Ajankulusta ja ylpeydestä.

Sitä tulee miettineeksi kulunutta joulun aikaa. Tuntuu, että täysillä on eletty ja syöty. Ei aikaa hukkaan ole päästetty. Silti herää kysymys, että mihin se aika taas oikein meni. Juuri alkoi joululoma ja nyt tuo upea aika on johonkin kadonnut. Mutta ajan kulua ei voi pysäyttää. En oikein osaa eläytyä niiden kokemukseen, joiden aika ei oikein meinaa kulua. Ehkä armeija-aikana oli sellaista aikaa, jolloin pitkästyminen oli todellista. Erällä ampumaleirillä marraskuussa oli ennätyspakkaset ja tekemistä oli liian vähän. Aloin kehittää riimejä päässä ja jankuttaa niitä mielessäni. Silloin aika kului huomattavan paljon ripeämmin. Näinköhän blues on syntynyt neekeriorjien keskuudessa preerioilla.

Tänään huomasin olevani ylpeä jälkikasvusta, joka oli päässyt kokeilemaan siipiään lehtorina oikeassa koulussa. Isoja saappaita pääsee tunnustelemaan vähäksi aikaa. Oikeastaan tässäkin asiassa ihmettelen ajan kulkua. Tuntuu niin pieneltä ajalta hetkeltä se, kun esikoinen aikanaan syntyi parikymmentä vuotta sitten. Oli huikeaa olla syntymässä mukana ja ottaa vauvan syliinsä ensimmäistä kertaa. Ja nyt ollaan tarinassa näin pitkällä. Miten se voi olla näin?

Luulen, että monet vastaavassa elämäntilanteessa ihmettelevät samaa. Myös ylpeyden tunne itsessään on kummallinen kokemus. Jotenkin on noloa tunnustaa olevansa ylpeä jostakin. Herättääkö sillä ikäviä ajatuksia muissa, jotka juuri sillä hetkellä eivät ole kokeneet samaa. Vai onko asia kenties juuri toisin päin? Pitäisi uskaltaa olla pienistäkin asioista ylpeä. Miksi se pitäisi olla jotakin kovin ihmeellistä? Lainaa ja väliaikaista kaikki kuitenkin täällä on. Kurjaa olisi uhrata kaikkensa vaikka olympiakullan saavuttamiseksi ja sitten todeta, että tässä se oli. Mitäs sitten?
---
Lentopalloa en katsele säännöllisesti, mutta aina kun katson pelejä Suomella on vastassa joku ´joku juuri jonkun mestaruustittelin voittanut ja tilanne on otteluissa suorastaaan toivoton yksittäisistä hyvistä suorituksista huolimatta. Huonoista tuloksista huolimatta ylpeä voi olla fanikulttuurista, joka on syntynyt suomalaisjoukkueen ympärille. Vaikkei mestaruuksia eikä juuri voittoja tipu, fanit seuraavat joukkuetta uskollisesti. Koripallossa on paljon samaa havaittavissa, ääntäkin riittää. Kiekossa fanikulttuuria syntyy jopa junnujoukkueen ympärille, mikä on ennen näkemätöntä. Mutta miten jalkapallon fanikulttuuri saataisiin lentoon? Surkuhupaisin näkemäni esimerkki oli 2014 syksyllä, kun HJK varmisti mestaruutensa vieraspelissä. Joukkue meni joukkueena kiittämään fanikatsomoaan. Siellä oli vähemmän ihmisiä, kuin kiittävässä joukkueessa. Made in Finland.