- Mikähän mun nyt on, ku olo on niin hyvä.
Vointi tosiaan on tässä lepoviikolla parantunut päivä päivältä ilman takapakkeja. Tuntuu ihmeelliseltä, melkein hämmentävältä. Kiva kuitenkin näin. Tietäähän sen toki, että ei tämä kovin pysyvä olotila voi olla.
Pari kertaa tuli jonotettua terveyskeskuksessa tänään. Ensin verikokeisiin ja sitten influenssarokotetta varten. Rokotejono oli pidempi, noin tunnin. Tilanne oli psykologisesti mielenkiintoinen, koska alunperin ei ollut mitään jonotussysteemiä käytössä ja väkimäärä alkoi kasvaa. Paikalla oli parhaimmillaan noin 20 henkeä, ja jokaisen vaan piti jotenkin tietää paikkansa jonossa, koska ei ollut mitään numerontia tai istumajärjestystä käytössä. Aina kun uusi ihminen tuli paikalle, hänen piti selvittää, mikä on homman nimi, kenen jälkeen hänen vuoronsa on. Joku taisi tehdä U-käännöksen ja jatkaa matkaa. Melkoinen kaaoshan siitä oli syntymässä.
Itse seurasin tilannetta sillä mielellä, että ottaako joku riuska pappa tai mummu tilanteen haltuunsa ja ehdottaa jotakin järjestystä. Tätä¨ei tapahtunut. Pöydällä nimittäin oli numeronippu, jota olisi voinut käyttää. Yksi nainen oli varovaisesti ehdottamassa asiaa, mutta jonon etupää ei pitänyt asiaa tarpeellisena. Seurattuani tilannetta hetken päätin kokeilla. Tiesin, että porukan nuorimpana en olisi niitä, joita ensimmäisenä kuunneltaisiin. Otin kuitenkin numeronipun pöydältä ja ehdotin ääneen, että jaan tästä numeroita vuoron mukaan. Kukaan ei vastustanut, vaan kaikki ottivat mukisematta vastaan numerot. Ihmiset olivat hämmästyttävän tietoisia omasta vuorostaan. Pari yritti ottaa väärässä kohtaa numeronsa, jolloin virhe tehtiin nopeasti tiettäväksi. Mummot ja vaarit selvisivät tilanteesta hyvin ilman, että oikeudenmukaisuus kärsi. Kaikille löytyi paikka jonosta.
Tuo pieni tapahtuma herättää ajatuksen siitä, miten sosiaalista tietoa syntyy ja miten sitä käytetään. Monesti esiiintyy struktuureja, jotka ovat sanattomia ja näkymättömiä ja silti vahvoja ja jaettuja. Entäpä, jos on erilaisia, ristiriitaisia käsityksiä tilanteesta? Silloin täytyy tavalla tai toisella ratkaista kenen vuoro on. Se tapahtuu joko neuvottelemalla tai voimalla. Jos yhteisymmärrystä ei synny, voi syntyä konflikti. Silloin tilanne selviää taistelemalla tai pakenemalla. Alistuminen voi olla kolmas keino selvitä tilanteesta, mutta silloin jää rokotus saamatta jos ei pidä puoliansa.
Se mikä ei ole huvittavaa on, että elämme konfliktikylläisessä maailmassa. Ihmiset katsovat asioita omista näkökulmistaan. Venäjä ja Eurooppa näkevät asiat kovasti eri näkökulmista mitä tulee Krimin asemaan. Kysymys on siitä käytetäänkö neuvottelua vai voimaa konfliktin ratkaisussa. Aikuiset sivistyneet ihmiset pystyvät useimmiten neuvottelemaan. Toiset käyttävät voimaa, mikä on ollut Euroopassa melkoinen järkytys. Syvä rauhantila on jollakin tavalla järkkynyt.
Krimin tilanne on vielä melkein leikkiä. ISIS on uusi ja erittäin vaarallinen ilmiö. Sillä on vetovoimaa ja pystyy rekrytoimaan väkeä jopa Suomesta. Obama uskoi 2011 Irakista lähdön jälkeen maan olevan demokratia. Olihan vaalit pidetty ja kansalla demokraattisesti valittu johtaja. Mutta mitä vielä, seuraavana päivänä viimeisen amerikkalaisen poistuttua maassa alkoi muodostua uusi kaaos. Shiiat ja sunnit alkoivat keskinäisen kähinänsä. Hedelmät ovat karmeat; syntyi ISIS ; raskaasti aseistettu hirviöjoukko, joka käyttää aseellista voimaa häikäilemättömästi. Se ei neuvottele lainkaan. Toisinajattelijat surmataan raaásti ilman mitään neuvotteluita, oikeudenkäynnistä puhumattakaan. Pahuudella ei ole mitään pidäkkeitä, mikä on äärimmäisen murheellista. Mitä jos tuollainen joukko saisi käsiinsä joukkotuhoaseita?
Kansainvälisyys, ihmisten vuorovaikutus, oikea tieto, erilaisuuden sietäminen auttavat ihmisiä ja kansoja tulemaan toimeen keskenään. Koulutus auttaa luomaan sivistystä. Mummot ja papat tulevat hyvin toimeen keskenään senkin takia, että he ovat samassa asemassa rokotusjonossa ja ymmärtävät toistensa elämäntilanteita. Mutta mitä jos vihollinen on yhtä sivistynyt kuin raakalainen eläinjoukko, joka ei tunne mitään ihmisarvoa. Mitään neuvotteluhalua tai taitoa ei ole, epämääräistä uskonnollista pintahöpinää vain. Ovatko voima ja aseet silloin ainoat neuvottelun kielet?
* pohdinnan taustalla osittain ISIS-dokumentti, joka löytyy Yle Areenasta. Sisältää julmaa kuvamateriaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti