Tilaisuus tekee myös...

Nyt on vuosien odotuksen jälkeen saavuttu Vuonon, sen oikean, Varangin äärelle. Matka tänne oli erittäin kiehtova ja antoisa vaikka eilen aamupäivällä matkasta ei ollut vielä tietoa. Lappi Saariselältä pohjoiseen oli erittäin kaunis ja vehmas. Poroja oli todella paljon tiellä ja porokolarin olisi saanut kovinkin helposti aikaiseksi pelkästään pitämällä normaalia matkanopeutta. Nyt autot saivat joustaa ylpeiden porojen valtakunnassa. Sää oli mitä upein. Saavuimme vanhaan kotikyläni leirintäalueelle, josta vuokrasimme mökin. Mietin asemaani tässä paikassa. 31 vuotta sitten olen muuttanut täältä pois. Yhteyttä on tullut pidettyä satunnaisesti muutamaan ihmiseen ja Facebook on tuonut asiaan aivan uuden ulottuvuuden. Suurin osa vanhoista luokkatovereista on fb-kavereita. Tunnen kyllä tämän kylän monessa mielessä kodikseni. Useat asiat ovat kuten 31 vuotta sitten ja vietinhän täällä lapsuuteni tärkeät vuodet 3-11. Toisaalta, 31 vuotta on pitkä aika. Sitäkin olen pohtinut, että mitä jos olisimme jääneet tänne? Onneksi niin ei käynyt, olen saanut nähdä niin paljon ja monenlaista sen ansiosta. Ihmisen tulisi elämänsä aikana asua useilla paikkakunnilla, näin ainakin uskon. Kielimuurin olen jo murtanut. Suomalaisina haluaisimme puhua täydellisesti virheitä välttäen. Minä puhun parhaani mukaan ja vastaanottajan ongelma on, jos ei ymmärrä. Reilu pelihän olisi yhtä hyvin se, että toinenkin tulee vastaan ja puhuttaisiin suomea ja paikallista vastavuoroisesti. Olen jo oppinut hiukan nauttimaan varsinkin näistä pohjoisen murteista, jotka ovat aika omalaatuisia. Niissä olen aika kotona. Tuo suomalaisen koulun pakkofinlandssvenska toki puhdasta puhetta sotkee, mutta toisaalta antaa välineitä ymmärtää kumpaakin viikinki-kansaa. Eivät he keskenään toisiaan niin kovin hyvin ymmärrä. Viimeksi viikonloppuna kuulin haastattelun, jossa norjalainen yritti haastatella ruotsalaista hiukan huonolla menestyksellä, koska eivät ymmärtäneet toisiaan. Minulle oli helppoa ymmärtää molempia. Yö oli voinniltaan vaikea, heräsin monta kertaa pahaan oloon. Aamulla vannoin ja olin aivan varma, etten pysty jatkamaan matkaan tänään mihinkään. Mutta, kuten niin monena päivänä aiemminkin, päivä alkaa valjeta ja päivä paistaa noin vertauskuvallisesti. Niin tänäänkin. Kahden maissa lähteminen eteenpäin oli täysin mahdollista. Tein tänään pienen varkauden, uskallan sanoa, että elämäni ensimmäisen. Gideonit on järjestö, joka jakaa Raamattuja tietyille kohderyhmille, kuten varusmiehille ja koululaisille. He eivät myy Raamattuja eivätkä mokomat kuitenkaan jaa niitä esimerkiksi papeille. Mitä tästä seuraa? Heillä on sellainen kolmipalstainen, kolmikielinen versio, jossa Uuden testamentin teksti on esitetty rinnakkain kolmella kielellä. Kielten harrastajana olen pitkään himoinnut tuota laitosta, mutta kun sellaista ei voi saada muutakuin ns. ”nykäsen kaupasta” eli käytännössä hotelleista. Hotellissa törmäsin tänään sellaiseen ja sellainen jäi ns. vahingossa haltuuni. Taidan kuitenkin olla liian huono raamattuvarkaaksi. Ei ole kiva lukea varastettua Pyhää kirjaa. Taitaapa käydä niin, että paluumatkalla käyn palauttamassa ”lainaamani” Uuden testamentin. Eihän se minulle kuulu.