perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ketkä vaikuttavat?

 Hyvä suunta voinnissa sai  myös tänään jatkoa. Kipinää on enemmän ja keuhkot paremmat. Aivot tosi aktiiviset.  Ja ulkona selvästikin kevät tullut, koska lumi näyttää kiertävän taloa paljon kauempaa kuin eilen. Ehkä huomenna pääsisi ulos.

Olen ollut intensiivisesti syventyneenä omaan elämänhistoriaani kirjoittamalla ylös muistoja matkan varrelta. Kirjoittaminen on alkanut muodostua prosessiksi, joka tuottaa ymmärrystä ja jäsennystä omasta elämäntarinasta.

Erikoisesti olen pohtinut niitä ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet persoonaani ja ratkaisuihini eniten, ja mikä heitä yhdistää. Päädyin siihen, että nämä vaikuttajahenkilöt ovat minut NÄHNEET IHMISENÄ ja NÄHNEET MAHDOLLISUUKSIANI silloin varsinkin, kun itse en ole vielä niitä nähnyt. Tähän joukkoon kuuluu yllättävän monta yläasteen opettajaa. On siellä paljon muitakin.

Muistelen Sepppo Hokkasta, jonka teknisen piirrustuksen kerhossa olin yläasteella. Kasilla oli tiedossa kerhokatselmus koko koululle, noin viidelle sadalle oppilaalle ja viidellekymmenelle opettajalle.

Hokkanen tuli päivää aikaisemmin sanomaan, että hänellä olisi esitys valmiina, mutta hän ei valitettavasti pääse paikalle, joten enkö minä voisin pitää tuon esityksen. Otin haasteen nihkealla kauhulla vastaan, mutta samalla sisälläni heräsi yllättäen ajatus:"mksipä ei?" Pidin sitten mikrofoniin koko koululle vartin esityksen teknisestä piirustuksesta ja selvisin suht kunnialla. Tuolla hetkellä tajusin, että eihän esiintyminen olekaan pelottavaa, vaan oikeastaan hauskaa. Koskaan ei sen jälkeen ole tarvinnut pelätä esiintymistä, vaikka tunnustan olevani aika ujo.

Esityksen jälkeen Hokkanen vielä kehtasi tulla kehumaan, että hyvinhän se meni. Hän olikin päässyt "yllättäen" paikalle. Tulkintani tilanteesta oli se, että Hokkanen näki minut, ja uskoi minun selviävän tilanteesta. Heitti sitten uimaan kylmään veteen. Kenties elämänuran kannalta yksi ratkaiseva teko. Muuten harrastaisin varmaan vieläkin teknistä piirustusta.

Eli opettajat, olkaamme kiinnostuneita herkistä ihmisistä kovien maskien takana ja heidän tasaveroisesta  kohtaamisestaan. Sen jälkeen he voivat olla hyvinkin kiinnostuneita siitä, mitä meillä on heille kerrottavanamme.


PS. Olen täällä blogissakin joskus kertonut selviäväni talviurheilusta penkkiurheilijana sillä, että osaan nauttia norjalaisten voitoista. Mutta tänään oli jo liikaa. Norjan lehdissä pääotsikkona "Sensajonell norsk seier over Finland." Siis Suomi hävisi Norjalle jääkiekossa 3-1. Joku kohtuu penkkiurheilijan kärsimyksessä! Kohta ne varmaan voittaa kaikki formulakisatkin.

2 kommenttia:

  1. Olen kokenut saman sairauteni aallonpohjalla, eli on tullut pohtineeksi elämän varrella tapahtuneita kohtaamisia ja niiden merkitystä. On ollut lohdullista huomata että kaikilla niillä on ollut joku kantava voima. Erityisesti lyhyissä satunnaisilta tuntuneista kohtaamisista olen vasta jälkikäteen huomannut, että ne usein olivat niitä arjen enkeleitä. Niiden apu on ollut korvaamaton. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä olet fiksusti pohtinut tärkeitä asioita, taas kerran. Opiskelijan oikean, aidon ja avoimen kohtaamisen tärkeys täytyisi omassa työssäkin ihan ehdottomasti muistaa ja jaksaa siihen myös pyrkiä. Kiitos muistutuksesta!

    Enkeleitä ja keväisiä päiviä sinne!

    T: Elina (ja Juha)

    VastaaPoista