Voinnissa ei suuria muutoksia, selkä tekee tepposiaan vieläkin.
...
Kukapa ei tietäisi tietokonepelin kiehtovuudesta jotakin? Käsi ylös, kuka ei olisi joskus ollut koukussa johonkin peliin.
Silti pelialan menestys Suomessa hämmästyttää. Tuoreimpana otsikkona on tamperelaisen pelitehtaan Colossal Ordersin kaupunkisuunnittelupeli Cities:Skylines on parin ensimmäisen viikon aikana saanut huikean myynnin 500 000 kappaletta. Liikevaihtoakin on tullut, kun hintaa pelillä on 28 ja 38 dollaria versiosta riippuen. Viime päivinä on ollut uutisia myös siitä, miten Rovio satsaa Angry Birds spektaakkelielokuvaansa 100 miljoonaa ja kolmas kerta toden sanoo; Supercellin viime vuoden liikevaihdoksi kerrottiin käsittämättömät 1,5 miljardia euroa. Lisäksi on joukko muitakin menestyjiä ja uutuuksia on tulossa markkinoille. Helsinkiä pidetään pelialan merkittävämpänä keskuksena. Kovin montaa tuhatta työntekijää ala ei kuitenkaan työllistä, koska useimmat firmat ovat pieniä, korkeintaan kymmenen työntekijää työllistävää.
En tiedä osataanko olla oikealla tavalla ylpeitä pelialan menestyksestä, ainakin itse havahduin nähdessäni lukuja. Vapailla markkinoilla kilpailu on erittäin kovaa. Menestyksestä osa juontaa juurensa Nokian sankaritarinaan. Hyviä työntekijöitä ja ideoita jäi peliteollisuuden käyttöön. Pitää silti muistaa, että jo 1980-luvulla Suomessa alkoi olla merkittäviä pelitaloja, joten perinteitäkin on joiden päälle rakennetaan. Peleillä on yleensä aika lyhyt elämänkaari; peliä pelataan ehkä vain muutama kerta ennen sen jäämistä unholaan. Mutta esimerkiksi Rovio ja Supercell ovat onnistuneet pidentämään ja laajentamaan peliensä elämänkaarta.
Suomi ja suomalaiset tunnetaan oppimisen ja koulutuksen osaajina. Pelien kiinnostavuus ja koukuttavuus yhdistettynä oppimiseen ja koulutukseen pitäisi osata hyödyntää täysmääräisesti. Pieniä sovelluksia löytyy paljon ja joka asiaan. Itsekin olen opiskellut huvikseni viimeksi morsetusta, johon tuli tutustuttua pari jo vuotta sitten aivan vain jostakin oikusta. Muutaman tunnin pelaaminen palautti morsetusaakkoset mieleen. Kuuntelu ja sujuvuus vaatisi toki kymmenien tuntien harjoittelun. Lisäksi on tullut viime aikoina opiskeltua nuotteja ja kielten sanoja.
Ilmaissovelluksia näihin asioihin on käytettävissä paljonkin, mutta laadussa on usein toivomisen varaa. Useimmat, vaikkapa kielten opetukseen tarkoitetuista peleistä ovat ns. vasurilla tehtyjä, pedagogista ymmärrystä puuttuu. Ohjelmiin tarvittaisiin koulun arjen tuntijoita, ennen kaikkea opettajien kädenjälkeä, mutta eipä oppilaiden toiveitakaan saa unohtaa. Täytyy osata erottaa, mitkä asiat kannattaa tehdä tietokoneen avulla ja mitkä asiat onnistuvat parhaiden perinteisin menetelmin. Ajatus esimerkiksi oppikirjan korvaamisesta suoraan e-kirjalla on varsin kehno ajatus. Tietokoneen käytössä pitäisi aina olla joku lisäarvo; mikään itseisarvo se ei missään tapauksessa saa olla. Oppiminen voi parhaimmillaan olla hauskaa, mikä on jo selvä lisäarvo. Riittävän toiston saaminen on myös lisäarvo. Tämä tulee esille vaikkapa vieraiden kielten sanojen tai matematiikan laskurutiinien kanssa. Toiset tarvitsevat enemmän toistoja kuin toiset. Tietokone on väsymätön opettaja.
Mutta opettaako tietokone ajattelemaan ja keskustelemaan? En oikein usko. Vastapuolelle tarvitaan ihminen. Toki ajatuksia ja keskustelua voidaan ilmaista koneella, jolloin se toimii hyvänä välineenä. Ajatuksia se sinänsä ei synnytä eikä varsinkaan arvioi. Ei tietokone pysty perustelemaan, ketä kannattaa äänestää eduskuntavaaleissa vaikka tekisi kuinka monta vaalikonetta. Korkeintaan se pystyy peilaamaan takaisin omia ajatuksia jollakin tarkkuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti