Kymmenen viikkoa tuli täyteen ja tänään oli lääkäripäivä. Vuorossa oli kuudes onkologi eli syöpälääkäri, jonka vastaanotolla olen käynyt. Nuorehko naisihminen teki tosi hyvää työtä.
Ensiksikin hän oli perehtynyt tietoihini perusteellisesti ja ymmärsi papereista hyvin mistä oli kysymys. Aiemmista useimmmat ovat olleet aivan pihalla. Edellinen luki jopa vääriä papereita.
Toiseksi hän kyseli vointia tarkkaan kuunnellen. Hän totesi, että ei täällä kuvia hoideta, vaan ihmistä. Kuvat kyllä käytiin tarkasti läpi ja niissä olevat muutokset. Tauti on hitaasti etenevässä vaiheessa. Jossakin kohtaa kasvaimet olivat pienentyneet ja enemmissä kohdin hieman suurentuneet. Uuteen lääkitykseen ei tässä vaiheessa kuitenkaan lähdetty, koska hyötyjen ja haittojen summa on epäselvä.
Niinpä sain uudet 10 viikkoa ennen seuraavia kuvauksia. Helpotus oli huomattava. Sairaus sanoitettiin uudella tavalla. Se muuttui jyrkänteen reunalla elämisestä krooniseksi sairaudeksi. Tämä lääkäri esitti monet asiat kuten itse olin asioiden ajatellut olevan. Edelliset lääkärit ovat ennemminkin katsoneet vain kuvia ja tyrmänneet omat ajatukset. Seurauksena tästä näkökulman muutoksesta tuli mieleen uusien vaatteiden osto. Mitään vaatteita en ole (sukat poislukien) hankkinut pariin vuoteen. Vaatteen osto sisältää näkemyksiä tulevaisuudesta.
Tämä lääkäri sanoi siis hoitavansa ihmistä. Siltä se myös tuntui. Potilas sai puhua suunsa puhtaaksi ja tunsi tulleensa kuulluksi. Tunne oli merkillisen helpottava. Huomasi myös, että lääkäri oli ihmisenä paikalla. Hänen silmissään oli liikutusta, kun toivoin että hän voisi olla jatkossakin minua hoitava lääkäri. Potilas ei ollut hänelle esine.
Päivällä minulle tarjottiin snapsi. Maistui hyvin. Elämä antaa välillä pieniä juhlan paikkoja.
Hienoa, onneksi olkoon! : )
VastaaPoista