Kovasti on tullut pettymyksiä olympialaisista. Eilen epäilin Pitkämäen mahdollisuuksia ja niinhän siinä kävi, että karsintaan hän jäi. Viime aikojen vaisu olemus kertoi, että kaikki ei ole kohdallaan. Ehkä siellä on riesana vammoja, joista kerrotaan julkisuuteen vasta myöhemmin. Tappion hetkellä Teron uraa on syytä katsoa vähän laajemmasta näkökulmasta.
Pitkämäki on aikojen menestynein suomalainen keihäänheittäjä. Seitsemän arvokisamitalia, valinta vuoden miesyleisurheilijaksi Euroopassa 2007, kolme kertaa vuoden urheilija. Asiantuntijapiireistä kantautuvien huhujen perusteella hän on puhdas urheilija. Henkisesti hän on erittäin kova luu, joka on voittanut paljon kovia kansainvälisiä kisoja ulkomailla, mikä on ainutlaatuista suomalaisille yleisurheilijoille. Vyöllä on 16 voittoa kultaisen liigan osakilpailuista ja 10 timanttiliigasta. Kuinka paljon niitä olisikaan ilman Norjan Andreas Thorkildsenia, joka keräsi voittoja 22 kappaletta. Miehet hallitsivat keihäsmaailmaa kahteen pekkaan vuositolkulla. Thorkildsenin ennätys jäi muuten 6 cm Teron ennätystä paremmaksi ja hänellä on kaksi olympiakultaa kaapissaan. Terolle niitä ei suotu.
Pitkämäki on lisäksi erittäin analyyttinen ja asiallinen mediapersoona. Yhdessäkään skandaalissa hän ei ole ollut mukana. Hän osaa esiintyä fiksusti niin tappion kuin voitonkin hetkellä, mikä on harvinaista rätyjen ja kinnusten lajissa. En muista kuulleeni kirosanaa hänen suustaan, vaikka sisällä on varmasti monta kertaa kiehunut. Tapaseura ry on valinnut Teron vuoden 2015 käyttäytyjäksi.
Voi olla, että ainutlaatuinen ura on tullut täyteen. Vuosikymmeniin tuskin nähdään vastaavaa ura Suomessa. Totuuden nimissä on tietenkin muistettava, että Teron ura osui otolliselle aikakaudelle, jolloin keihäänheiton taso maailmalla oli muuten varsin vaisu. Huipulla oli hyvin tilaa, koska huipuiksi laskettavia oli maailmanlaajuisesti vain muutamia kymmeniä. Nyt keihästä osataan heittää jo Afrikassa ja Aasiassakin ihonväristä riippumatta.
Yleisurhelilu, etenkin kestävyysjuoksu ja keihäänheitto ovat olleet suorastaan pyhiä asioita suomalaisille. Aikanaan Suomi juostiin ja heitettiin maailmankartalle. Yksinäisten susien lajit ovat olleet suomalaisten suosiossa. Mikä onkaan suomalaisempaa kuin Paavo Nurmi juoksemassa yksin taskukello seuranaan. Formulat, rallit ja mäkihypyt sopivat samaan luontenlaatuun.
Kestävyysjuoksu on kadonnut jo ajat sitten laajana ilmiönä ja valitettavasti näin tulee käymään myös keihäänheitolle. Mäkihypyssä sama ilmiö on tunnetusti jo tapahtunut ja käynee pian rallille ja formulalle. Suomalaiset ovat opettaneet muita hyppäämään mäkeä ja heittämään keppiä, mutta oma tekeminen on jäänyt jälkeen. Pitkämäen ja Ruuskasen jälkeen ei näköpiirissä ole mitään jatkumoa menestykselle. EU-aikana syntynyt nuoriso edustaa toisenlaista mielenmaisemaa. Yksinäisten susien lajit eivät niin houkuttele, eikä liene sattumaa, että liittymisvuonna 1995 kauan odotettu jääkiekon maailmanmestaruus toteutui. Tokihan kiekossakin on se yksinäinen susi, maalivahti. Näitä Suomi on tuottanut suhteettoman paljon aivan viime vuosiin saakka.
Yleisurheilu tarvitsee harrastajia. Suomessa joukkuepelit houkuttelevat lapsia ja nuoria. Varsinkin jääkiekko kerää paljon lahjakkuuksia. Taloudellisillakin kuvitelmilla lienee merkitystä. Jalkapalloilijoita on lisenssimäärissä laskettuna nelinkertaisesti yleisurheiluun verrattuna. Siitä huolimatta yleisurheilun harrastajamäärät ovat olleet kasvussa viime vuosina. Joitakin hyviä ikäluokkia ja yksilöitä on tulossa ja toivottavasti heistä saadaan jalostettua menestyjiä. Toista Teroa siellä ei kuitenkaan ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti