Melkein vihonviimeistä kuviteltavissa olevaa tekemistä on veroilmoituksen kanssa puurtaminen. Kuinka monessa kohtaa voikaan koheltaa itsensä pihalle. No nyt on hermot riekaleina ja veroilmoitus lähtetty. Eiköhän tämä tästä joskus vielä iloksi muutu...
Eilen pääsin tutustumaan kouluun, siihen samaan jota muut lapset ovat käyneet, missä itsekin olin vähän aikaa. Samaa koulua on käynyt isoäitinikin reilu sata vuotta sitten. Voi sitä lapsen riemua, jolla kokemuksia jaettiin perheenjäsenille illalla! Rehtorin tunnilla oli ollut huippua, kun siellä kerrottiin niin paljon vitsejä ja juuri se opettaja osui omalle kohdalle jota oli toivottu. (tätä kirjoitettaessa tosin selvisi, että joku kutosluokkalainen oli tietolähteenä rehtorin tunneista.)
Aamulla sain nauttia lisää ainutlaatuisia hetkiä ja olla mukana eskarikeskustelussa. Se oli hauskaa ja antoisaa. Eskari on ollut yllättävänkin tavoitteellista sanan myönteisessä merkityksessä kuljettaessa kohti kouluvalmiutta. Tiettyjä vuorovaikutukseen ja arkitaitoihin liittyviä osaamisalueita on seurattu läpi vuoden. Lomakkeiden kanssa näitä käytiin läpi sekä eskariopettajan että lapsen näkökulmasta.
Arviointi kahdesta eri näkökulmasta kaikessa rauhassa on erittäin hedelmällistä. Lapsi saa arvokasta palautetta tekemisistään. Vanhemmalle tämä on erinomainen oppimistilanne nähdä lapsensa sivullisen näkökulmasta. Oli hienoa huomata, miten asiallisesti ja analyyttisesti lapsi puhui eskariopettajan kanssa, vaikka erimielisyyksiäkin oli.
Eskarin päättyminen on iso saumakohta. Se tarkoittaa varhaislapsuuden päättymistä ja seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Nyt katseet ovat siirtyneet uuteen kohteeseen; koulurepun hankintaan.
---
Vointi on ollut pakostakin normaalia vahvempi. Tuskin veroilmoitus olisi koskaan valmistunut ilman määräpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti