Tänään oli sitten se tilanne, että kortisonilääkitys on ajettu täysin alas. Asteittaista pudotusta on tehty jo kolme kuukautta ja viimeiset kymmenen päivää on menty minimimuruilla. Niinhän siinä kävi, että olo meni huonoksi, liian huonoksi. Lisämunuainen ei ilmeisesti lähtenyt toimimaan. Illalla oli pakko antaa periksi ja ottaa pieni määrä kortisonia purkista siinä toivossa, että pääsisi normaaliin tilaan.
Dr. Philissä käsiteltiin postimyyntivaimoja. Kysymys on ilmiöstä, jossa länsimaalaiset miehet hankkivat Itä-Euroopasta tai Kaakkois-Aasiasta elämänkumppaneita itselleen. Nettisivustoja ja välittäjiä tuntuu olevan liikkeellä runsaasti.
Tämä ilmiö herättää monenlaisia ajatuksia. On helppo ymmärtää, jos joku lähtee Saksaan ostamaan autoa. Ennen matkaa käydään netissä läpi useita vaihtoehtoja huolellisesti harkiten. Valikoimaa riittää vaativallekin ja hintakin voi olla huokeampi kuin kotimaassa. Tässä en pysty näkemään mitään arveluttavaa. Jos joku on valmis näkemään vaivaa, niin mikäpä siinä.
Mutta voiko vaimon valita nettikuvastosta ja käydä noutamassa kotiin? Suhde autoon on omistussuhde, jossa on omistaja ja omistuksen kohde. Autosta voi pitää ja sitä voi hoitaa hyvin, mutta siinä on jotakin hyvin erilaista kuin ihmissuhteessa. Ihmissuhde ei ole omistussuhde vaan vuorovaikutussuhde. Dr. Philin eräälle "asiakkaalle" tämä ei ollut tullut kovin selväksi. Hän oli ollut pari vuotta naimisissa parikymmentä vuotta nuoremman hyvin kauniin romanialaisnaisen kanssa. Samainen mies oli aikaisemmin ollut pari kertaa naimisissa ja tullut jätetyksi, mistä hänelle oli tullut antipatiat amerikkalaisia naisia kohtaan. "Postimyynnistä" hän oli löytänyt nöyrän kumppanin, jonka kanssa tunsi olevansa onnellinen. Tosin vaimo ei nähnyt asioita aivan samalla lailla, hän koki itsensä orjaksi. Ulospäin näytti siltä, että tuolla suhteella ei voi olla kovin hyvää tulevaisuutta, koska miehen kyky vastavuoroisuuteen oli niin heikko.
Vai onko niin, että amerikkalaiset ja pohjoismaalaiset naiset on kasvatettu "huonoiksi" vaimoiksi, itsekeskeisiksi ihmisiksi, joilta puuttuvat halu ja taito osallistua käytännön arkeen. Tämän ajatuksen mukaan perinteisemmän perheen perustaminen onnistuisi paremmin vaikkapa itä-eurooppalaisen puolison kanssa, jolla on vielä äidin ja vaimon vaistot tallessa. Kyllä kai näinkin pitää saada ajatella, monikulttuuriset perheet ovat varmasti vaativia ja elämää rikastuttavia. Mutta sen ajattelen olevan kauhistus, jos suhde ei perustu vastavuoroisuuteen, vaan jonkinlaiseen omistussuhteeseen. Erityisen iljettävältä tuntuu ajatus hikiotsaisesta kaljamahasta, jolla on 30 vuotta nuorempi aasialainen vaimo ilman yhteistä kieltä ja kunnon kommunikaatiota. Siitä on vastavuoroisuus kaukana.
Eilen laitoin blogiin pienen vertailun yleisurheilutuloksista Suomessa ja maailmalla 1976 ja 2012. 1976 lienee nykykäsityksen mukaan ollut likaisimpia dopingvuosia. Suomessakin uskoakseni touhu oli täysin järjestelmällistä, kuten monissa muissakin maissa. Tämän jälkeen tulokset maailmalla ovat parantuneet selvästi, oikeastaan missään lajissa ei ole tullut olennaista takapakkia. Suomessa asiat ovat menneet toiseen suuntaan. Pituushyppy on ainoa, jossa tulokset ovat selvästi paremmat. Kuulassa ja kiekossa sekä 400 m juoksussa tulokset heikentyneet rajusti. Miten tämä on selitettävä? Valmennus on kehittynyt koko ajan paremmaksi, urheilijoilla on erilaiset tukiverkostot ja taloudelliset edellytykset paremmat kuin koskaan. Talviharjoittelumahdollisuudet ovat paremmat kuin 70-luvulla. Miksi tulostaso on laskemaan päin?
Uskon, että asiaan liittyy kaksi syytä. Ensimmäinen on yhteiskunnallinen. 1970-luvun urheilijat olivat jälleenrakentajien lapsia, jotka olivat kasvaneet niukkuuteen ja kovaan työntekoon, siis urheilijalle ihanteelliseen kasvuympäristöön. Paljon oli uhoa, muttei liikaa mukavuuksia. Kuljettiin suksilla kesät talvet eikä pikkuvammoista piitattu. Nykypolvi ei ole tottunut maataloustyöhön eikä puusuksiin, vaan läppäreihin ja autokyyteihin paikasta toiseen.
Toinen syy käsittääkseni on kehittynyt kemiallinen valmennus. Aikanaan Itä-Saksaan oli hyvät yhteydet, missä urheilijoiden valmennus oli kokonaisvaltaisinta. Lahjakkuudet poimittiin järjestelmällisesti esiin ja valmennettiin hyvin. Lääketeollisuus oli kiinteä osa kokonaisuutta. Kansainvälisesti meno ei varmaankaan paljoa muuttunut nykyäänkään. Sen kertoo voimalajien tason nousu ja säilyminen. Suomessa Martti Vainion käryn jälkeen ei ole ollut kestävyysjuoksuissa kiintotähtiä, unohtamatta muutamaa yksittäistä tähdenlentoa. Kuulantyöntäjä Ville Tiisanojan käryn jälkeen 2006 kiekonheiton ja kuulantyönnön tulokset huononivat metritolkulla. Tiisanojahan sai 50 000 euron sakon sopimusrikkomuksesta. Mutta mitä vikaa on kaurapuurossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti