Päivä meni hyvin varovaisissa merkeissä. Unta taisi tulla normaalia enemmän. Lääkärin piti soittaa, mutta aikomukseksi se jäi. Kyse oli siis jo viikkoja sitten sovitusta kontrollisoitosta. Sen sijaan sain ajan puheterapeutille, joka yrittää opettaa minulle äänteiden tuottamista. Totta kai menen paikan päälle suurella mielenkiinnolla. Toiveikkuudesta en osaa paljoa sanoa. Pessimisti ei pety, totesi pääministeri Sipilä taannoin.
Hiukan on vielä hämmentynyt olo eilisen johdosta. Kolmoishermosärky on täysin poissa, mutta jollakin tapaa tapahtuma jätti jälkensä. Huoli on kai se asia, joka nyt kulkee aikaisempaa vahvempana mukana. Toisaalta, ei pienten tuntemusten takia hengittämistä lopettaa pidä. Eteenpäin vaan, täydellä kaasulla.
---
USA:n presindentinvaaleja olen seurannut nyt puolisen vuotta. Nyt on saatu aikaiseksi niin paljon, että lopulliset ehdokkaat alkavat olla selvillä. Bernie Sanders on menossa Hillary Clintonin taakse pitkän ellei ylipitkän kamppailun jälkeen. Tätä sirkusta, jossa on lopulta aika vähän sisältöjä esillä, jatkuu vielä yli neljä kuukautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti