Eilinen päivä oli hyvä, paras kuukauteen. Tuli oltua ulkona ilman aurinkolaseja. Seurauksena se, että tänään saanut kokea aika kovaa päänsärkyä. Silmät kun ovat valoherkät. Iltaa kohti mennyt kuitenkin ohi, jotenka nyt alkaa helpata. Olo nyt oikeastan aika hyvä, kun sai vähän nukahdettua päivällä.
Tuli katsottua Nykäsen Mattia Jimiltä. Oli kokenut burn outin ja lähti terapiatapaamiseen Kurikkaan treffaamaan Juha Mietoa. Ajattelisi, että hömppää jota koskaan ei katselisi. Mutta jäin kiinni ruudun ääreen. Matin sielu on niin avoimena, että se koskettaa katsojaa. Tuska tulee konkreettiseksi ja herättää myötäelämisen halun. Katsoja alkaa toivoa Matille hyvää. Ja hän selittää asiat aina parhain päin. Myöntää kiltisti töpänneensä ja kännissä antaneensa typeriä lausuntoja toimittajille, joista joutuu sitten kärsimään. Matti vaikuttaa hyvin fiksulta, sympaattiselta ja verbaaliselta. Kotona on huomiota herättävän siistiä. Mutta yksi piirre hänessä jää mietityttämään, osaako hän ollenkaan olla eri mieltä? Hän on aina ponnekkaasti samaa mieltä keskustelijan kanssa. Onko tämä Matin traagisen puolen ydin?
Mä oon todennut saman. Matti on jotenkin niin aito ja sympatiat jää aina sen puolelle, kun kuuntelee sen juttuja. Mä olin lisäksi yllättynyt, miten hyvin se osaa analysoida itteensä ja nimenomaan sen verbaaliset taidot yllätti mut jo muutama vuosi sitten, kun katoin sen haastattelun. Ei pääse tämä puoli tulemaan esille seiskalehdissä. Anne
VastaaPoista