perjantai 30. syyskuuta 2016

Metsään meni

Tämän päivän parasta antia oli metsäretki. Teki voinnille tosi hyvää. Turhaan ei väitetä metsässä olemisen rentouttavan oloa ja alentavan verenpainetta. Ehkä ei olisi pöhkömpi idea pyrkiä toteuttamaan pieni metsäretki viikottain.
---
Alakoululla avattiin virallisesti uusi "stadion", jonka eteen vanhempainyhdistys on tehnyt kovasti töitä. Tekonurmella varustettu laidallinen peliareena on ollut valmistumisestaan lähtien kovassa käytössä. Siitä hatun nosto vanhempainyhdistykselle! Välitunneille ja liikuntatunneille tulee mielenkiintoista säpinää. Viime keväänä Tapparan voittaessa Liigan kapteeni Kristian Kuusela oli melkein seuraavana päivänä koululla kertomassa kaudesta ja jakamassa nimikirjoituksia.Vanhempainyhdistyksen ansiota sekin.
---
MH17-rikostutkintaraportti on ällistyttävä suoritus. Valtavasta aineistosta on koottu vakuuttava raportti. Linkissä kahdentoista minuutin kooste urotyöstä. Aineistona on vaikka mitä valokuvista, teletunnistetietoihin ja lentäjän ruumiinosiin.
---
Merkittävä israelilaispoliitikko Shimon Peres on poissa. Hän menehtyi aivoverenvuodon jälkiseurauksiin korkeassa 93 vuoden iässä pari päivää sitten. Harva ihminen toimii vaikuttajana yli 70 vuotta eli koko israelin olemassaolon ajan. Hän oli poliitikko, jota arvostettiin erittäin laajasti maailmalla. Hän oli ikuinen optimisti ja rauhan mies. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon rauhanponnisteluistaan vuonna 1994. Tänään ihmisillä oli mahdollisuus käydä jättämässä viimeisen tervehdyksen Peresille yksinkertaisen puuarkun äärellä. Perjantaina aamulla tapahtuu hautaus. Läsnäolollaan tilaisuutta kunnioittavat maailman johtajat Juha Sipilästä Barack Obamaan.






torstai 29. syyskuuta 2016

Taas iloa

Päiväni ilo tuli tänäänkin SJK:n toimesta, joka otti hienossa ottelussa jälleen voiton. Kuopio sai lähteä yön syrjään ajelemaan tappio niskassaan.  Jännittävän liigaottelun jälkeen, kun voitto on tullut kotiin ja mitalinsyrjä jo häämöttää, ei ole tietoa kivusta, kuolemasta eikä mistään muustakaan ikävästä. Kaikki kurja unohtuu hetkeksi. Saattaa kuulostaa omituiselta. Vaimokin sanoo, ettei hän valitettavasti pääse elämykseeni kiinni. Uskallan kuitenkin väittää, että maailmassa on paljon kaltaisiani. Tappion hetkellä tilanne on tietenkin aivan toinen. Ajatukset suunnataan muualle hyvin nopeasti.
---
Päivän iso uutinen oli Malesialaiskone MH17:n alasampumisen tutkimusraportin julkaisu. Kansainvälinen tutkimusryhmä oli koonnut kaikki mahdolliset tiedonjyväset talteen ja saavuttanut ällistyttävän selkeitä tutkimustuloksia. Esimerkiksi ohjuksen osumakohta koneeseen oli selvitetty aivan tarkasti ja raketin laukaisupelto oli löydetty.  Venäjän osallisuus on varsin kiistaton tuohon hirvittävään rikokseen. Vastuullisten löytäminen on kuitenkin helpotus, vaikka ketään se ei tuo takaisin. Verta on velivenäläisten käsissä kovasti, myös varsinkin Syyriassa. Amerikkalaisten pinna alkaa loppua. Siinä meillä naapuri.
---
Vointi oli aivan hyvä tänään, ei isompia takapakkeja.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Mummelivoimaa

Höyhenten pölinää riitti USA:n presidentinvaalien ensimmäisessä vaaliväittelyssä, hurjassa 70-vuotiaiden ottelussa. Ottelun kesto oli 90 minuuttia ilman puoliaikaa. Huonovointiseksi harmaantuvaksi mummoksi ajateltu Hillary Clinton oli kaikkea muuta. Hän olikin melkoinen voimapakkaus, jonka rinnalla poliittisesti kevyt Trump oli vielä enemmän höyhensarjaa. Clinton osasi välttyä provosoitumasta, ja samalla hän itse osasi liikkua rajalla menemättä hyvän maun väärälle puolelle. Trump joutui jatkuvasti puolustuskannalle ja vaihtamaan aihetta. Kyseessä oli  kaikkien aikojen katsotuin vaaliväittely 80 miljoonalla katsojalla. Superbowlin ja euroviisujen katsojamäärät ovat sadan miljoonan tietämissä.
---
Varovaisempi ote oli tähän päivään ja toivon mukaan huomenna taas ukko on voimissaan.


tiistai 27. syyskuuta 2016

Juhlat vievät Eurooppaan kolmantena vuonna peräkkäin

Touhuntäyteinen päivä oli vaihteeksi. Ei maailma tullut silti valmiiksi, mutta monta asiaa nytkähti eteenpäin.

SJK järjesti faneilleen tilaisuuden, jota kunnioittivat läsnäolollaan sekä joukkue että Suomen cupin pokaali. Fanit pääsivät kaikessa rauhassa tapaamaan valmentajia sekä pelaajia. Henki vaikuttaa olevan joukkueessa aivan pysäyttämätön. Kaikki ei kuienkaan ole enää omissa käsissä, sillä muilta vaaditaan jo ristiinpelaamista. Itse arvelisin mestaruuden mahdollisuuden olevan 35 % ja mitalin 80% luokkaa. Paineet ovat nyt sikäli kuitenkin poissa, että sekä pelaajille että seuroille erittäin tärkeä eurocup-paikka on nyt saavutettu.

Harmittelin Jussi Vasaran (pelaaja) kanssa kevään turhaa kolmen pisteen menetystä, miten tärkeitä nuo pisteet olisivat juuri nyt. "Niin, olisimmehan voineet ottaa ne kolme pistettä jostakin muustakin pelistä,"hän vastasi. Mielestäni Vasaraltä hämmästyttävän kypsä vastaus. Ehkä Vasara osui tässä naulan kantaan. Joukkue on pelaamalla menettänyt yli 30 pistettä ja siihen osuuteen se olisi hyvinkin voinut vaikuttaa. Toimiston tunarit ovat eri asia. Heidän takiaan meni kolme pistettä.  Näin toimii joukkueurheilija. Otetaan vastuu omista tekemisistä eikä lähdetä uhriutumaan, syyttämään tai valittamaan. Ei lähdetä korostamaan toisten virheitä ja viljelemään eripuraa joukkueen ja seuran sisälle. Vasaran kypsä asennoituminen teki minuun vaikutuksen.

Vaikka oli juhlan hetki, ei ilo paistanut kaikkien silmiltä. Peliaikaa on vain yhdelletoista kerrallaan ja varsinkin laitapuolustajista on ylitarjontaa. Parille alansa huipulle ei löydy millään peliaikaa ja näkyy se naamasta, vaikka kuinka olisi piinnkova ammattilainen. Tietenkin taustalla on tässä vaiheessa vuotta myös sopimusasioita. Sopimus on pelaajalle ensi vuoden työpaikka ja toimeentulo. Espanjan pojat sen sijaan ilahtuivat muutamasta espanjan sanasta. Eivät menneet kielen alkeet hukkaan.

Nyt, kun yksi maamme hienoimmista stadioneista on valmis ja kenties upein joukkue on huipputikissä, olisi hyvä tilaisuus käydä tutustumassa maailman suosituimman lajin ottelutapahtumaan. Keskiviikkona on huipputärkeä ottelu klo 18.30. Loistotilaisuus, jota ei kannata menettää. Tämä on harvinaista herkkua, joka on nyt kaarensa huipulla. Jos olit muutenkin menossa, niin ota kaveri  mukaan.
---
Eräs asia taasen tuli jo kaarensa loppuun. Eräs tunnettu tavaratalo oli auki viimeistä päivää ja hyllyt taitettiin kasaan. Muistelen ajelleeni lähes 30 vuotta noilla samoilla rullaportailla. Tänään oli viimeinen kerta. Tai ehkä ei. En tiedä, mitä on tulossa tilalle. Viimeiset ostokseni tuosta kaupasta olivat Remeksen romaani kolmella eurolla, Talvisota-elokuva kahdeksalla ja kymmenen suosituimman suomalaiselokuvan kokoelma kympillä. Ei kovin kallista.
---
Hyvin huilatun viikonlopun jälkeen jaksamista oli mukavasti. Marjoja on tullut syötyä paljon kiitos ahkerien kerääjien. Uskon, että marjoilla on ollut vaikutusta vointiin. Kesällä tuntemattomasta syystä korkeaksi nousseet tulehdusarvot on nyt saatu alas, mikä tarkoittaa sitä että elimistö kestää taas erittäin kovilla myrkyillä hoitamista.
---
Yöllä on ensimmäinen iso tv-tentti USA:n vaaleissa. Tilanne on kutkuttava 44%-42%. Nainen johtaa. Saa nähdä miten tentti etenee. Nylkeekö pilvenpiirtäjähaikara ahkeran hillarihiiren heti alkuunsa? Hyvin vaikea on tehdä ennakointeja. Trump on valtavan karismaattinen tositv-esiintyjä. Clinton on äärimmäisen osaava ja kokenut, mutta vähän harmaa ja erittäin vihattu ehdokas. Tässä on samaa taktiikkaa kuin jalkapallo-ottelussa. Alussa ei saa mennä omiin, alussa pitää välttää kaikki mahdolliset virheet tarkasti. Takaa-ajoasemasta on erittäin vaikea nousta, vaikka kyllä sellaistakin tapahtuu.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Himmel und Hölle

Tänään toivoin, että helvetti on olemassa. Mietin niitä kolmeasataatuhatta ihmistä, jotka ovat Aleppossa saarrettuna nälissään, janoissaan ja peloissaan ilman vesipisaraa tai leivänkannikkaa. Mietin niitä siviilejä, joille tarkoitetut avustusrekkakolonnat pommitettiin tuusan nuuskaksi, ja joiden päälle isketään sekä tynnyripommein että uusimmilla huippuhävittäjillä.  Kaikki tietävät ketkä ovat julmien sotarikosten takana, tai ilmeisesti ainakin kaikki muut paitsi paitsi Venäjä ja Syyrian hallitus. Vihani näitä julmia hirviöitä kohtaan on raju mutta voimaton. En voi asialle mitään, korkeintaan kertoa asiasta ja toivoa muidenkin tekevän niin tietoisuuden lisäämiseksi. Edes pienen oikeudenmukaisuuden vuoksi toivoin, mitä toivoin.
--
--
--
Katselin eilistä cupin finaalia uudelleen ja uudelleen. Ihan eri lailla pystyi näkemään, kun ei tarvinnut jännittää lopputulosta. Miten paljon hienoja yksityiskohtia pelissä olikaan! Luulen, että lähipäivinä palaan vielä moneen kertaan otteluun. Vaikka kenttä oli huonossa kunnossa, siinä pelasi kaksi tosi hyvää joukkuetta, joista toinen oli loppua kohti parempi. Oikeutettu voitto.

En halua hirveästi rasittaa yksityiskohdilla lukijaa, mutta jotakin en malta olla sanomatta. HJK:n parikymppinen Alfredo Morelos on aivan väärillä kentillä pelatessaan Suomessa. Hän on voittanut Kolumbian väreissä ikäluokassaan maanosan mestaruushopeaa vuonna 2015. Maailmanrankingissa Kolumbia on sijalla 4, joten oletettavasti tämä pelaaja tulee jatkossa pelaamaan Euroopan isoilla kentillä. Hän on valtavan röyhkeä etenijä, nopea ja laukoo usein ja hyvin. Jopa Messi tulee hänen tyylistään mieleen. Laitetaan nimi ylös. Juhani Ojala ja Aimar tekivät ratkaisevan työn hidastaessaan miestä senkin verran kuin tekivät. Sitten silmään pisti vasen puolustaja Jarkko Hurme, joka pelasi huippuottelun.
 ---
Vointi oli tänään parempi. Toinen palautumisviikko on alkamassa.



,

lauantai 24. syyskuuta 2016

Pytyt Etelä-Pohjanmaalle

SJK voitti HJKn Suomen cupin finaalissa kovan taistelun jälkeen ansaitusti. Nyt seura on muutamassa vuodessa noussut kakkosesta liigaan ja voittanut Veikkausliigan, Cupin ja Liigacupin. Eikä liigamestaruus kauas jää tänäkään vuonna, niin hyvin homma on hanskassa ja otteluohjelma suosiollinen. Kyllä nyt kelpaa olla fani.

Pohjanmaan ja Suomen kovin urheilupaikkakunta taitaa kuitenkin olla Vimpeli, jonne meni pesismestaruus. Kunnassa on 3000 asukasta, mutta loppuottelussa oli katsojia 4300. Siinä mallia muille.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Aidat kasvavat

Parin tiiviimmän päivän jälkeen oli rauhallisempaa eloa. Pikkusälää oli kyllä kädet täynnä, joten illallapa hyytyminen alkaa olla melko totaalista.

Pohjoismaat suorastaan kilpailevat keskenään turvapaikanhakijoiden hyväksymiskriteerien korottamisesta. Selväähän se on, että tällaisessa kysymyksessä täytyy kulkea yhtä matkaa. Reilu yhteistyö olisi kuitenkin parempi vaihtoehto. Kurjaa tietenkin on, että kaikkien hätää eivät Pohjoismaatkaan pysty kantamaan. Hätä on vaikkapa Syyriassa aivan loputon.

Samalla ilmapiiri on muuttunut koko ajan kireämmäksi. Osittain ymmärrän ilmiötä ja osittain en. Tilanteen muutos on ollut niin valtavan nopea, että jonkinlainen vastareaktio on ollut täysin odotettavissa. Jotkut yksilöt näyttävät olevan valmiita panostamaan yllättävänkin paljon voimavarojaan maahanmuuton estämiseksi.  Aina ei ole ollut mahdollista myötähäpeää välttää. Silti vasta historia taitaa kertoa asiasta parhaimman totuuden.

Pillereitä ja hylsyjä

Terveydenhuollon ongelmista puhuttiin tänään a-studiossa. Potilaiden kohtelu ei ole ollut aina aivan kohdallaan, jos röntgenlääkäri ei meinaa saada päivystyksessä omaa päänsärkyään kunnolla tutkittavaksi.

Omat kokemukset ovat olleet myönteisiä. Ote on ollut hyvin keskusteleva. Omaan hoitoon on voinut vaikuttaa.

Tämän päivän tuloksissa ei ollut mitään erityisen dramaattista. Kolmen kuukauden hoitotauko näkyy väistämättä kuvauksissa takapakkina. Jatkossa hoitoa jatketaan suuremmilla annoksilla. Pääasia tällä hetkellä on se, että potilas kestää hoitoa.

Illalla oli taas hylsyjen vuoro. Siinä on jotakin huvittavan suurenmoista päästä puhumaan maanpuolustuksellisista asioista oikein miesten kesken. Aina löytyy yhteisiä kokemuksia jaettavaksi. On se rikkaus, kun on saanut sekä tyttöjä että poikia. Naisväelle tämän yhteyden ymmärtäminen voi olla aika vaikeaa. Ehkä vauvakokemuksissa on jotakin vastaavaa, mitä miehet eivät täysin voi tajuta

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tiivistä

Välillä asiat kasaantuvat, ja tänään oli sellainen päivä. Hampaat sai purra yhteen monta kertaa, kun koko ajan soi hälytys siellä ja täällä. Nyt pitäisi vain keksiä miten saisi aamuksi itsensä kammettua Vaasaan, sen verran on ukko vielä solmussa. Saattaa olla tihkeä aamu, mutta ei mennä asioiden edelle.
---
Jääkiekossa Suomi otti pelätyn pohjanoteerauksen. Suomella on kolme kansainvälisen tason puolustajaa, eikä yksikään heistä ole aivan huippua. Se ei riitä. Erinomaiset maalivahditkaan eivät tällöin paikkaa. Kyllähän tämä oli etukäteen yleisessä tietoisuudessa.
---
Nyt on yhdessä asiassa jahkailut ohi; se on tämä uber-taksi-touhu, joka on todettu laittomaksi. Säännöstely taksiliikenteessä on toiminut tähän saakka hyvin. Toiminta on ollut selkeää, luotettavaa ja ennakoitavaa. Ollaan alalla, jossa turvallisuus on tärkeintä. Kenen tahansa kyytiin ei halua mennä ja kalustonkin sopisi olla riittävän laadukasta. Minulle nykyinen taksisysteemi on aivan ok. Uberin idea on hyvä, mutta se aiheuttaa kermankuorinnan ongelman. Viikonloppuapajille varmasti löytyy ottajia, mutta tuskin löytyisi tunkua maaseudun hiljaisille päiville.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kohtaamisia ja melkein kohtaamisia

Suomi ja Ruotsi pelaavat kiekkoa vastakkain kova kovaa vasten. Seuraan selostusta tässä kanavia surffaten vuoroin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ainahan se on kiva kuulla, miten varsinkin NHL-selostajat näkevät suomalaisten pelin. Kovasti analysoivat suomalaisia pelaajia ja kiekkoilua. Pelistä ei sen enempiä. Lehdistä voi lukea lisää.
---
Obama piti pitkän puheen tänään YK:ssa. Hän on hyvin voimakas ja persoonaltaan karismaattinen puhuja. Visionääri, jolta virkaan astuessa odotettiin niin paljon edellisen repivän kauden jälkeen. Paljon jäi kesken, maailma ei Obaman kaudella tullut valmiiksi. Itse olisin mielelläni antanut hänelle vielä kekkosmaisesti yhden kauden lisää. Yhtään hetkeä ei tarvinnut olla huolissaan Obaman takia.

--
Surullisin kohtaaminen tai oikeastaan melkein kohtaaminen oli kadulla. Vanha ohjaajani ja työtoverini tuli vastaan. Tunnistin hänet vasta aivan lähietäisyydeltä. Ennen aina niin iloinen ihminen oli siinä, mutta ei ollut siinä. Hän oli jossakin muualla. Alkoholi tehnyt tehtävänsä. Pahalta näytti, pakko myöntää.
---
Vointi on edelleen palautumista kemoterapiasta. Varovainen pitää olla joka siirrossa. Hyvin on silti selvitty.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Uneliaat tuumailut

Yläkaapista löytyi varakoneeksi aikanaan hankittu miniläppäri. Käytetyn koneen sain satasella netistä ja kaveri asensi Linuxin kahvikupin hinnalla. Sittemmin kone on palvellut kevyenä reissukoneena pitkienkin taipaleiden takaa. Nyt se saa toimia arkikoneena jonkin aikaa. Linux on siitä hauska, että siinä on kaikki tarvittava, muttei juurikaan ylimääräistä. Ja onhan se alunperin suomenruotsalaista alkuperää.
---
Suomen kiekkopojat saivat pudotuksen jään pinnalle heti aluksi World Cupissa. Totuuus tuli esiin, emme ole kiekossa ihan niin kovia kiekossa kuin välillä olemme luulleet. Vastustaja pelasi upeasti ja sillä siisti.
--- 
Paralympialaisissa tuli kultaa pyörätuolikelauksesta. Hieno saavutus Leo-Pekka Tähdeltä,se oli kenties vuoden sykähdyttävin urheiluhetki sinivalkoisin silmin katsottuna.  Välittömästi alkoi keskustelu vuoden urheilijasta. Itse toppuutteelisin sellaista puhetta, koska vammaisurheilu on aivan eri asia kuin tavallinen kilpaurheilu. Vammaisurheilussa on osallistujille tarkoin määrätyt edellytykset ja sarjat. Normaalissa kilpailussa sarjat ovat avoimia. Keihästä saa mennä nakkomaan kellä käsi kestää ja kantaa. Pyörätuoliin ei kilpailumielessä niin vain istuta. Mielestäni "vuoden vammaisurheilija" olisi osuvampi titteli ja se kertoisi tarkemmin, mistä on kysymys. Neljä perättäistä paralympiakultaa ansaitisi lisäksi merkittävän erityispalkinnon poikkeuksellisesta urasta. Toki emme tiedä, mitä vielä onkaan tulossa.

Viime vuonna Suomesta lähetettiin euroviisuihin kehitysvammaisten "punkbändi" edustamaan Suomea. Heidän suorituksensa oli kohtuullinen lähtökohtiin nähden, mutta tuossa tapauksessa oltiin kyllä pahasti väärässä sarjassa. Kysymyksessä on "song contest" eli lauluntekokilpailu. Siinä kyllä jäi nyt aivan väärä kuva suomalaisten lauluntekotaidosta, kun lähetettiin minuutin "biisi" kilpailuun. Ulkomaalaiset olivat monttu auki. Harmittaa niiden lauluntekijöiden puolesta, jotka vakavissaan panostivat hyvän kappaleen tekemiseen.

En halua liikaa rinnastaa kahta edellistä esimerkkiä toisiinsa. Jatkossa olisi kuitenkin hyvä pitää puurot ja vellit erillään.

Toinen juttu on koko "vuoden urhelija"-tittelin mielekkyys. Kuninkaallisten puuttuminen ilmeisesti saa monet kaipaamaan glamouria ja gaalaa. Siinä se juttu ehkä onkin, miksi näitä tarvitaan.
---
Päivä oli ensimmäinen lepooäivä. Unta tuli mittariin 12 tuntia 22 minuuttua eli 25 minuuttia vähemmän kuin eilen. Luvut kertovat väsymyksestä, kun loppuaikakin on ollut melkoista sekavaa nuokkumista.  Kävely on jäänyt aivan minimiin.
---
Kurja uutinen oli koripalloilija Petteri Koposen loukkaantuminen auto-onnettomuudessa Espanjassa. Hän oli juuri saavuttanut unelmansa ja päässyt pelaamaan Barcelonaan, Euroopan kolmanneksi parhaimpaan joukkueeseen. Uutisia hänen voinnistaan on tullut huolestuttavan vähän. Toivottavasti kysymys olisi vain vähäisistä vammoista.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Hulinaa!

Tietokone on edelleen rikki joten kännykällä näpyttelyksi jää tänäkin iltana. Sytostaatit on saatu syötyä ja nyt on kahden viikon lepo niistä.

Päivän kohokohta oli käydä katsomassa pikkulasten jalkapallohulinoita. Siellä ilo tuntuu olevan aidoimmillaan ja vanhemmatkin pysyvät vielä ruodussa. Olosuhteet ovat hyvät mutta ongelmana on pätevien valmentajien löytyminen. Kokeneita ja koulutettuja junnuvalmentaja kyllä olisi mutta seuralla  näyttää olevan vaikeuksia jostain syystä rekrytoida heitä.

Osalle pelaajista on ok että saa vain pelailla maltillisin kehitystavoittein. Sitten on niitä jotka tarvitsevat kilpailullisia tavoitteita. Jos heille ei löydy sopivaa tarjontaa, he löytävät kyllä oman lajinsa muualta. Lajivalinta on tietysti ok mutta perusteena ei saisi olla ainakaan huono valmennus.

Jääkiekossa on alkanut World Cup, kiekkoturnaus jossa kaikki parhaat ovat mukana. Suomella tuntuu olevan mukana enemmän johtajia kuin pelaajia, joten siitä menestys ei ainakaan ole kiinni. Vakavasti ottaen nyt nähdään mikä Suomen taso oikeasti on. Onko viime vuosien menestyskulku ollut tuuria vai todellista osaamista?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Åålannin sota

Tietokone päätti jumittaa tänään, joten kännykällä kirjoittamiseksi menee. Onnistuu se toki näinkin, vaikka nuo ennakoivat tekstinsyötöt välillä oman kummallisen värinsä hommaan tuovatkin.

Lääkkeiden kanssa pärjättiin ilman ylimääräistä dramatiikkaa, jos väsymystä ei sellaiseksi lasketa.

Päivän kohokohta oli liigamatsi IFK Maariehamnia vastaan. Jo lähtökohta oli molemmille tärkeä. Voittamalla IFK olisi noussut sarjakärkeen ohi HJKn kahdella pisteellä yhden vieläpä ottelun vähemmän pelanneena.

Vastaavasti voiton nappaamalla SJK olisi vain pisteen päässä mitalista tiiviissä monen joukkueen nipussa.

Mielestäni ottelu oli todella kaunista viihdyttävää jalkapalloa, jossa molemmilla joukkueilla oli selkeä pelitapa.

Kauden tilastojen valossa MIFKillä on ollut liigan paras puolustus, enkä ihmettele. Pelaajat liikkuvat ja sijoittuvat juuri oikein. Myös SJKssa on saatu puolustus kuntoon eikä omissa ole soinut kuin yhdeksän kertaa viimeisessä kymmenessä pelissä.  Lopputulos oli 1-0 kotijoukkueelle, mikä tuskin oli suuri vääryys ottelun kululle.

Sarjataulukossa SJK on nyt seitsemäntenä ja mahdollisuudet jopa mestaruuteen ovat vielä olemassa. Omissa käsissä se ei aivan ole, mutta niin ovat muutkin pelanneet keskenään ristiin jatkuvasti. Mitään vaihtoehtoa ei kannata vielä sulkea pois.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ensirakkaus lämpiämässä uudelleen (päivitetty)

Olin pitkään Liverpool-fani aivan lapsesta Sami Hyypiän lähtöön (2009) saakka. Lauantai-illan rituaali oli monessa tuvassa avata viikonloppu englannin liigan ottelulla klo 17 ja Aulis Virtasen selostaessa. Tarkkaan seurattiin, mitä erityisesti Anfield Roadilla tapahtuu. Ian Rush oli pitelemätön maalintekijä 1980-luvulla. Myöhemmin Sami Hyypiä pelasi itsensä Liverpool-legendaksi kymmenen kauden aikana.

Sitten kiinnostukseni joukkueeseen ja koko brittifutikseen lopahti vähitellen, kun muutkin profiilipelaajat Gerrardista Carrageriin lähtivät. Espanjalainen ja saksalainen jalkapallo johtivat lajin evoluutiota viihdyttävämpään suuntaan. En edes tunne nykyliverpoolin nykypelaajia. Toinen syy kiinnostuksen menettämiseen on surkea menestys. Se ei ole lainkaan mukana eurokentillä tällä kaudella jäätyään liigassa kahdeksanneksi.

Nykyinen saksalaismanageri Jürgen Klopp sen sijaan on saanut mielenkiintoni heräämään uudelleen. Menestyskin alkaa olla aivan nurkan takana. Tänä iltana Liverpoolin bussi oli Lontoossa mestarisuosikki Chelsean parkkipaikalla. Ottelu päättyi tulokseen 1-2. Se ei ole ainoa huipputulos tänä syksynä. Viime kauden mestari sai tuta aiemmin 4-1. Arsenal kaatui kotikentällään ja kauden valmistavissa otteluissa jopa Barcelonaa vietiin 4-0.

Saksalaismanagerin käytös tämäniltaisen voiton jälkeen herätti huomiota. Hän asteli kentälle ja kävi halaamassa jokaista pelaajaansa rajusti mennen välillä jopa karhunpainin puolelle. Tämä epätyypillinen käytös kertoo Kloppin intohimoisesta suhteesta pelaajiinsa ja työhönsä. Tähtimanagerit tapaavat yleensä pasteerata tärkeänä puku päällä kravatti kaulassa vähän toiseen tyyliin.

Mielenkiinnolla seuraan Kloppin ja Liverpoolin menestystä tällä kaudella. Viime kauden joukkue ei ollut vielä hänen joukkueensa. Sitten hän aiheutti reisivammakierteen liiallisella juoksuttamisella. Jos Klopp saa nyt tuotua intohimon takaisin Liverpooliin, sillä voi olla mahdollisuudet korkealle. Ehkä pystynkin vielä "Redsejä" fanittamaan.
---
Anneli Aueria haastatellaan tänään televisiossa. En aio katsoa. Minä en tiedä mikä on totuus hänen kohdallaan, enkä voi tietää. Oikeastaan onko se minun asia ollenkaan? Ei se ole. Hän saa puhua aivan mitä tahtoo. Jos poliisi olisi tehnyt työnsä aikanaan kunnolla ilman huolimattomuutta, ei tarvitsisi enää spekuloida. Ylimääräiset vaihtoehdot olisi rajattu pois. Nyt tähän tilanteeseen ei koskaan päästä.
---
Päivästä ja sen tuomasta lääkekuormasta selvittiin aika hyvin. Unta tuli mittariin reilut 12 tuntia.









































































torstai 15. syyskuuta 2016

Venettä keikuttamassa

Kirkko on taas ikävä kyllä taas ampumassa itseään jalkaan A-studiossa. Aiheena on jälleen kerran, että pitääkö homopareille järjestää kirkollinen vihkimys.  Piispat  eivät ole saaneet sanottua mitään selkeää tässä asiassa, koska liikkumatilaa on äärimmäisen vähän. Ei vaadita suurtakaan poppamiestä veikkaamaan, että lähipäivinä lähtee tuhansia ihmisiä kirkosta ovet paukkuen, kuka mistäkin syystä.
---
Kolme päivää pitäisi kuuria vielä kestää. Tiukkaa tekee.




Huippuporsta

Kuvaukset sujuivat ilman dramatiikkaa. Tuloksia voi odottaa ensi viikolla lääkärin vastaanotolla. Pahoinvoinnin kanssa on pärjätty kohtuullisesti.
---
Tänään törmäsin johonkin ennen näkemättömään, sähköhammasharjaan, jonka hinta oli 198 euroa! Harjassa oli digitaalinen ajastin ja viisi erilaista toimintoa: päivittäinen, syväpuhdistus, hieronta, valkaisu ja hellävarainen puhdistus. Harjassa on bluetooth, jonka avulla laitteen voi liittää tietokoneeseen tai kännykkään. Näin voi seurata päivittäisiä rutiineja ja tehdä päivittäisestä suuhygienista mielekkäämpää ainakin mainoksen mukaan.

En tiedä onko tuollainen terveysteknologia suurinta älyttömyyttä vai mitä. Aktiivisuusranneketta en olisi ikinä hankkinut, mutta sain kännykkäkaupan päälle sellaisen pari viikkoa sitten. Se on kieltämättä antanut hyödyllistä tietoa nukkumisesta ja liikkumisesta. Yksi juurihoito tuottaa paljon kipua  ja kustannuksia, parilla sadalla ei pärjää.

Toisaalta herää sellainenkin kysymys, että tehdäänkö ihmisistä varta vasten avuttomia ja riippuvaisia teknologiasta. Nykypäivän suomalaisjuoksijoilla on maailman parhaat älytietokoneet yllään joka lenkillä, mutta yli neljänkymmenen vuoden takaisista Virenin kympin ajoista jäädään parhaimmmillaankin kaksi minuuttia. Kuntoilupuolella aikuiset ihmiset tarvitsevat personal trainerin päästäkseen lenkille ja punttisalille. Eräs vääräleukakollega veisteli joskus ajatuksella, että työpaikoilla vessoissa pitäisi olla palvelunumero erilaisia toimenpiteitä varten. Hän halusi vähän liioitella nykyihmisen uusavuttomuutta. Aivan huti ei tainnut edes mennä.

Voihan se olla niinkin, että näitä asiantuntijoita ja laitteita tarvittaisiin nimenomaan entistä enemmän.
Kansa sairastaa tiettyjä elintasosairauksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Varusmiehillä paino on noussut ja kunto huonontunut. Sisäisten rajojen ja voiman puuttuessa tarvitaan neuvonantajia ja piiskureita olemaan vähän kuin paarmoja, jotka arsyttävät Ateenan laiskaa hevosta, kuten Sokrates aikanaan sanoi. Sokrates näki itsensä ja filosofian olevan tuossa tärkeässä roolissa. Ihmiset pitää saada itse ajattelemaan ja ottamaan vastuuta elämästään. Elämänhallinta ei mitenkään ole itsestään selvyys nykypäivänäkään. Tästä kertovat lukuisat erilaiset tv:n kukkaronhallinta-, läskinpoisto- ja parisuhdeohjelmat.

Voisiko filosofia olla ratkaisu? Esa Saarisen mukaan filosofia on terveen järjen tykkitulta ja uskallusta ajatella omilla aivoillaan. Tätähän juuri tarvitaan, tervettä maalaisjärkeä ja uskallusta. Suomalainen ilmapiiri ei ole kovin rohkea tällä hetkellä. On valmiita mielipiteitä, joita ei oikein sovi kyseenalaistaa. Saa helposti aika ikäviäkin leimoja ylleen. Yksi lääke on lukeminen ja ajan seuraaminen. Eräs piispa opasti nuoria pappeja lukemaan, lukemaan ja lukemaan. Sisällöllä ei niin väliä, pääasia, että lukee. Se avaa ajatuksia ja luo empatiaa toista ihmistä kohtaan ja sitä aikamme tarvitsee.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Seurakisoista korskeimmat

Yksi maailman suosituimmista urheilutapahtumista ilman maajoukkuetunnuksia alkoi taas tänään; UEFA;n Mestarien liiga. Karsinnat on käyty kesällä ja lohkovaihe siis alkoi. Kanavapolitiikan keskittymisen jälkeen oli peräti neljä matsia tarjolla yhtä aikaa. Valitsin näistä Barcelona - Celticin (yhdeksi puoliajaksi). Messi laittoikin kolme maalia sisään ja nousi 86 maaliin uratilastoissa. Ronaldolla maaleja on 93, joten sadasta maalista on vielä aito kisa käynnissä. On näitä Jari Litmasellakin tälle tasolle komeat 23 kappaletta suotu. 7-0 on puolestaan  Barcan ottelukohtainen ennätys näissä kekkereissä. En voinut katsoa teurastusta loppuun asti, onneksi oli niitä vaihtoehtoja. Lauantaina Barca vielä hävisi La Ligassa kotikentällä pikkuseuralle 1-2. Päivissä on eroa.

Päivän uutinen oli silti se, että Britanniassa voi niin paljon sataa vettä, ettei jalkapalloa pysty pelaamaan. Manchesterissa Cityn peli Mönchengladbachia vastaan jouduttiin perumaan. Se kertoo siitän että silloin on täytynyt olla melkoinen monsuuni käynnissä. 60 000 ihmistä sai kastumisen lisäksi kääntyä takaisin kotiin. Samalla Lontoossa oli 34,4 astetta, mikä oli päivän ennätys sataan vuoteen.
...
Tänään päivään kuului monenlaista puuhaa, vähän ikäviäkin juttuja ja kaikesta kuitenkin selvittiin. Hurraa! Pari upeaa päivää oli kahdestaan Hyttysen kanssa, kun aikaa jäi yhteisille harrastuksille kuten pituushypylle ja englannille.
---
Huomenna otetaan kuvia sairaalaolosuhteissa. Pään sisusta kuvataan ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Se on jännittävä kokemus. Suoneen piikitettävän varjoaineen vaikutus on lyhyt, muutamia kymmeniä sekunteja tehokkaimmillaan. Silloin joutuu kokemaan aika eksoottisia tunnelmia. Tuntee tukehtuvansa, laskevan alleen ja tyhjentävän suolensa samalla kertaa. Silloin on vain pakko rauhoittaa itseään ja ajatella, että aina tämä on mennyt ennenkin ohi.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Sankareista erikoisin

Matti Nykänen on yksi erikoisimmista hahmoista Suomen historiassa. Hän on sankari, joka oli urheilijana aivan verraton, täysin ylivoimainen lajissaan. Hän oli yksinäinen susi, urheiluhullu, joka ei minkään järjestelmän tuote. Hän ei tarvinnut järjestelmiä voittaakseen, mutta ihmisenä hän olisi tarvinnut tukea monessa vaiheessa, koulussa, median kanssa ja parisuhteissaan.

Sisu ja periksiantamattomuus ovat olleet aivan omaa luokkaansa myös uran jälkeen. Viina ei sovi Matille, mutta monta kertaa he ovat kohdanneet toisensa. Kolhuja on tullut uskomaton määrä. Joskus hän on ollut valtakunnan virallinen pelle. Välillä on oltu laulajana ja välillä stripparina. Silti hän on aina noussut suosta ylös. Tavallaan hän tehnyt nousuillaan totaalista pilkkaa naurajistaan. Ja aina hän on pitänyt kansansuosionsa. Lehtiä on myyty hänen avustuksellaan arveluttavan paljon. Sympaattinen akuankkamainen olemus vetoaa ihmisiin ja onhan Matti on supliikiltaan aivan omaa luokkaansa. En tiedä onko hänen valtavaa verbaalista lahjakkuuttaan koskaan oikein tunnustettu vaikka monta sutkautusta on jäänyt elämään.
---
Vointi on ollut tänään aivan hyvä. Kuuri on nyt yli puolenvälin ja sieto on ollut aivan kohtuullista. Huomenna omat kuvionsa.

Enkkua jo tokaluokkalaisille


Uudessa opetussuunnitelmassa opetellaan englannin kieltä jo toisella luokalla. Pidän tätä asiaa tärkeänä ja arvokkaana asiana.

Yksilötaso ensin. Olemme kielellisesti harvinaisen eristäytyneenä muusta maailmasta. Emme voi juuri koskaan olettaa pärjäävämme suomella ulkomaalaisten kanssa. Youtube ei ole suomeksi eikä paljon muukaan. Siksi meidän on panostettava kielten opiskeluun valtavasti. Viime vuosikymmeninä tässä on menty taaksepäin. Nykyään saksa, espanja, ranska ja venäjä ovat marginaalissa vaikkapa lukio-opintoja tarkasteltaessa.

Kysymys on myös tasa-arvosta. Suomessa koulutettu väki osaa englantia hyvin jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Yliopistoissa täytyy pystyä opiskelemaan, kirjoittamaan ja esiintymään englannin kielellä.  Tavallinen "rahvas" sen sijaan osaa kieltä luokattoman huonosti valitettavasti. Suomalaiset tapaavat saada vähintään sydänkohtauksen joutuessaan puhumaan pari sanaa englantia. Tämä kakkosluokkalaisten ottaminen mukaan englannin opiskeluun tasaa pitkällä aikavälillä kielen osaamista ja luo sitä kautta tasa-arvoisia mahdollisuuksia ihmisten välille.

Sitten on kysymys vieläkin isommista asioista. Suomalaisina haluamme  ehdottomasti olla osa länttä. Englannin kieli on myös amerikankieli. Antaisi aivan toisenlaisen signaalin ottamalla tokaluokkalaisten opetussuuitelmaan venäjän kielen. Viime aikoina on myös perheyhteytemme muihin Pohjoismaihin korostunut kaikilla tasoilla. Tällöin tärkeää on myös skandinaavinen kielitaito.

Käytännön taso onkin sitten toinen juttu. Innostuvatko lapset uudesta aineesta? Se jää nähtäväksi. Vanhempana tulen innokkaasti seuraamaan tilannetta tietäen sen traagisen tosiasian, että vanhempien intoilu on omiaan viemään asioita väärään suuntaan. Tärkeintä oppimisen kannalta on välttää uskomus, siitä että enkku on jotenkin vaikeaa oppia. On hyvä olla kivaa ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Silloin menee hyvin.
 ---
Päivä oli omalta osalta suunnilleen sellainen kuin edellisetkin. Väsymystä oli paljon, ja myös ympäröivissä joukoissa on ymmärrettävästi havaittavissa tiettyä kyllästyneisyyttä ja väsymystä.
---
Hillarylla on keuhkokuume ja laajemmistakin terveysongelmista huhutaan 69 täyttävän presidenttiehdokkaan kohdalla. Arvataanpas kenen pilvenpiirtäjään sataa tämä musta pilvi...

lauantai 10. syyskuuta 2016

Ylen juhlavaa

90-vuotias Yle kertoo tarinaamme tässä maailmassa. Sen merkitystä on vaikea kiteyttää. Ehkä pitäisi kysyä toisin päin, mikä olisi toisin, jos Yleä ei olisikaan? Mieti vaikka lapsuuttasi tai edes yhtä päivää ilman Yleä. Erilaista olisi ainakin oma elämäni. Yle on juhlinut synttäreitään näyttävästi ja taisi monella tippa tulla linssiin, kun Karita Mattila yhdessä Apocalyptican ja RSOn kanssa esitti Myrskyluodon Maijan. Onnea ja kiitos Yle!
...
Harmittavaa on urheilun siirtyminen yhä enemmän maksukanavien puolelle. Kysymys on kansainvälisessä kehityksestä, eikä ole kansallisten yhtiöiden hallinnassa. Ei siis Ylen vika. Sitten on vielä niin, että esimerkiksi kansainvälisen jalkapallon seuraaminen on vaatinut useita maksukortteja. Nyt tilanne on sillä puolella hieman muuttunut. Euroopan kuudesta kovimmasta liigasta viittä saa nyt seurattua yhdeltä ja samalta kanavapaketilta. Niinpä vuosien jälkeen tuli itsekin katsottua Englannin liigaa, johon olen ollut tosi kyllästynyt pitkään. Kysymyksessä oli Manchesterin paikallisottelu, ja pakko oli välittömästi tarkistaa kantaansa. Tämähän oli huikeaa! Valtava vauhti, taito ja luovuus yllätti. Ottelu oli myös valmentadiivojen  Mourinhon ja Guardiolan mittelö. Guardiola vei voiton 2-1. Hänellä on 8-3 johto Mourinhoon uratasolla.
 ...
Saksasta kuuluu kummia. Aihe on edelleen jalkapallo. Nuori Joel Pohjanpalo on tullut kaksi kertaa vaihdosta sisään ja pelannut noin 30 minuuttia. Siinä ajassa hän on tehnyt 4 maalia ja johtaa Bundesliigan tilastoa yhdessä Lewandowskin kanssa!!! Tämä vaatii jo useamman huutomerkin. Leverkusenin Jolle Pohjanpalo on nyt tosissaan tekemässä loikkaa kansainväliselle huipulle.  Hän on juuri sopivan häijy maalintekijäksi. Toivottavasti loukkaantumisilta vältytyään.
---
Olo oli helpompi kuin eilen. Toki myrkyt ilmenevät väsynä ja ajoittaisena sydämentykytyksenä. Pieni vaihteleva päänsärky vähän hankaloittaa olemista, mutta kuuluu asiaan.
---
Harvoin näkee uutisissa niin onnellisia ihmisiä kuin tänään. Syyrian neuvotteluissa on päästy pöydän ääreen ja viikon tulitauko näyttää mahdolliselta. Voi sitä riemua ihmisten kasvoilla, kun he kuulivat sodan loppumisen mahdollisuudesta. Kyllä heille sen soisi.

Mikä on totta? Tuleeko mitali?

Hankalin päivä kuurin aikana eikä vielä olla edes puolessa välissä. Tiukille tulee vielä vetämään, mutta periksi ei nyt voi antaa kovinkaan helposti.
---
Docventuresissa aiheena aiemmin viikolla oli informaatiosodankäynti ja dokumenttina esitettiin World order, jossa tuotiin esiin Venäjän näkökulma Euroopan kriiseihin. Mielestäni dokumentti oli monessa mielessä aivan erinomainen ja silmiä avaava.

Probagandana(jos se nyt tavallisesta dokumentista poikkesi) se oli äärimmäisen taitava, koska normaalisti Väliaikaista johtajaa (VJ) ei ole tapana esittää sympaattisessa valossa. Hän sai puhua rauhassa oman tarinansa. Pitää muistaa, että varmasti paljon jäi myös sanomatta. Mutta paljon myös sanottiin sellaista mitä Länsi-Euroopassa ei niin haluttaisi kuulla. Ei VJ kaikessa niin väärässä ole ollut, kyllä pakolaiskriisi on pitkälti seurausta länsivaltojen räikeästä virheiden ketjusta arabikeväänä, Dokumentti on melko pitkä, mutta melkoinen taidonnäyte myös vaikuttamisesta. Varsinkin päättäjien olisi se hyvä nähdä. Parhaimmillaan se herätti myös toivoa. Venäjän asenne ei ollut aggressiivinen, vaan enemmänkin asiallinen. Toki Krimin kysymys ei juurikaan näkynyt asialistalla.
---
SJK on tuonut pienessä ajassa neljä uutta pelaajaa joukkueeseen. Joukkueen rakentaminen on aina monimutkainen palapeli ja onnistuminen onnestakin kiinni. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä. Puolustus on uusissa uomissa ja hyökkäysvoimaakin on tullut lisää. Sarjakautta on kahdeksan ottelua jäljellä ja pronssiin matkaa kaksi pistettä. Vieraspeleissä vain Inter ja Lahti ovat olleet huonompia, kotipeleissä vain HJK parempi. Jotain voisi tehdä paremmin, jos samalla joukkueella vaihtelee suoritus noin paljon. Siinä pientä pohtimista mitalijahtiin.


torstai 8. syyskuuta 2016

Kiekkokausi vauhdissa

Tavattoman kaunis oli tämäkin syyskuun päivä. Lääkekuuri jatkuu omalla painollaan. Elimistö kestää pienempää annosta paremmin. Unta tuli normaali määrä, mutta aktiivisuusmittarin mukaan unen laadussa on parantamisen varaa.
---
Jääkiekkokausi on alkanut. World Cup on olympialaisten ohella ainoa turnaus, jossa absoluuttisesti parhaat pelaavat vastakkain. Edellisen kerran turnaus pelattiin vuonna 2004, jolloin Suomi sijoittui sensaatiomaisesti toiseksi. Turnauksen jälkeen Suomen valmentaja Raimo Summanen sai Kummolalta potkut. Syynä ei ollut menestys, vaan karkea johtamistapa. Sinänsä Summasella oli paljon sanottavaa johtamisesta. "Saa pelottaa, mutta pitää pelata," sanoi Summanen. Sen jälkeen nolot loppuromahdukset vähenivät olennaisesti. Summasen ansiota kenties.

Valmistautuminen uuteen turnaukseen on alkanut, kun Suomi pelasi kivenkovaa Ruotsia vastaan. Suomi teki voittomaalin jatkoajan viimehetkillä ja otti kovan päänahan. Pelillisesti Ruotsi oli sen verran parempi, että hiukan kävi sääliksi heitä. Aina paras ei voita joukkuepeleissä. Suomi taisi saada vähän liiankin hyvän kuvan omista taidoistaan.
---
Entinen poliisijohtaja Mikko Paatero tuli yllättäen julkisuuteen epäillen vastaanottokeskuksissa olevan ylimääräistä kuhinaa. Tätä ei myönnetty sisäministeriöstä eikä poliisista. Sitten asia selvisi, kysymyksessä oli oman kirjan promootio. Poliisipäällikkö keksi aiheen, johon ministeriön ja poliisin oli pakko ottaa kielteinen kanta herättäen kohun. Samalla tuli mainuttua tänään julkaistavasta kirjasta.  Ovelaa.
---
Kerroin pari päivää sitten eräälle poliitikolle antamastani varsin suorasta kansalaispalautteesta. Tänään jouduin katsomaan samaa naamaa taas. Luulen, että kriittistä palautetta oli tullut muualtakin sillä esiintyminen oli selvästi siistiytynyt.

Jymyuutinen!


Tässä tuleekin sitten uutisointia ensimmäisenä Suomessa. Nyt kävi Norjassa iso doping-käry. Tätähän meillä Suomessa on janottu. Juuri tulleen tiedon mukaan poliisin ratsiassa illalla 23 henkilöä jäi kiinni hormoneista Bergenissä. Kyse on some-leijonista eli nuorten roolimalleista. Monia tunnnettuja aineita on mukana muttei urheilijoita. Kuntosalidoping on viheliäinen ilmiö myös Suomessa ja sen kitkeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin huippu-urheilun doping. Kysymys on terveydestä ja turvallisuudesta. Hormonitoiminta on tärkeä osa kehon ja mielen hienovaraista systeemiä, jonne ei huvin vuoksi kannata mennä kajoamaan.
...
Dopingista kerrottiin tänään muutakin. K-P Kyrö, konnien konna, sai toimintalupansa takaisin reilun viidentoista vuoden jälkeen. Laukun unohtamisesta huoltoasemalle ei ole koskaan rangaistu tuolla voimalla. Tietenkin rangaistuksen koko kertoo kansakunnan sairaasta suhtautumisesta urheiluun ja hiihtoon tässä tapauksessa. Kysymys on kuitenkin vain hiihdosta. Ilman dopinglaukun unohtamista hän olisi kansallisikoni Suomessa.
...
Norjan kunninkaalliset ovat olleet Suomessa ja on mielenkiintoista matkan uutisointia sikäläisestä vinkkelistä. 79-vuotiaat kuninkaalliset näytettiin pelaamassa kännykkäpelejä. Positiivinen juttu, jossa ylistettiin suomalaista peliteollisuutta.
...
Päänsärkykin helpotti. Digitaalisuus helpottaa maailmaa monin tavoin mutta ja samalla monimutkaistaa ja aiheuttaa ongelmia, joita ennen ei ollut olemassakaan. Kännyköissä päätin puoli vuotta sitten siirtyä Windowsista Androidiin. Miksi näin? Jälkikäteen kysymys on aiheellinen, koska varsinkin sähköpostien kanssa tuli isoja ongelmia, jotka edelleen ovat osin ratkaisematta.


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Iso päivä

Tänään oli sellainen ison kynän päivä. Sattui ja tapahtui.

Aamulla ensimmäisenä meni kuppi nurin ja päädyin tekemään sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Lähetin kansalaispalautetta suoraan kansanedustajalle. Aamun tv-ohjelma oli viimeinen pisara. Kerroin mitä mieltä olen hänen halvasta ja mielestäni ala-arvoisesta populismistaan. Sellainen politikointi, jossa keskitytään vain ilkeilyyn ja itsensä kehumiseen ei rakenna tätä vaikeuksissa olevaa maata, jota ulkomailla on jo alettu kutsua uudeksi Euroopan sairaaksi mieheksi.  Annoin hänelle kolme ohjetta, jotka hän toivottavasti lukee ja ottaa onkeensa. Käskin häntä kurkistamaan peiliin ja etsimään vähän aidompaa ilmettä  ivallisen tilalle. Sitten pyysin lopettamaan valitusautomaatin käytön ja kolmanneksi lopettamaan raivostuttavan omakehun. Sanoin, että voisin kenties aivan hyvin äänestää hänen puoluettaan, jos ote olisi uskottavampi.
----
Hautausmaalla tuli käytyä kauniina syyspäivänä, eikä pelkästään Pokepalloja keräämässä. Sää oli hyvin samantyyppinen 18 vuotta sitten, jolloin olin ajamassa kohti erästä kaunista pohjalaista puukirkkoa antamaan virallista näytesaarnaa. Paikallinen kirkkoherra ei tuolloin oikein millään meinannut ymmärtää haluttomuuttani jäädä kirkkokahveille, vaikka selvästi syyn sanoinkin liittyvän matkalla äidiltäni saamaan puhelinsoittoon. Nyt tuo päivä on kiveen kirjoitettuna pitkiksi ajoiksi.
----
Illalla tuli mahdollisuus käydä katsomassa huippujalkapalloilua, kun U21-sarjassa Suomi ja Saksa ottivat mittaa toisistaan. Vaikea uskoa, että kenties maailman paras U21-joukkue pelaa tuossa aivan  naapurissa. Melkein nolottaa kertoa, että paikalla oli noin 2500 katsojaa. Käytäväpuheiden perusteella arvelen, että suuri oli heistäkin oli tullut kauempaa tulleita faneja. Muutama saksalainenkin oli paikalla.

Joukkueiden pelaajat ovat syntyneet 1994-1997 eli kyseessä oli juuri ne ikäluokat, joita itsekin tuli aikanaan juniorivalmentajana seurattua. On jännittävää, miten monet pienenä tähdiksi merkatut ovat kadonneet maajoukkuekuvioista. Uusia on tullut tilalle, mikä antaa pienen näpäytyksen niille, jotka "tietävät" jo 9-vuotiaista kenestä tulee pelimies. Itse asiassa yllättävän hidasjalkaisiakin pelaajia on joitakin mukana näinkin korkealla tasolla. Heidän kohdallaan muut vahvuudet ovat tuoneet pelipaikan. Ottelua Saksa hallitsi mielin määrin. Suomi vetäytyi puolustusasemiin ja jätti pallon Saksalle, joka jauhoi peliä näyttävästi. Ero maailman huipulle oli helposti nähtävissä, Suomi oli pihdeissä koko ajan.

Silti isot maalipaikat olivat oman laskuni mukaan vain 6-4 Saksalle. Suomella oli jopa niukka paitsiomaali. Pallonhallinta meni kuitenkin Saksalle arviolta 80-20. Suomelta tämä oli urhoollinen tiivis puolustustaistelu. Hyvän maalivahdin ansiosta lopputulos oli siedettävä 0-1.
---
Pitää mainita kolme kansalliesti hienoa uutista. Turun saksalaisomisteiselle telakalle tuli kaksi isoa laivatilausta, joten siinä on työtä pitkäksi aikaa isolle joukolle. Laivanrakennus, joka tunnetusti ei ole mitään nappikauppaa voi nyt tosi hyvin. Parempaa uutista teollisuudelle tuskin voi olla, ellei sellaiseksi lasketa kiinalaisten pääomasijoittajien valtavaa halua satsata Suomeen varsinkin cleantecin alueella. Miljardiluokan asioista täälläkin puhutaan, joten niihin pitää nyt tarttua. Kiina ja Saksa nostavat Suomen lamasta.

Kolmas asia onkin sitten vähän ristiriitainen, eivätkä siitä kaikki ilahdu. Hallitus ilmoitti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen lyhentämistä sadalla päivällä, mikä tuo suoraa 200 milj. säästöt. Vielä ei tiedetä muista vaikutuksista, mutta aktivoiva vaikutus on oletettavaa.  Suomessa on 50000 avointa työpaikkaa, joita ei saada täytettyä. Se on massatyöttömyyden aikana erikoista, koska eivät kaikki paikat aivokirurgin tehtäviä voi olla.
---
Päivän Trump. Pari päivää sitten kerroin tuntemuksesta, että Trump meni ohi. Tänään gallupit vahvistivat asian olevan näin. Diiliä katsoessani näen hänessä sympaattisen ja älykkään, jopa empaattisen hahmon. Tämän hahmon voisin mielelläni nähdä korkeissa viroissa. Sitten on se öykkäri, aggressiivinen "pöyröö", jonka viimeksi haluaisi olevan vaikutusvaltaisimpana miehenä. Yhdeksän viikkoa on aikaa vaaleihin. Nyt pitää laittaa jäitä hattuun ja katsoa, että mikä tuo erikoinen karismaattinen hahmo pohjimmiltaan on.
---
Sytostaattien kanssa on pärjätty nyt hyvin ja kahden päivän jälkeen voi sanoa, että kuuri on lähtenyt odotetusti käyntiin.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Tervetuloa perheeseen, Kosovo!

Uudet karsinnat, uusi toivo. Pääsisikö Suomi kerrankin arvokisoihin kuningaslajissa?

Ottelu oli historiallinen, sillä vastassa oli uusi ilmestys kansainvälisillä kentillä, Kosovo. Sitä nimeä ei ole vielä kovin kauaa löytynyt edes maantieteen oppikirjoista. Kooltaan Kosovo on entisen Uudenmaan lääniin kokoinen ja asukkaista on vajaat kaksi miljoonaa.

Maan kansainvälinen asema on kiistanalainen. Se on julistautunut itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, mutta Serbia pitää sitä yhä maakuntanaan. 109 YK:n jäsenvaltiota on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden. Väestöstä 88 % on albaaneja. Pääkaupunki on Pristina ja bruttokansantuote 7600 USD asukasta kohti.

Suomalaisille Kosovo on tullut tunnetuksi 1996-1999 käydystä Kosovon sodasta, joka oli yksi osa Jugoslavian hajoamissotia. Sotaa seurannut pakolaisvirta kohdistui myös Suomeen ja kuuluisimat näistä lienevät  Hetemajn perhe ja Kuqin veljessarja. Kaikista Kosovon albaaneista lienee kuuluisin Äiti Teresa, Intiassa vaikuttanut katolinen nunna, joka juuri eilen julistettiin eilen pyhimykseksi 19 vuotta kuolemansa jälkeen.

Itse ottelun (1-1) haluaisin unohtaa saman tien, sen verran huono esitys se oli Suomelta. Ruotsalaisvalmentajan tapa vahvistaa puolustusta on johtanut siihen, että oikeastaan mitään muuta ei ole jäljellä, kuin hyvä keskuspuolustus. Huvittavasti tätä korostaa se, että Suomen ainoan maalin teki toppari. Kosovo teki oman työnsä hyvin ja ansaitsee kunniamaininnan. Heidän presidenttinsäkin oli saapunut Turkuun katsomaan peliä.

Hans Backen alku valmentajana on ollut katastrofalinen, nyt tosipelien alkaessa sen voi sanoa. Tämä taisi olla peräti kahdeksas ottelu ilman voittoa. Hän on varmasti hyvä ihminen ja hyvä valmentaja, mutta tosiasia on se, että hän ei ole saanut Suomen joukkuetta syttymään, vaikka pelaajat ovat omissa seuroissaan onnistuneet tänä syksynä harvinaisenkin hyvin. Teemu Pukki on tehnyt 14 maalia 14:ssa ottelussa Tanskassa. Roman Eremenko on ollut mukana seuransa kaikissa maaleissa Venäjän kovassa liigassa. Maalivahti on Saksan liigan parhaita. Näistä lähtökohdista pitäisi pystyä aivan toisenlaiseen esitykseen.  Oma ehdotukseni olisi nyt se, että valmentaja pitäsi laittaa seuraavan tappion jälkeen vaihtoon. Suunta on nyt niin väärä, että sitä on aivan turha jatkaa yhtään askelta eteenpäin. Pappa ei saa joukkueesta sen potentiaalia irti. Hän ei selvästikään ole mikään Lars Lagerbäck (Islannin hurmosvalmentaja EM-kisoissa), joka olisi saanut pelaajat vaikka syömään pallon.

Miksei Markku Kanervaa valittu jo viimeksi? Siirtymäkaudella ennen Backea Kanerva veti Suomea neljän ottelun verran ilman tappioita. Miksi piti ottaa tuntematon nimi vaikka omiakin olisi ollut? Juha Malinen olisi ollut kiinnostunut ja löytyy sieltä reservistä sellaisia nimiä kuin vaikka Sami Hyypiä. 64-vuotiaalla Backella ei ollut aikaisempaa kokemusta maajoukkueen päävalmentajana olemisesta. Pitkän uran ainoat saavutukset ovat kolme Tanskan mestaruutta. Nyt olisi aika myöntää, että moka tuli, otetaan uusiksi. Muuten pelaajat alkavat kieltäytyä maajoukkueesta laajemminkin.
---
Tänään aloitettiin elimistön hallittu myrkyttäminen. Unta tuli yli 13 tuntia, melkein tuplat normaaliin verrattuna. Millään en nyt haluaisi antaa periksi vaikka miten koville ottaisi. Siinä mielessä oli hyvä päästä läpi tämä ensimmäinen päivä kohtuullisella menestyksellä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksyn juttuja

Finnkampenin viikonloppu oli poikkeuksellisesti Tampereella. Stadionille mahtuu reilut 30 tuhatta ja ainakin eilen paikat näyttivät olevan enimmiten täynnä. Suomi on edelleen yleisurheilukansaa vaikka monet kaiholla muistelevatkin 1970- ja 1980-lukujen hurmostunnelmia. Finnkampen on yhä hyvä kauden kohokohta Kalevan kisojen ohella monelle lajinsa kansalliselle huipulle varsinkin nuorille. Nuorista löytyy hyviä ikäluokkia, varsinkin 1995-syntyneiden ikäluokkaa pidetään vahvana. Tämän luulisi näkyvän seuraavina vuosina erilaisissa kansainvälisissä kisoissa.

Yhtä asiaa joutuu näissä otteluissa ikävä kyllä ihmettelemään vuodesta toiseen. Miten ihmeessä ruotsalaiset tuntuvat niin usein venyvän omaan parhaaseensa siinä missä suomalaisilla monesti on tapana pikemminkin notkahtaa? Tällä kertaa ruotsalaiset pieksivät Suomen miehet mennentullen jopa keihäänheitossa. Meneekö suomalaisilla jotenkin jauhot suuhun, kun kilpailijoina on ulkomaalaisia?
---
Norjassa on lukioissa tullut tänä syksynä tullut  voimaan sääntö, jonka mukaan oppiaine hylätään, jos on yli 10% poissaoloja. Käytännössä tuo tarkoittaa, että 38:n tunnin kurssilla neljä poissaolotuntia on jo liikaa. Ensimmäisten viikkojen kokemukset ovat olleet erittäin hyvät. Alustavien kokemusten mukaan poissaolot ovat olennaisesti vähentyneet. Uutisjutussa haastatellut opiskelijat suhtautuivat asiaan erittäin positiivisesti. He kertoivat, että aamulla on uuden säännön myötä helppo nousta kouluun, kun on selvä peli. Onko tämä yksi tapa pitää mukavuudenhaluinen some-kansa aisoissa?
---
Yhdessä asiassa iski toivottomuus. Puhun nyt mediamaratonista Yhdysvalloissa. Pahoin  pelkään, että pilvenpiirtäjiä rakentanut liikemies laittoi vinkkarin päälle ja pyyhki ohi vaalikampanjassa. Gallupit näyttävät tasapeliä, mutta silti jotenkin ilmapiiri tuntuu muuttuneen ellen aivan hätäile arviossani. Myös Hillaryllä on erittäin paljon vastustajia ja hän on erittäin epäsuosittu poliitikko. Trump käy nyt makeilemassa aiemmin sorsimilleen ryhmille. Amerikkalainen "perusjuntti" luultavasti valitsee mieluummin alfauroksen eli valkoisen miehen johtoonsa epävarmoina aikoina.
---
Huomenna on tarkoitus aloittaa lääkekuuri. Viimeksi ei onnistunut, kroppa ei ottanut myrkkyjä enää vastaan. Nyt on jännät paikat, koska lääkkeiden vaikutukset ovat olleet kiistattomat. Olisi melkoinen tappio joutua luovuttamaan.


Onnea Paavo!

Ponnistelua vaati liikkeelle pääseminen tänään. Säässä ei ollut vika.
...
Tämän päivän aikana moninkertaistui tietoni tykistöstä. Eniten se toki kertoo aiemmasta tiedon vähyydestä kuin äkillisestä lisääntymisestä. Nyt olen ainakin kuullut sanat kollimaattori ja haarakiikari.
...
Paavo Väyrynen täytti tänään 70 vuotta. Hän on ristiriitainen hahmo, joka on kuitenkin esimerkiksi kommentaattori Pekka Ervastin mielestä ollut edelläkävijä ja oikeassa olija monessa asiassa varsinkin EU-politiikkaan liittyen.  Hän olisi melkoinen kekkonen, jos hänellä olisi muuten Kekkosen karisma ja sosiaaliset lahjat. Sitä hän varmaan haaveili olevansa, mutta kun ei ollut eikä tullut, mutta vielä on vaaleja tiedossa...
---
Uskonnonvapaus on vaikea asia. Viime aikoina on kiistelty burkinista eli musliminaisten koko vartalon peittävästä uimapuvusta. Siinä näkyviin jäävät kasvot, kädet ja jalat. Uskoakseni monet länsimaalaiset naiset haluaisivat mielellään pitää jenkkakahvat, raskausarvet ja suonikohjut piilossa muiden katseilta. Ainakin mielestäni siihen on täysi oikeus, mutta ei näköjään kaikkien mielestä. Surkealta näytti aseistettujen ranskalaisviranomaisten toiminta, kun he pakkoriisuivat naista uimarannalla. Tässäkö on uskonnonvapaus koko hienoudessaan? Eri asia on sitten kasvot peittävät asut (niqab ja burka), jolloin puhutaan jo turvallisuuskysymyksistä. Avoimessa, luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa on ihminen voitava tunnistaa kasvoistaan. Pankkirosvot peittävät kasvonsa, mutta sitä ei heidänkään kohdalle yleisesti hyväksytä.
...
Turkin sotilaallinen toiminta Syyrian rajojen sisäpuolella laajenee. Mitähän siitä seuraa? Riskittömästä touhusta tuskin tuossakaan on kysymys. Alueella on kovin monta osapuolta, eikä selvää käsitystä valtasuhteista ole viidessä vuodessa saatu aikaan. Vaikea kuvitella Turkin toiminnan helpottavan tilannetta, vaikken nyt maailmansodalla ole pelottelemassa.


lauantai 3. syyskuuta 2016

Kanuunatietoa

Melkein 11 tuntia tuli nukuttua eli väsyä riitti aika paljon.  Keskimääräinen unimäärä on alle 8 tuntia, joten muutos on huomattava. Voi olla, että tuo oli reaktio muutamaan normaalia aktiivisempaan päivään.

Sain viikonlopuksi kirjallisuutta luettavaksi. Aihe on ehkä yllättävä. Se on tykistö ja mielenkiintoa löytyy kyllä sen verran, että en jätä mahdollisuutta käyttämättä. Jokainen  päivä on mahdollisuus oppia uutta. Miksei se joskus voisi olla niinkin kaukainen aihepiiri kuin tykistö. Itse asiassa tykistössä voi olla jotakin yleisestikin mielenkiintoista. Mika Waltari oli aikanaan Euroopan johtavia tykkiasiantuntijoita. Hä saattoi viipyä viikkotolkulla  keskieurooppalaisissa kirjastoissa tutustumassa harvinaisiin tykkeihin keräten materiaalia historiallisiin romaaneihinsa.
---
Suomen 21-v jalkapallomaajoukkue pelasti Itävaltaa vastaan Vaasassa. Mielestäni Suomi pelasi mainion ottelun, vaikka ei päässyt ylärimaa lähemmäksi. Sitten 91. minuutilla tapahtui  karmea virhe, josta vastustaja rokotti. Loppulukemat 0-1 eivät mielestäni kerro ottelusta ollenkaan koko totuutta. Siellä on todella hyviä kansainvälisen tason pelaajia tulossa. Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Vaasassa ja Seinäjoella on seuraava karsintamatsi itse Saksaa vastaan. Tuo ottelu pelataan ensi tiistaina.
---





perjantai 2. syyskuuta 2016

Ihmiset voivat olla onnellisia

Vointi oli tänään aika hyvä, paljon yli viime aikojen keskiarvon. Ensimmäisen kerran tuli kokeiltua pyöräilyä tänä kesänä, sellainen pieni kymmenen kilometrin reippailu. Keuhkot toimivat tosi hyvin, ei mitään ylimääräistä hengästymistä tai vastaavaa. Samalla tuli käytyä paikallisella karkkitehtaalla, joka valmistaa näitä hammaspeikkojen kavereita. Mielellään tukee näitä paikallisia tekijöitä, vaikka muuten karkkeja yritänkin välttää. Tehtaan kunniaksi täytyy vielä mainita, että sillä on valikoimassaan runsaasti omia tuotteita sekä harvinaisia valmistusoikeuksia.
Ilokseni olen nähnyt paljon ihmisiä viime aikoina. Mukavaa on ollut huomata monilla olevan asiat tosi mukavasti. Itse kun joutuu tasapainottelemaan kaikenlaisten kenkkujen juttujen kanssa, ryhtyy helposti ajattelemaan kaikilla muillakin olevan asiat jotenkin vinossa. Eihän se tietenkään oikeasti niin mene. Onneksi.
Poliisit-sarjaa seurasin tuossa toisella silmällä. On mielenkiintoista seurata heidän työtään. Suomalaiset poliisit toimivat hyvin asiallisin keinoin ja selviävät puhumalla tilanteista. Amerikkalaisilla veljillä olisi varmasti kovat otteet jatkuvasti käytössä. Huumoriakin yleensä on mukana korikaupalla. Jotkut vähän kokeneemman oloiset poliisit ovat varsinaisia hevoskuiskaajia ja heidän toimintaansa on ilo seurata. Yhtään kuumakallea en muista nähneeni sarjassa.
Itse tuskin kauaa viihtyisin kenttätyössä kauaa, paperitöissä vielä  vähemmän. Kännisten kanssa toimiminen ei niin paljoa kiinnosta. Yhdestä pienestä asiasta poliiseja vähän voisi joskus pikkuisen arvostella. Se on kielitaito, enkä nyt puhu englantia kummallisemmasta kielestä. Asian saaminen selväksi on tietenkin pääasia, mutta kyllä nyt jotakin tolkkua pitäisi puhumisesta olla ihan uskottavuuden kannalta.

torstai 1. syyskuuta 2016

Bastin jäähyväiset

On aina kunnia päästä pelaamaan hallitsevaa maailmanmestaria ja FIFA-rankingin parasta eurooppalaista vastaan. Suomi sai tämän harvinaisen tilaisuuden itse Die Mannschaftia vastaan. Merkittävintä tässä ystävyysottelussa oli kuitenkin se, että pitkäaikainen suosittu kapteeni Bastian Schweinsteiger jätti jäähyväiset maajoukkueuralleen. Tämä tapahtui vuolain kyynelin. Kyllä miehet saavat ja osaavat itkeä, taas se nähtiin.

Suomalaisilla Keski-Euroopassa pelaavilla pelaajilla on usealla ollut pitkiin aikoihin erittäin hyvä kauden alku. Maaleja on tullut, niin Saksan, Tanskan kuin Venäjänkin liigoissa. Muissakin pohjoismaissa on tällä kaudella tullut melko paljon maaleja. Tästä ottelusta puuttuivat suurimmat tähdet Eremenko ja Hetemaj. Lopputulos 0-2 on suhteellisen siisti maailman parasta vastaan. Lepsutahtinen ottelu tuo toki oli, ensi viikolla alkaa tosi matsit.
---
Vointi ollut ihmeen hyvä tänäänkin. Pian alkaakin sytostaatin nauttiminen, joten olokin sitten muuttuu.