Kontiolahden MM-kisat on nyt sitten nähty. Kaisaan asetettiin paljon odotuksia ja toiveita. Mitali tuli, mutta kyllähän sitä enemmänkin uskallettiin toivoa. Kauden tähänastinen kuningatar Domratsheva oli vielä heikompi jääden ilman mitalia kokonaan. Ehkä tässä on kysymys myös ammatin harjoittamisesta. Kaisa ja Daria ovat ainoat, jotka ovat kilpailleet kokonaiskilpailujen rahapoteista tosissaan. Muut ovat saaneet säästellä enemmän kauden aikana ja ladata henkisiä paukkuja MM-kisoihin. Ja voihan se olla, että Kaisalle kerrassan annettiin liikaa paineita ja toiset vain yksinkertaisesti ovat enemmän arvokisaurheilijoita kuin toiset. Enemmän harmittaa se, että Kaisalla ei voi olla kovin montaa vuotta jäljellä urheilijana. Ketäs sitten jännitetään?
...
Vointi on edennyt tosi hyvään suuntaan tänään. Huomenna pitäisi aloittaa uusi solumyrkkykuuri. Uusi viikko, uudet kujeet.
...
Piti vielä palata blogin ääreen, kun tuli katsottua "Tähdet tähdet". Jos minulla olisi ajallisesti varaa katsoa säännöllisesti yhtä viihdeohjelmaa telkkarista, se varmaankin olisi tämä. Siinä tunnetut artistit tutustuvat eri musiikkigenreihin eli niin sanotusti tulevat ulos mukavuusalueiltaan, mikä on erittäin mielenkiintoista elleipä suorastaan opettavaista.
Nuorena kävimme vuosittain bänditapahtumassa nimeltä Hyde Park. Se oli yhden illan "festari", jossa soittivat varmaankin maailman huonoimmat ja aloittelevimmat bändit. Tapahtuma oli tavattoman opettavainen. Virheet ja mokat auttoivat ymmärtämään, mikä ainakaan ei toimi. Ymmärrys laajeni.
Ymmärrys on laajentunut myös Tähdet tähdet-sarjan mukana. Paremmin olen tajunnut, että viihdemusiikissa ei ole kysymys musiikin teknisestä hallitsemisesta, vaan paljon muusta. Ei ole olennaista kuka laulaa täydellisesti nuotilleen. Kysymys on pikemminkin persoonan kyvystä tavoittaa laulun sielu ja välittää se kuulijalle. Laulun ja laulajan persoonan on uskottavasti kohdattava toisensa. Jos vielä pystyy koskettamaan kuulijaa niin, että hän unohtaa hetkeksi ulkomaailman olemassaolon, niin silloin ollaan hyvin lähellä onnistunutta esitystä. Formaatissa ollaan tilanteissa, joissa Markku Aro laulaa punkia ja Anette Olzon suomalaista iskelmää eli takuuvarmasti liikutaan kaikkien mahdollisten mukavuusalueiden ulkopuolella. Ristiriita synnyttää näissäkin tapauksessa ymmärrystä ja siksi pidän niin paljon tästä formaatista. Tasosta kertonee jotakin se, että putoajiana ovat olleet tähän mennessä sellaiset tekijät kuin Mira Luoti ja Jesse Kaikuranta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti