On se mukavaa olla väärässä! Suomi teki hilloa USA:sta olympiaturnauksessa numeroin 5-0. Loogisesti ajateltuna näin ei voi tapahtua. Pelaajamateriaalissa on niin suuri ero, kun Suomelta vielä puuttui parhaimmistoa. Mutta kyseessä on myös hengen voitto aineesta. Suomi halusi mitalin. USA oli varmaankin viettänyt edellisyön baarissa liuottaen eilistä tappiotaan. Hengen palo oli olematon varsinkin viimeisessä erässä. Symbolista oli heidän ykköspelaajansa Patrick Kanen päivä. Kaksi hukattua rankkaria ja kaksi tyhmää jäähyä. Venäläisyleisö oli hienosti Suomen puolella. Mitalienjaossa Leo Komarov sai valtavat aplodit. Hän pelaa Venäjällä ja osaa kotonsa kautta Venäjän kielen.
Selänne osoitti mahtavaa johtajuutta, vaikka ei pelaajana ollut aivan samalla tasolla kuin parhaimmillaan. Pronssiottelussa silti kaksi maalia ja johti kapteenin keskustelua tuomarin kanssa. Tärkeä homma sekin. Hauska yksityiskohta oli maalivahtien nimet; Rask ja Quick. Molemmat tarkoittavat vikkelää ja nopeaa. Rask oli tänään vielä vikkelämpi.
Mitali oli Westerlundin ennen kaikkea. Hän sai koottua parhaat käytettävissä olevat voimat työskentelemään yhdessä. Miljonäärien saaminen heittäytymään 150 km/h tulevan kiekon eteen ei ole helppoa. Siksi juuri Westerlundin oli oltava aition takana. Tämän puolestaan ymmärsi parhaiten rautakansleri Kummola. Westerlund on sekä lajiosaaja että ihmissuhdeosaaja. Vierumäellä hän on opiskellut Gordon-menetelmää, jossa opetellaan toimivia toimintamalleja ihmissuhteissa.
Suomi ansaitsi kisojen painavimman pronssimitalin. Jääkiekko on kisojen kiistaton ykköslaji. Mediahuomio on suuri eri puolissa palloa.
Suomeen on tullut itkukulttuuri. Artistit itkivät, kiekkolijat itkevät, toimittajat itkevät. Tuli sitten voitto tai tappio. Oliko näin ennen?
Vointi ollut tänään sellainen kohtuullinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti