persoona. Hänen ansiokseen jälkipolvet laskevat sen, että Vaasa osasi kerätä ympärilleen oikeita neuvonantajia ja osasi myös kuunnella heitä tiukan paikan tullen.
---

Sää on ollut lämmintä ja salaatti on alkanut kasvaa puutarhassa. Jouluruoan jälkeen onkin hyvä tankata terveellisesti.