Sarasvuon radiomonologi on palannut Yle Puheen ohjelmistoon. Omakin suhtautuminen Sarasvuohon on ristiriitainen. Voiko sellainen olla häiritsemättä, kun ottaa itsensä, oman kohtelunsa ja saavutuksensa esiin puheessaan ainakin 20 kertaa? Toisaalta Sarasvuo laittaa itsensä tosi alttiiksi ja käyttää omaa tuskaansa ymmärryksen lisäämiseen. Sitä puolta Sarasvuosta kuuntelen hyvin tarkasti. Hän uskaltaa mennä sellaisten rajojen ylitse, minne yleensä ei tohdita mennä. Hän ei todellakaan mene siitä, mistä aita on matalin. Hän ottaa mitä raskaimmalla tavalla turpaansa ja nousee ylös naama mudassa.
Viikon jaksossa Sarasvuo määritteli elämän tarkoitukseksi rakastamisen, palvelemisen ja leikkimisen. Paljon huonompiakin kyhäelmiä on nähty. Rakastamisella hän tarkoittanee sekä eros että agape-rakkautta, siis miehen ja naisen välistä ns. romanttista rakkautta mutta myös kärsivän auttamista eri tavoin. Palvelu on työnsä suorittamista hyvin. Leikkimisen taito puolestaan on merkki siitä, että ei ole katkeroitunut, että on antanut antaneeksi. Tärkeää olisi Sarasvuon käsityken mukaan pitää nämä tasapainossa.
Paljon muitakin voimallisia ajatuksia Sarasvuo toi esille ohjelmassaan. Niitä olisi mukava kommentoida laajemminkin, mikä tässä yhteydessä on mahdotonta. Ehkä näihin tulee palattua vähitellen.
Hiukan ärsyttävästä karismastaan huolimatta pidän häntä tällä hetkellä yhtenä merkittävimpänä "teologina" Suomessa. Näin siitä huolimatta, että hän ei käsittääkseni edes miellä itseään uskonnolliseksi. Perinteisista auktoriteeteista, piispoista ja filosofeista löytyy kovin vähän sellaisia, joilla on jotakin sanottavaa sellaisista teologian ydinkäsitteistä kuten armo, anteeksiantamus, palveleminen ja synti. Kunnon jyrähdykset puuttuvat, toisin kuin 90-luvulla. Suomi tuntuu olevan tällä hetkellä jotenkin seisovin jaloin paitsi taloudellisesti myös henkisesti. Liberaalin eliitin mukaan tasa-arvo on ainoa pyhä arvo, josta saa jotakin sanoa. Toisessa laidassa sysimusta rahvas, jota motivoi "rautaa kaikille rajoille-ajattelu," siis viha ja pelko. Kumpikaan ryhmä ei uskalla katsoa tulevaisuuteen. Suuri osa kansasta on hämmentyneenä näiden välimaastossa. Kunnon keskustelua on vaikea saada aikaan.
Sarasvuo on pitkälti poiminut "teologiansa" amerikkalaisista itsensäkehittämisoppaista. Taustalla on kalvinismia lähellä olevia ajatuksia. Amerikkalaiseen henkeen liittyy onnen etsiminen kovalla työllä ja itsensä kehittämisellä. Nämä ovat mielestäni erittäin arvokkaita ajatuksia ja kyllä niitä kelpaa Suomeenkin tuoda vauhdittamaan ja kehittämään meitä. Tästä Sarasvuota kiittäisin ja kunhan muistaa, että onni ja menestys ei tarkoita rahaa.
---
Vointi on ollut selkeästi edellipäiviä virkeämpi. Toivottavasti en rehkinyt yli voimien. Niin ja toteutin lupaukseni. Kävin ottamassa syksyn mystistä valoa talteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti