Euroviisut ovat aivan ovella. Iso tapahtuma Euroopassa. Laulukilpailuja on kaikenlaisia, mutta tämä on maajoukkuetason tapahtuma. 100 miljoonaan katsojaan toiset musiikkiohjelmat eivät pysty. Ja euroviisut edustavat sitä positiivista unelmaa yhteisestä rauhanomaisesta Euroopasta, jota tarvitaan.
Miten käy Suomen eli Seinäjoen poikien? Toivottavasti hyvin. Rumpalia olen seurannut useamman vuoden jalkapalloilun merkeissä sekä seura- että piirijoukkueissa. Monipuolisista harrastuksista on paljon hyötyä. Musiikki on selvästi enemmän hänen juttunsa kuin maalivahdin puuhat. Onhan se valtava kunnia päästä Suomea edustamaan tuollaisen yleisön eteen. Jalkapallossa se ei olisi voinut toteutua.
Odotuksia tavataan nostattaa keinotekoisestikin. Suomi on jonkun papereissa aina ykkössuosikki ja sitä hehkutetaan ihan tosissaan. Sen takia ei viitsi nytkään asettaa toiveita liian korkealle.
Viime vuonna Krista Siegfieds käänsi menestyksensä eteen varmasti jokaisen käännettävissä olevan kiven. Hän uskoi itseensä niin, että luuli voittavansa. Hän teki kuukausikaupalla promootiotyötä ympäri Eurooppaa. . Totuus tuli esiin, kun pisteet oli laskettu. Finaalissa 13 pistettä ja 24. sija. Tyttöpusu esityksen lopussa ei varmastikaan tuonut hänelle lisäpisteitä. Siinä kohdassa tyylitaju vähän pääsi pettämään.
Tänä vuonna Ruotsin tv:n esikatselussa Suomi sai osakseen myönteisiä lausuntoja. Sama kävi Norjassa. Saksassa oli myönteistä huomiota saatu. Sen takia en millään jaksa uskoa, että Suomi jäisi tällä kerralla nollaan pisteeseen. Finaalipaikka ja 14 pistettä olisi voitto minun silmissäni.
----
Vointi ollut edellisten päivien kaltainen. Äänetöntä, heikkoa mutta kivutonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti