Vointi on omalla mitta-asteikolla hyvä. Yö jäi vähän lyhyeksi, joten hiukan on väsyä jemmassa. Onneksi pystyn ottamaan päiväunet. Varusmies lähetti viestiä sotaharjoituksista. Siellä unet ovat tosi kortilla, kun tehtäviä on melkein vuorokauden ympäri. Hornetit kuitenkin kuulemma harjoittelevat aktiivisesti kuten pitääkin. Tämä on kiva kuulla viime päivien kohujen jälkeen. Nyt mennäänkin jo kohti päivän otsikkoa.
---
Natosta on toivottu jopa presidentin suulla avointa keskustelua. Moni onkin pyrkinyt muodostamaan kantaa varsin monisäikeisestä asiasta. Itsekin on tullut pohdittua tuota asiaa kevään mittaan, koska Ukrainan kriisi on herätellyt ajattelemaan turvallisuutta. Voimankäytön aika ei olekaan ohi kuten -minä mukaanlukien - moni jo luuli.
Natokysymys on ollut samassa asennossa EU-jäsenyyden alkuajoista lähtien. Suomi ei ole kokenut tarvetta liittyä, muttei myöskään poissulkea mahdollisuutta mennä mukaan. Natolle Suomi varmasti olisi mieluinen kumppani. Tekninen yhteensopivuus on jo olemassa. Suomen panssarit ja torjuntahävittäjät ovat samoja, mitä lännessäkin. Välillä kuiskutellaan, että kulissien takana yhteistyö on arveltua tiiviimpää.
Pääministeri vaihtuu aivan pian. Kärkikandidaatti Alex Stubb on avoimesti ilmoittanut kannattavansa Nato-jäsenyyttä jopa ilman kansanäänestystä. Hänen mielestään Suomen olisi pitänyt liittyä jo 1995 EU-jäsenyyden myötä. Myös puolustusministeri Haglund näyttää kovasti olevan Nato-miehiä. Kolmas ja tärkein avainhenkilö, presidentti Niinistö, on ollut selvästi varauksellisempi kannanotoissaan.
Nykytilannetta pitää mielestäni katsoa Stubbia laajemmasta näkökulmasta. Suomen geopoliittinen kohtalo on olla idän ja lännen välissä. Näin on ollut 1100-luvulta saakka ristiretkikauden alusta.
Henkisesti olemme aina ankkuroituneet länteen, lähinnä Ruotsin ja Saksan välityksellä. Tämä yhteys ei katkennut autonomiankaan kaudella 1809-1917. Suomi sai pitää uskontonsa, kielensä ja hallintonsa. Sekin pitää muistaa, että tuona aikana tsaarit kehittivät Suomen taloutta ja yhteiskuntaa monella tavalla. Suomi nousi takapajulasta keskiluokkaiseksi eurooppalaiseksi kansakunnaksi. Tämä näkyy konkreettisesti Helsingissä. Senaatintori olisi toisen näköinen ilman tsaarien kädenjälkeä. Henkisesti Suomea ei kuitenkaan venäläistetty.
Tätä taustaa vasten Suomen jäsenyys EU:ssa on aivan luontevaa. Kuulumme eurooppalaiseen perheeseen henkisesti. Olemme lähempänä Saksaa ja Ruotsia kuin Venäjää. Meillä on kehittynyt länsimainen yhteiskunta. Siinä mielessä Nato-jäsenyys olisi luontevaa kuulumista sivistyneeseen perheeseen. Ehkä Stubb ajattelee näin. On aivan realistista ajatella, että Nato pystyisi tarjoamaan turvatakuut Suomelle. Tietääkseni Nato-maata vastaan ei ole koskaan hyökätty.
Suomi käyttää 1,3 % bruttokansantuotteesta eli nois 2,7 mrd sotilaalliseen puolustukseen. Ilmeisesti puolustusbudjetin tulisi nousta pariin prosenttiin Naton vaatimustason saavuttamiseksi. Taloudellisesti tämä varmasti olisi siedettävissä ja veronmaksajille ymmärrettävästi selitettävissä. Rauha on kuitenkin niin rakas asia, että siitä on varaa maksaa.
Asiassa on myös toinen puoli. Euroopan historiassa Venäjä on aina ollut merkittävä peluri. Välillä se on osoittanut suunnatonta sitkeyttä valloitusyritysten edessä. Tämän ovat Hitler ja Napoleon joutuneet karusti kokemaan. Venäjää ei voi siivota kartalta pois, ja enenevässä määrin se haluaa jälleen olla iso tekijä.
Suomen jäsenyys Natossa ei ole ollenkaan yhdentekevää Venäjälle. Se toisi Naton iholle aivan uudella tavalla. Maaraja Nato-maihin peräti kaksinkertaistuisi. Toisin sanoen, pelkkä jäseneksi liittyminen lisäisi sotilaallista jännitystä alueellamme merkittävästi. Rajan toisella puolella joukot lisääntyisivät. Ydinkärkiä suunnattaisiin kohti kaupunkejamme. Haluammeko sitä?
Mitä velvoitteita Nato toisi mukanaan? Ainakin Norjan ja Tanskan hävittäjät ovat olleet pommikuormien kanssa välillä Balkanilla, välillä Libyassa ja Afganistanissa. Baltian ilmavalvonta olisi helppo siirtää ainakin osittain Suomen vastuulle. Haluammeko tätä? Minä en ainakaan. Parempi, että hoidamme omaa puolustustamme.
Mitä tapahtuisi suomalaisten maanpuolustustahdolle, jos tiedämme että joku muu hoitaa hommat meidän puolestamme? Norjan esimerkki ei ole kovin rohkaiseva. Ikäluokasta käy enää kolmannes armeijan yleisestä asevelvollisuudesta huolimatta. Sotilaallisen uhan koittaessa otetaan puhelu amerikkalaisille, kuten eräs norjalainen ystäväni totesi. Näin varmaan kävisi Suomessakin.
Idänkauppa on suomalaisille tärkeää. Kauppasuhteilla Venäjälle on perinteitä. Olemme oppineet elämään rinnakkain ja yhteisymmärryksessä. Tähän Nato ei toisi mitään hyvää lisää, päin vastoin. Konflikti vaikkapa Syyriassa saattaisi häiritä kahdenvälisiä kauppasuhteitamme Venäjälle, mikäli olisimme Natossa.
Itse olen päätynyt ajattelemaan seuraavasti. Ukrainan tilanteen perusteella ei vielä ole syytä juosta suin päin Naton syliin. Parempi on nyt laittaa jäitä hattuun. Suomen tilanne ei ole muuttunut mitenkään. Ei Venäjä ole Suomeen tulossa näillä näkymin. Paljon pitää tapahtua ennen kuin EU-valtioon hyökätään.
Mielestäni oma puolustuskyky on paras lähtökohta, mikäli se vain on mahdollista taloudellisesti. Omasta mielestäni meillä on varaa käyttää 2 % maanpuolustukseen. Toki tämä vaatisi vaikkapa viiden vuoden siirtymäajan. Kohtuuttomasta jalkaväkimiinasopimuksesta tulisi irrottautua, kuten eilen kirjoitin.
Ensiluokkaisen tärkeää on myös se, miten hoidamme ulkopolitiikan. Emme ole Venäjän kanssa tasaveroinen keskustelija. Venäjän väkimäärä on 28 kertainen Suomeen verrattuna. Suhde on sama kuin 3 kiloinen keskustelee 84 kiloisen kanssa. Olisin sillä kannalla, että meidän on syytä huolella harkita, milloin lähdemme pyytämättä neuvomaan venäläisiä. Tuskin he meidän ohjeitamme juuri tarvitsevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti