Eletään niitä aikoja, jolloin koulutyö alkaa taas kesäloman jälkeen. Itse olen uudessa asemassa, olen ensimmäistä kertaa eläkeläinen. Sairauteni aikaisina vuosina olen ollut tähän saakka joko sairaslomalla tai kuntoutustuella. Itselleni oli kesällä totaalinen yllätys, kun esimies soitti eläkepäätöksestä. Yritin sanoa, että en minä mitään eläkettä ole anonut. Lääkäri ei ollut laittanut työkyvyttömyyslausuntoon loppupäivämäärää, tahallaan tai vahingossa, mikä oli sitten KEVAssa tulkittu eläkepäätökseksi. Lääkäri tai kukaan muukaan ei kertonut minulle, että näin olin" hakenut" eläkettä ja"saanut" myönteisen päätöksen.
Eläkkeelle jääminen on latautunut asia, vähän kuin joulupukin loputon odotus. Monet laskevat vuosia pääsyään eläkkeelle kuin joulukalenterin luukkuja availlen, kunnes suuri hetki sitten koittaa ja vapaa elämä alkaa. Niin minäkin ajattelin, että ensin anotaan eläkettä ja sitten työnantajalta tulee virallisen näköinen kirje, jossa todetaan tilanne, kiitetään työpanoksesta ja toivotetaan hyvää jatkoa. Mutta ei. Niin paljon, kun paperia kuluukin kaikkeen turhaan, niin tällaiseen asiaan ei yhtä paperiliuskaa riitänyt. Sen sijaan rittää, että puhelimessa todetaan virka loppuneeksi. Ensimmäinen oma primitiivireaktio oli se, että näinkö vähäarvoinen oli vuosien uurastus.
Monille varsinkin työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen on kova paikka, vaikka kiitosta ja huomaamista tulisi miten paljon. Sen toteaminen, että ei enää pysty hoitamaan omaa ruutuaan on aina kova paikka. Työpaikan jättäessään menettää samalla sosiaalista verkostoaan, joka on saattanut olla hyvinkin merkityksellinen jopa vuosikymmenten ajan. Sama toimii tietenkin työttömien kohdalla, joilla vielä huoli toimeentulosta on erilainen.
Omalla kohdalla on toki realismia ajatella, että paluu entiseen työhön ei olisi voinut tapahtua. Surullista ja katkeraa se on sen tähden, että olen pitänyt työstäni ja pitänyt sitä tärkeänä. Nuoren ihmisen katsomuksellisen ajattelun sparraaminen ja kehittäminen ovat yhteiskunnnan tärkeimpiä tehtäviä. Jos tämä puoli laiminlyödään, vaarat teknokratiasta terrorismiin lisääntyvät. Monipuolisesti elämää lukeva ihminen on hyvän yhteiskunnan peruspilari.
En muista ainoatakaan aamua, jolloin olisin pahalla mielellä töihin mennyt. Työkyky kylläkin on joskus ollut vähän epäilyttävä. Joskus olen ollut todella väsynyt töissä, mutta ilmeisesti onnistunut peittämään sen hyvin, koska kukaan ei ole asiasta maininnut. Tietenkin silloin olisi voinut antaa työlle enemmän, jos olisi paremmin pitänyt huolta itsestään. Kaikkeen muuhun ei ehkä olisi tarvinnut lähteä mukaan, mutta mielenkiintoiset mahdollisuudet veivät monta kertaa mukanaan. Tuskin tilanne nyt kuitenkaan olisi toinen, vaikka aikanaan olisi tehnyt toisenlaisia ratkaisuja.
Omalla kohdalla sekin on realismia, että tässä vaiheessa työuraa olisi muutenkin pikku hiljaa ollut aika katsoa uusia mahdollisuuksia joko työn tai työyhteisön suhteen. Välillä olisi hyvä kokeilla jotakin muutakin. Itseä olisi innostanut kansanvälinen työ, mihin esimerkiksi Kirkon ulkosuomalaistyö olisi voinut tarjota mielenkiintoisia mahdolisuuksia. Johtamista ja organisointia on saanut tehdä harrastuspuolella aivan riittävästi, joten johtaminen koulussa tai seurakunnassa ei ole koskaan kiinnostanut yhtään. Työnohjaus sen sijaan on inspiroinut minua ja sitä työtä pystyisin rajoitetussa määrin vielä tekemäänkin. Saa nähdä, mitä tulevaisuudella on annettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti