Sarasvuo pöntössä

Hyvä päivä ollut tänään. Tietyistä jutuista huomaa olon pitkällä tähtäimellä parantunteen valtavasti. Arjen asiat sujuvat paljon helpommin, tiskikoneen tyhjääminen ei vie koko päivän energiaa. Ylhäällä pystyy olemaan koko päivän. Tuntuu tosi mukavalta, että asiat ovat nyt näin.

Aamulla oli toistakymmentä astetta miinuksella, mikä oli sääkartan mukaan selvästi matalin lukema koko valtakunnassa. Eipä sitten tarvinnut laittaa nenää ovesta ulos.

Jari Sarasvuo oli tänään saarnaamassa Kallion seurakunnassa. Taustalla oli Sarasvuon tv-ohjelma, jossa hän taannoin kutsutti itsensä saarnaamaan. Juha Tapion hän puhui kanttoriksi. Kirkkoherra Laajasalolla on vain yksi mahdollisuus; avata kirkkonsa ovet. Kallion kirkossa oli tänään ollut kaikki paikat käytössä viimeistä myöten.

Sarasvuo on mielenkiintoinen ilmiö. Parikymmentä vuotta olen häntä seurannut eri kuvakulmista. Jos hänet pitäisi määritellä jotenkin, niin määritelmä luultavasti olisi poikkeuksellisen ristiriitainen määrittäjästäkin toki rippuen. Kirjoittajana hänet on helpoin kohdata. Radiossa hän välillä todella taitava, suorastaan hypnotisoiva sanataiteilija, pahimmillaan itseään toistava jankuttaja. TV-hahmona hän oli parhaimmillaan aikanaan Simo Rantalaisen kanssa. Tekivät monenlaisia kepposia ja katsomoissa oli aito vaarantunne. Koskaan ei tiennyt, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Yksikään talk show ei mielestäni ole päässyt lähellekään "Hyvät, pahat ja rumat"-ohjelmaa, mikä tuli torstaisin 90-luvulla. Yksin ollessan tv-ruudussa Sarasvuosta korostuu tietynlainen kulmikas omahyväisyys, mistä hän kirjoissaan ja radiossa onnistuu paremmin irtautumaan.

Sarasvuossa on myös nöyrä "uskovainen" puoli. Hänen teologiansa on lähellä kalvinistista etiikkaa, jossa korostuvat työnteko, yrittäminen, välittäminen heikoimmista sekä ihmisen vastuu itsestään.

Vastuuteemojen korostaminen erottaa hänet vaikkapa klassisesta liberlarismista ja suoraviivasesta oikeistolaisuudesta. Sosiaaliliberalismille siinä voisi olla sukulaisuutta. Varsinaisiin teologisiin käsitteisiin hän suhtautuu ehkä lievällä kyynisyydellä, mutta tietenkin mielenkiinnolla kuulisin, mitä hän on Kallion kirkossa puhunut. Raamatusta hän hakee ytimiä ja keskeisiä merkityksiä. Yleisesti ottaen luterilaisuus on varmasti Sarasvuolle aika pliisua. Hän on ollut USA:ssa vaihto-oppilaana, joten olisikohan sieltä tarttunut jotain mukaan ajattelutapaan.  90-luvulla sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion kriisiytyessä, Sarasvuo toi rohkeasti esiin yksilön vastuuta omasta itsestään ja toisista. Vuosikymmeniä oli totuttu ajattelemaan, että valtio pitää huolta ihmisestä, joten yksilön ei tarvitse tehdä mitään. Tätä taustaa vasten Sarasvuon teemat olivat tuoreita ja innostavia.

Sarasvuo uskaltaa ottaa uskonnollisia teemoja esiin ja mennä sinne kielletylle tabujen alueelle. Jo sen tähden hän mielestäni ansaitsee saarnavuoron kirkossa. Huonon saarnan tuntee siitä, että sen jälkeen jäi tyhjä olo. Ei koskenut mihinkään. Kirkosta astuu ulos tyhjin sieluin pikkukiviä potkien. Hyvästä saarnasta jäi sentään jotakin jäljelle jäi lämmin ja kylläinen olo.  Voisin kyllä kuvitella, että Sarasvuon puheen jälkeen ei ole tarvinnut kenenkään kylmin sydämin lähteä kotimatkalle.