Voi penkkiurheilijan tuskaa

Tähänkin päivää liittyi tuska, mutta sangen toisella tavalla kuin eiliseen.

Huuhkajien kohtalona oli lentää seinään nimeltään Pohjois-Irlanti. Siihen menivät myös Suomen haaveet EM-lopputurnauksesta. Penkkiurheilijalle tämä tilanne on tuskallinen ja turhan tuttu. Muistan vuoden 1984 MM-karsintaottelun Pohjois-Irlantia vastaan, jonka Suomi voitti 1-0. Tuolloin Martti Kuuselan kaudella joukkueessa oli lupaava meininki ja hyvä henki. Romaniaa vastaan pelattiin kotona tasan 1-1. Viime syksynä Romaniaa vastaan tulos oli 0-2. Englantia vastaan oteltiin sensaatiomaisesti 1-1 kotona ja Turkki voitettiin vieraissa komeasti 2-1. Silloin tuntui siltä, että lopputurnauspaikka tulee pian mahdolliseksi. Kolmenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen on surullista todeta, että ainakaan lähemmäksi paikka ei ole tullut, vaikka taso on toki noussut valtavasti. Muualla on kehitytty vielä enemmän.

Taso on tämä. Karu juttu, mutta niin se on. Mistä se johtuu? Heikko tulos palautuu taktiseen puoleen, pelaajavalintoihin ja jalkapallokulttuuriin. Suomessa on harjoiteltu tarpeeksi. Halleja on enemmän kuin missään muualla. Harjoituskausi on varmasti tarpeeksi pitkä. Olosuhteista ei missään tapauksessa ole kysymys. Suomessa on keskitytty taitokulttuuriin ja taito kyllä riittäisi, mutta kyky ajatella peliä puuttuu. Myös tilannekovuus puuttuu; maitopoikia sitä ollaan. Tiedostakaan ei ole pulaa, sen verran paljon jalkapalloa näkyy televisiosta ja kansainvälisiä koulutuksia on järjestettä. Itsekin olen ollut Ajaxin akatemiavalmentajien koulutettavana ja ollut seuraamassa Real Madridin, AC Milanin ja Espanyolin treenejä. Samoja juttuja meillä tehdään kuin huippuseuroissa, tietoa ei siis puutu.

Pelaajavalinnoissa ei täysin onnistuttu. Suomi tuottaa parhaat pelaajansa keskupuolustajiksi, jos mitataan kansainvälistä kattausta. Silti sillä puolella on ollut suuria ongelmia karsinnoissa. Ehkä johtuu myös pelisysteemistä, jossa laidoilta ei tule apua liiaksi. Vastustajat osaavat myös lukea Suomen pelin ja käyttävät heikkouksiamme hyväkseen. Mitään yllätysmahdollisuuksia ei ole. Lisäksi voi kysyä, yrittääkö Suomi pelata liian monimutkaisesti pelaajamateriaaliinsa nähden. Pelaajien kurittomuus tai ainakin keskittymättömyys ovat myös outoja ongelmia. Kiekkoleijonat ovat näyttäneet, miten yhteispelillä ja -hengellä voitetaan parempiakin joukkueita säännöllisesti. Suomen ei juuri koskaan pitäisi kiekossa voittaa Venäjää, jos kysymys olisi pelkästään yksilötaidosta. Silti niin tapahtuu. Toki kiekossa maalivahdin osuus on tosi suuri ja niitähän Suomella on.

Ottelustudion aikana  tuli mieleen, että onkohan vain ajan kysymys, kun ilmoitetaan Mika Lehkosuon ottavan maajoukkueen ohjaimet haltuunsa. Puheita on varmasti ollut jo ennen tätä ottelua. Lehkosuo vei HJK:n korkealle Eurooppa-liigassa viime syksynä. Siinä on tämän hetken lupaavin valmentajakyky, pikkutarkka älykkö, joka on tunnettu myös johtamistaidoistaan. Pelaajat pitävät hänestä ja kunnioittavat häntä. Jos maajoukkue hänet haluaa, täytyy olla ajoissa liikkeellä, sillä hän on jo merkitty mies Euroopassa. Litmasesta ja Hyypiästä on puhuttu myös, mutta luulen että heidän aikansa ei ole nyt, ainakaan päävalmentajana. Toisaalta he molemmat ovat vapaina toisin kuin Lehkosuo. Paatelainen on saanut jo vuosia rakentaa rauhassa projektiaan, mutta kehitys on pysähtynyt tosipelien alkaessa. Saa nähdä kauanko kärsivällisyys riittää Palloliitossa.      
---
Formuloissa Ferrari otti voiton Mersuista. Se oli parasta mitä lajille voi tapahtua. Yhden tallin hallintaa on ollut jo aivan tarpeeksi. Nyt MM-taistelu sai aivan uutta eloa. Mukavaaa on tietenkin suomalaisten tilanne. Molemmilla on huippukalusto allaan ja itsestä kiinni. ja kirittäjiä ainakin riittää.
---
Vointi oli tänään parempi. Pitkästä aikaa pääsi kävelylle. Kävelykunto on tällä hetkellä suuruusluokassa yksi kilometri. No eilen matka kylpyhuoneeseen ja takaisin oli ehdoton maksimi, joten "eteenpäin on menty."