Läts

Katselin tänään Splashin USA:n tuotantokauden, joka tarjottiin non-stoppina. Kysymyksessä on uimahyppykisa, jossa kilpailijat ovat lajiin perehtymättömiä julkkiksia. Hyppyjä tehdään eri korkeuksilta aina 10 metriin saakka. Kilpailijat olivat hyvin erilaisia. Painavin oli 170 kg, pisin 218 cm ja vanhin noin 65 v. Periaatteena on, että huonoin putoaa aina pois.

Puitteet ovat hienot ja sekä valmentajat että tuomarit edustavat olympiatasoa.

Itse en ole koskaan ollut uimahypyistä kiinnostunut, uinnista kylläkin. Koskaan en ole hypännyt kymmenestä metristä, hädin tuskin viidestä metristä olen jalat edellä veteen läsäyttänyt. Jotenkin ymmärrän sitä, kun tavikset kiipeävät torniin tekemään hyppyjään; pelko on hirvittävä myös katsojassa. Hommahan ei ole turvallista lainkaan, vahinkoja sattuu ja kipeää tulee.  Tv-sarjana tämä eräänlainen kauhuohjelma siis.

Mutta ei kysymys ole pelkästä kauhusta, vaan myös itsensä voittamisesta. Kilpailijat kehittyvät tavattoman nopeasti ja pystyvät tekemään todella hyviä hyppyjä. On hienoa jakaa se tunne, kun pelko muuttuu iloksi ja ylpeydeksi itsensä voittamisesta. Sarjan katsomisen jälkeen jäi itsellekin voittajaolo ja kilpailijoista tuli kavereita, joiden kanssa on jaettu hieno seikkailu.
---
Knausgaard on Norjan kuuluisimpia kirjailijoita. Hän on tehnyt "päätalot" kirjoittamalla moniosaisen omaelämänkerran. Kirjat ovat saaneet hyvin jakautuneen vastaanoton. Monet ovat kokeneet hänen kirjoittamisensa liian henkilökohtaiseksi. Hän kirjoittaa avoimesti isänsä alkoholismista ja vaimonsa psyykkisestä sairaudesta. Kun kirjoittaa oman mielensä liikkeistä kirjoittaa samalla muista. Mitä halutaan ja voidaan jakaa itsestä ja muista? Mitä tulee pitää kätkössä? Knausgaardin vastaus on, että täytyy olla häpeämätön ollakseen vapaa.

Näiden kysymysten äärellä on itsekin on jatkuvasti ja varsinkin viime aikoina, kun on ollut joitakin hankalia päiviä. Mitä haluan muiden tietävän siitä, mitä koen? Kuuluuko minun rääkätä lukijoita ikävilläkin kokemuksilla? Perusvastaus on kai se, että kirjoittaja on itse vastuussa siitä, mihin rajan oikeastaan vetää. Knausgaard selvästikin kirjoittaisi toisin, jos aloittaisi alusta. Hän ei vaikuta kovin onnelliselta ihmiseltä tällä hetkellä. Ehkä on myös niin, että sanottua sanaa ei saa enää takaisin. Siksi tietty varovaisuuskin on aina paikallaan.
---
Vointi ollut eilisen kaltainen. Ei kipua, muttei oikein virtaakaan, ääni on edelleen täysin poissa enkä tiedä miksi. Päivään kuuluu mainioita kotona tehtyjä munkkeja.