Vappu toi mukanaan jääkiekon MM-kisat. Suomi aloitti pelinsä Yhdysvaltoja vastaan. Turpaan tuli. Odotuksissa mopot lähtivät pahasti keulimaan. Urheilulehden kannessa kehotetaan jo juhlimaan kultamitalia ennen kuin yhtään kiekkoa on jäähän pudonnut. Paluu maan päälle oli totaalinen. Tappio 1-5. Ehkä hyvä niin.
Turnausjärjestelmä on sellainen, että seitsemän peliä valmistellaan ja kahdeksas peli on kuoleman peli, joka ratkaisee kaiken. Siinä mielessä näistä ensimmäistä peleistä ei kannata vielä isommin huolestua.
Jääkiekko on niitä harvoja lajeja, joissa Suomi voi menestyä kansainvälisesti, ainakin tällaisella B-tasolla. Isommat kiekot ovat käynnissä aivan toisella puolella maailmaa. Suomi on viime vuosina pystynyt ylisuoriutumaan monta kertaa olympia- ja MM-tasolla. Silloin, kun on pärjätty, on täytynyt olla kolme asiaa kunnossa. 1.Maalivahti. 2. Maalintekotaito 3. Yhtenäinen puolustuspeli = hyvä joukkuehenki.
Nyt tilanne on seuraava. 1. Maalivahti (sama joka viime vuonna oli paras) on väsynyt kovan NHL-kauden jälkeen. 2. Huipputaiturit puuttuvat maalinteosta. Keskivertomiehet, kuten Jokinen ja Barkov ampuvat päin maalivahtia hyvistäkin paikoista. Steve Mosesin kaltaiset tähdet tekevät varman häkin vastaavista paikoista. 3. Puolustuslinnoitus oli melkoinen harakanpesä, yhtenäisyydestä ei tietoakaan.
Nyt pitää ottaa työrukkaset käteen ja nöyrällä työnteolla varmistaa paikka kahdeksanteen peliin.
---
Voinnista vähän kommentoitavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti