Tämä helatorstain jälkeinen päivä oli retkipäivä. Kauniissa parinkymmenen asteen paisteessa Vaasan saaristo oli maaginen retkikohde. Paikka ei sikäli ollut uusi, että nuorena rippikouluopettajana seutu tuli parina kesänä vallan tutuksi. Meri on minulle erityisen tärkeä elementti ja tänään siitä saatiin nauttia. Itselleni riittää pelkkä aaltojen kohinan kuuleminen ja tuijotus kaukaisuuteen aavan meren tuolle puolen. Hyttynen pääsi oikein moottoriveneen kyytiin seilaamaan pienelle saarivalloitukselle. Tulipa kuulemma nähneeksi läntisen naapurin rantaprofiilin. Monta saaristolaistarinaa tuli kuultua illan aikana. Kaikki tietenkin totta. Telkät ja joutsenet olivat innokkaalla tuulella. Metsä oli sakeana linnunlaulusta. Kaikkiaan mainio päivä, vaikka välillä mentiin voimien suhteen aika äärirajoilla. Ensin päivällä tehty kävely taisi yliarvioida kunnon. Joko matkaa tai vauhtia oli liikaa. Ei olisi ihme vaikka tiedossa olisi parin päivän takapakki voinnin osalta. Ei se mitään, oli sen väärtti. Aika näyttää.
Viimeinkin alkoi toinen kevään kohokohdista, jääkiekon MM-kisat. Siitä toisesta kirjoitan lähipäivinä. Kiekkokisoja on turha vähätellä, koska siinä ME olemme parhaimmillamme. En tarkoita pelkästään pelaajien suorituksia, joskin myös ilmiön ydin eli itse peli näyttää olevan hyvällä mallilla. Tarkoitan sitä, mitä jääkiekon ympärillä tapahtuu. Se yhdistää kansan jännittämään ja positiivisesti kannustamaan. Se yhdistää jopa valmentajat. On mahtavaa kuunnella, miten itsekeskeiset macho-lajin valmentajat estotta kehuvat toisiaan pelin kulkiessa. Maajoukkue on pyhä asia, se yhdistää ainakin kiekkokansan. Tätä hyvää henkeä tarvitsemme muillakin elämän pelikentillä. Silloin pelikin kulkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti