Hidas päivä eiliseen verrattuna. Isompia aikaansaannoksia ei ole listattavaksi asti, jos oikein mitään. Joskus päivät ovat tällaisia.
Eilinen dokumentti "Dokumenttiprojekti: Kun muuri murtui" oli mielenkiintoinen tarina. Suomen kohtaloa kylmän sodan aikana on voivoteltu, mutta Unkarin kohtalo oli vielä aivan toisenlainen. Suomi sai pitää demokratiansa, kun vaan muistettiin olla nöyrästi idän suuntaan. Unkarissa, vuonna 1956, 300 ihmistä kuoli ja pääministeri murhattiin. Unkari joutui yksipuoluejärjestelmän uhriksi ja tiukkaan Neuvostoliiton ohjaukseen. Dokumentissa kuvattiin ruohonjuuritasolta tapahtumaketjua vuodelta 1989, kun Unkari teki Gorbatsovin hiljaisen hyväksynnän turvin irtioton ja avasi rajat itäsaksalaisille. Tämä oli välietappina muurin murtamiselle. Berliinin muuri näytettiin vasta loppukuvissa, joten hiukan otsikkoa oli venytetty. Dokumentin toteuttamistapa oli silti erittäin mielenkiintoinen, hiukan hämmentäväkin ja perinteisestä linjasta poikkeava.
Tänään kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan erityisherkkyydestä. Se ei ole sairaus, vaan synnynnäinen persoonallisuuden piirre. Erityisherkiksi luokitellaan 15-20 % väestöstä. Nyt erityisherkät ovat järjestäytyneet omaksi yhdistyksekseen. Hienoa, että tämänkaltainen ilmiö nostetaan esiin. Uskoisi, että tämän piirteen tunnistaminen auttaa ymmärtämään itseä ja omaa erilaisuutta aivan uudella tavalla. Itsessänikin tunnistan sellaista erilaisuutta, jota voisi liittää erityisherkkyyteen. Pohdintataipumusta havaitsen ainakin; ei kai näitäkään filosofioita muuten kirjoittaisi. Isäni väitti kivenkovaan olevansa sähkölle allerginen, mikä voisi ehkä selittyä erityishekkyydellä. Voisi kuvitella myös, että monia sairauden oireeksi luokiteltuja asioita ns. luulosairauksina pidettyjä asioita voisi tämän ilmiön avulla ymmärtää paremin. Lisää voi lukea YLE:ltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti