Alokas tuli ensimmäistä kertaa kotiin ja paljon oli tietenkin tarinaa ensimmäisistä viikoista. Oma vointi ollut kovin vaisu, mutta nyt iltaa kohti mennään taas parempaan.
Suhteellisuuden taju on kummallinen juttu. Joskus nousee hälyä pienestä tai sitten kertakaikkisesti ylireagoidaan. Kolme esimerkkiä tältä päivältä.
1. Ukrainassa on kova laki tulossa mielenosoituksistsa. Mielenosoittajaa voi uhata jopa 15 vuoden vankeustuomio. Olisi mielenkiintoista nähdä oikein kunnon joukkomielenosoituksen seuraukset."Puoli miljoonaa pääsee vankilasta vasta vuonna 2029, koska osallistuivat mielenosoitukseen vuonna 2014." Olisikohan tässä rikos ja rangaistus aivan oikeassa suhteessa? Tietenkin kysymys on pelotteesta ja varoituksesta, poikkiteloin ei saa asettua. Muuten käy huonosti. Tähän Putinkin pyrkii, mutta samalla nostaa kovan kansainvälisen paineen itseään vastaan.
2. Kolttasaamen asemaa surraan kovasti. Tarvittaisiin työntekijöitä, jotta kieltä saataisiin eläväksi. Olen saamen kielen fani sitä paljon kuullut(tosin en kyllä ymmärrä sitä montaa sanaa). Oddasatia katson usein tekstin kanssa. Uutiset ovat niin sopivan pieniä: terveyskeskuslääkäri nukahatanut vastaanotolle tai roska-autojen apumiehet roikkuvat vaarallisesti autojen takaosissa. Nostan hattua niille, jotka onnistuvat niin pienestä tapahtumajoukosta tekemään uutisia. Ehkä kysymys onkin enemmän kulttuuripitoisesta tosi-tv:stä kuin varsinaisista uutisista.
Saamen kielellä on puhujia on kaikkiaan 20-30000. Erillisiä kieliä on yhdeksän, joissa useissa on vielä omat murteensa. Nyt ollaan siis hyvin huolestuneita kolttasaamesta. Kolttasaamelaisia on noin 600, joista kielen puhujia on noin 300! Heille toivottaisiin palkattua työvoimaa ylläpitämään ja kehittämään kieltä. Onko kohtuullista tekohengittää kieliä, joilla ei ole jälkellä kuin muutama puhuja? Eikö kielten pitäisi antaa syntyä ja sammua rauhassa? Saamen kielen haasteena on vielä se, että kielet ovat hyvin erillisiä toisistaan eivätkä eri kielten puhujat ymmärrä toisiaan kovinkaan hyvin. Suurin murteista on pohjoissaame, jolla on noin 20000 puhujaa. Olisiko viisainta keskittää kulttuurityö tähän pääsaamenkieleen, jolla silläkin on verrattain vähän puhujia, vaikkakin omat uutiset. Keskitettäisiin lastentarhat, -ohjelmat ja -kirjat tuolle kielelle. Näin jälkipolville jäisi edes yksi saame elävänä kielenä. Toisaalta uskon, että asianosaiset tuskin näkevät asiaa näin simppelinä.
3. Käsiala. Nyt on nousemassa poru siitä, että kouluissa siirrytään käsialasta tekstaukseen. Joku on sitä mieltä, että vain tietyllä kirjoittamistavalla aivot kehittyvät. Sehän on tietenkin täyttä puppua, tärkeintä on että saadaan aikaan tekstiä, joka on luettavaa. Itse kuuluin niihin, jotka 1979 menivät kouluun vuonomaassa. Meillä opeteltiin heti tekstaamaan ilman turhia kaunokoukeroita. Lukemaan opeteltiin ilman tavaamista. Molemmat onnistuivat, suurempaa haittaa tästä ei ole ollut. Mutta joskus turhat asiat muuttuvat rakkaiksi. Silloin jos huomaa perustelevansa asioita pelkällä perinteellä, on yleensä heikoilla.
Itsekin huomaan kovasti vertaavani tämän päivän alokaskautta 1990-luvun alkuun. Pelottavan monta asiaa on mielestäni tehty laadukkaammin tuolloin esimerkiksi ampumakoulutuksessa. Lopputuloshan viime kädessä kuitenkin ratkaisee. Siinä mielessä olen armeijaan pikkuisen pettynyt. Käytännön esimerkki: Aikanaan meillä oli aina poikkeuksetta kaksinkertainen kuulosuojaus ampumaharjoituksissa. Joka kerta tarjottiin vielä erikseen ylimääräiset earit, jos joku oli omansa unohtanut kasarmille. Nykyään, yli 20 vuotta myöhemmin tämä ei ole itsestään selvyys, harjoituksissa saa olla yksinkertaisella kuulon suojaamisella. Se tekee vuodessa monta kuulovammaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti