Remuttu ja rymytty on tämä päivä täällä pääkaupungissa, jos nyt näin voimakkaita sanoja voi haperoisesta olemuksestani käyttää. Viime vuosina on tullut oltua täällä selvästi aiempaa harvemmin. Edellisestä yöpymisestä Stadissa on tarkemmin laskettuna kulunut kolme ja puoli vuotta.
Pääkaupunkiseutu on ollut sukutarinassa kovasti läsnä vuodesta 1960, jolloin isäni muutti tänne koulun ja työn perässä. Sen jälkeen Vantaa, Helsinki ja Sipoo ovat olleet tavalla tai toisella kuvioissa mukana. Isälleni tämä osa Suomea oli piilaakso, voimaannuttaja jonne hän palasi kerta toisensa jälkeen aiheen suuruudesta riippumatta. Ja hän oli urakoitsijana aivan konkreettisesti rakentamassa vaurastuvaa ja kaupungistuvaa Suomea.
Mainitsemani etäisyys on herättänyt minut pohtimaan omaa suhdettani tähän paikkaan. Helsinki on sisältänyt tavattomasti raikasta eteenpäin vievää vauhtia ja voimaa. Kaikkea on paljon ja liikkuu nopeasti. Aikanaan opiskelupaikkatoivetta ei tarvinnut erikseen juuri miettiä, se oli itsestään selvästi Helsinki. Olen kiitollinen siitä, että se toive sai toteutua.
Ensimmäisenä selkeänä opiskelutoiveena oli valtiotieteen opinnot. Olin kasi- ysiluokkalaisena erittäin kiinnostunut yhteiskunnasta ja siinä mielessä Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tuntui hyvältä haaveelta. Lukion asiantunteva, mutta selkävaivojakin aiheuttava historianopetus sai aikaan orientaatiomuutoksen. Uskonnon ja psykologian puolella oli vilkas meno päällä ja aloin kiinnostua siitä puolesta yhä enemmän. Rippikoulu toteutettiin hienosti. Ihmisen kokemusmaailma alkoi tuntua mielenkiintoisemmalta kuin järjestelmätasojen ihminen. Katua ei ole onneksi tarvinnut ja tokihan yhteiskunnalliset asiat edelleen kiinnostavat ja tuntuva tärkeiltä.
Nuorilta kysytään aina ammattitoiveita. Niitä on yläasteikäisenä vielä kovin vaikea tietää. Kun tarpeeksi tivataan, niin jotakin tulee lopulta sanoneeksi. Tapasin vastata "kirjailija," mikä kuulosti tarpeeksi epämääräiseltä, jotta välttyi jatkokysymyksiltä. "Valtiotieteilijä" oli vastaus, jonka kanssa jouduin hankaliin jatkotilanteisiin, joten siis luovuin siitä vastauksesta. Kirjailijan alasta en tosin tiennyt enkä tajunnut yhtään mitään. Mainitsen tämän tässä oikeastaan vain siksi, että nyt asia vähän huvittaa. Vasta aivan viime aikoina olen hiukan enemmän kiinnostunut kirjoittamisesta ja tajunnut sanojen voiman. Knausgårdin nimen olen maininnut täällä blogissa pariin otteeseen. Hänen tapansa kirjoittaa pysäyttää minut usein . Hän kirjoittaa karun realistisesti arjen asioista. Siis tyyliin, miten syö ruokalusikalla puuroa aamiaisella ja samalla haroo hiuksiaan. Mutta asioissa on kerroksellisuutta. Monesti hän kirjoittaa suoraan minusta ja kokemuksistani. Useinpa vielä sellaista, mitä en ole itse vielä käsitellyt, mutta ehkä jo ollut nupullaan. Silloin välttämättä jotakin uutta ymmärrystä syntyy minussa, jolloin minä muutun. Tätä tarkoitan sanojen voimalla.
Mutta takaisin pääkaupunkiin. Jostain syystä en ole nyt tavoittanut sitä innostuksen sähköä ilmasta, mitä olen aiemmin tavannut löytää helpostikin. Nyt en ole kokenut, että Helsinki olisi herättänyt minua eloon samalla tavalla, kuin se on aiemmin tavannut tehdä. Mistä tämä mahtaa kertoa? Onko syy minussa vai kaupungissa? Näkyykö Suomen totaalinen stagnaatio satunnaisellekin kävijälle näin konkreettisesti? Onko menty epäluovaan puolustusmoodiin, jossa eniten ollaan sisäänpäin kääntyneesti huolissaan oman oksan kestävyydestä?
Vai onko pikemminkin vika minussa? En vain jaksa innostua samoista asioista kuin ennen, uteliaisuuden olemus on muuttunut toisenlaiseksi.
Onko ehkä eniten kuitenkin kysymys siitä, mistä kouhkasin muutama päivä sitten; digitalisoituva yhteiskunta on globaali. Kaikkialla (jos nyt ei aivan Sudaniin asti mennä) on kaikkea. Lämpimässä kodissa takkatulen ja internetin ääressä tavoittaa kaikki tiedot ja palvelut yhtä lailla syrjäkylissä kuin isoissa kaupungissa. Kiertelin hiukan kaupoissa tänään. Kirjakaupassa kysyin Suomi-Norja-Suomi-sanakirjaa. Ei löynyt hyllystä. Parin viikon toimitusajalla saisi tilaamalla kirjan kauppaan . No samallahan tuon itse tilaan netistä suoraan kotiin. Voi tulla nopeamminkin, kun on vain yhtä tuotetta tilaamassa. Sama juttu härvelikaupassa, perushinnat ja valikoimat olivat suht samalla tasolla kuin maallakin. Tai oikeastaan pleikkarituotteita katsellessani päädyin melkeinpä siihen, että kampanjat tekevät maaseutuhinnat hyvinkin kilpailukykyisiksi. Ero tuskin kuitenkaan on kovin merkittävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti