Tänään oli tauko MM-kisoissa. Katselin boksilta vanhoja otteluita ja erityisesti kävin läpi kommentaattoreiden ajatuksia, varsinkin niitä joissa Jari Litmanen on mukana. Litmanen tunnettiin 1990-luvun Ajaxin aivoina. Hänen kykynsä ymmärtää peliä välittyy myös kommentaattorina, huomiot ovat viiltävän teräviä. Niissä on aina jotakin lisäarvoa. Myös pelaajatuntemus on korkealla tasolla. Tuota tietomäärää on vaikea käsittää. Onko hänen elämänsä pelkkää jalkapalloa? Studiossakin näkee, miten hän pienenkin tauon tullessa lukee tarkasti FIFA:n tilastoja. Myös Petri Pasanen tuo omalla karulla "naulaamisellaan" uutta pelin näkemiseen varsinkin puolustajan näkökulmasta. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jottei olisi syntynyt maalipaikkaa? Antti Pohjassa on sopiva määrä akateemista analyysiä, joten hänen videoanalyyseistä oppii yleensä paljon.
Kirkonmenojakin tuli katseltua Lapualta Kiviristin kentältä, jossa körttikansa yritti helteessä kestää Sanan äärellä. Peruslörpöttelyä taisi olla sisällöltään, kun mitään ei jäänyt mieleen. Tuhlaajapojasta siellä taidettiin puhua. Mutta illalla, kun ajelin Kauhavalta kotiin päin, oli Radio Dei auki ja jäin kuuntelemaan Patmos-säätiön tuottamaa ohjelmaa. Siellä käytiin läpi kysymyksiä Raamatusta ja uskonelämästä, joita ihmiset olivat ohjelmaan lähettäneet. Vastaamassa oli lääkäri ja pappi, jotka varsin perusteellisesti vastasivatkin.
Jäin siinä ajaessani kuuntelemaan hyvin tarkalla korvalla ohjelmaa. Kerrankin Suomessa kuulee puhdasta, väkevää fundamentalismia parhaimmillaan, ajattelin. Tällaista, olen luullut olevan vain Amerikassa. Mukavaa oli se, että ajatukset esitettiin miellyttävässä rakkauden hengessä, vailla kiihkoilua,vihaa ja kouhotuksia, pelkkinä faktoina. Se maailmankuva, jota tässä edustettiin, on todella kaukana tavallisen kirkkokristityn elämästä. Siksi tuli sellainenkin villi ajatus mieleen, että olisi mahtavaa kun kaikki kuulisivat välillä tämäntyylistä juurevaa puhetta. Siinä kieltämättä on jotakin tavattoman kiehtovaa, hypnotisoivaa, joka saa mielen taantumaan syvälle lapsen maailmaan. Maailma on yhtäkkiä niin selkeä ja yksiselitteinen, suorastaan isällisen turvallinen. Raamatusta löytyy turvallisesti vastaus aivan kaikkeen ja ihmiset on jaettu kahteen aitaukseen, uskoviin ja ei-uskoviin. Ihmisen on itse tehtävä pelastusvalinta ja sitten Pyhän Hengen avulla taisteltava ihmisiä Kristuksen aitaukseen ja itsekin pysyttävä siellä. Muulla ei niin merkitystä olekaan.
Raamattu on tässä genressä todella korkealla, ehkä liiankin korkealla jalustalla Jumalan tahdon ilmoituksena. Teologin korvaan särähti Jumalan tahdosta puhuminen kovin rohkeasti sellaisissa kohdissa missä siihen ei mielestäni olisi ollut oikeutusta. Raamattua selvästi taivutettiin omien ajatusten mukaisiksi, vähintäänkin ylitulkinnan puolelle ajauduttiin välillä. Tämänsorttiseen virheeseen kristillisten varapuheenjohtaja sortui pari päivää sitten tehdessään puoluepolitiikkaa. Hänelle "Jumala oli ilmoittanut" jopa uuden puheenjohtajan nimen Päivi Räsäsen tilalle.(Tämä vain yleisenä esimerkkinä, en tunne hänen mahdollisia yhteyksistä Patmokseen.) Itse kutsun tällaista jo sairaaksi hengellisyydeksi ja vääräksi vallankäytöksi.
Hiukan jäi ristiriitainen olo. Hengelliseen ohjelmaan kuuluu ehdottomasti ihmisen tunnetason kohtaaminen, ns. sielunhoidollinen ulottuvuus. Mutta miten on älyllinen rehellisyys? Tästä on oltu tarkkoja perinteisessä luterilaisuudessa. Ei saisi mennä Raamattuun tai Jumalaan vedoten sanomaan enemmän kuin olisi lupa. Tässä oli mielestäni puutteellisuuksia, jotka veivät hyvältä sanomalta vähän pohjaakin pois.
Summa summarun. Juurevan hengellisyyden ja älyllisen rehellisyyden on molempien oltava paikallaan, jotta viesti olisi uskottava ja oikeutettu.
---
Oma vointi ollut tänään hiukan väsynyt taas. Ei millään kerkiäisi ja malttaisi nukkua tarpeeksi, kun elämässä on koko ajan niin paljon mielenkiintoista.
PS Tekstiä päivitetty 7.7. koska en ollut tyytyväinen tekstin alkuperäiseen versioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti