Aamu oli vauhdikas. Ennen seiskaa sai olla kaivamassa autoa lumihangesta. Pakkasta oli silloin 10.3 astetta. Labrajonossa sai istua myös aika pitkään, en onnistunut taktikoinnissa yhtä hyvin kuin normaalisti. Yleensä olen osannut taktikoida menemällä oikeaan aikaan tai hakemalla vuoronumeron sopivasti ohikulkeissani. Nyt sai istua pitkään ja tiiviisti, sillä remontti on laittanut odotustilat pieniksi. 30 ihmistä kuin sardiinipurkissa on hurja paikka. Ei pidä miettiä liikaa ainakaan influenssaa ja sen tarttumista.
Suojelusenkeleillä oli kovasti töitä tänäkin aamuna. Pieniä koululaisia meni kuin muurahaisia virtana kouluun. Alustavasti aurattu tie oli kovin kapea kulkea, kuin enkelitaulun puusilta. Yhdelläkään pienellä koululaisella en nähnyt valoa pyörässä, jollakin sentään saattoi olla heijastinliivi. Pimeässä harhaileva pyöräilijä luulee, että hänet nähdään hyvin. Niinhän se ei välttämättä ole. Onneksi pahempaa ei kai sattunut, vaikka monella autoilijalla saattoi olla lasit aika jäässä.
Vuoden urheilija on valittu. Hän on Jauhojärvi ja Niskanen. En heti tajunnut, miten duetto voi voittaa solistin palkinnon? Näköjään voi, kun olympiakullasta on kysymys. Varmaan niin on oikein. Todellista yksilöurheilua on loppujen lopuksi yllättävän vähän. Vuonna 1998 Mika Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi. Selvää on, että McLarenille olisi pitänyt mennä puolet pytystä. 1995 Jari Litmanen sai tittelin. Ok hän johti Ajaxin UCL:n mestariksi, mutta ilman sitä joukkuetta Litmanenkaan ei olisi ollut mitään. Jostain hänkin pallon sai taikurinjalkoihinsa.
Pahoittelut siitä, että teksti julkaistiin myöhässä. Julkaisunappia oli jäänyt painamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti