Tänään filosofi Pekka Himanen työryhmä julkaisi loppuraporttinsa kestävän kasvun mallista. Raportti on herättänyt paljon puhetta jo ennen julkaisuaan ja enimmäkseen muusta kuin sisällöstään. Raportin lyhyt arvio löytyy alla olevassa linkistä.
http://leostranius.fi/2013/11/arvio-pekka-himanen-ja-manuel-castells-kestavan-kasvun-malli-loppuraportti/
Professorit ovat olleet kilvan moittimassa raporttia epätieteellisyydestä ja heppoisuudesta. Kovin paljon ei ole kehuja tullut vastaan. Tutustumatta raporttiin tulee väistämättä mieleen, että onkohan nyt astuttu jonkun varpaille, kun niin kovasti ollaan lyttäämässä toisen tekemää työtä.
Himanen on Esa Saarisen aikanaan esiin nostama junnufilosofi, joka väitteli tohtoriksi jo 20-vuotiaana, Suomen nuorimpana siihen saakka millään alalla. Silloin jo oli puhetta siitä, että Himaselle siloiteltiin vähän liiankin kanssa tietä merkkipaalun saavuttamiseksi. Liekö tässä jo ollut professoireille aihetta kiristellä hampaitaan ja kun Kataisen tökerö menettely lipsahti julkisuuteen hintoineen päivineen, oli soppaan saatu ainekset.
Himasta vastaan on sanottava yksi asia. Sokratesta pidetään filosofian isänä. Hänen lähtökohtanaan olivat tinkimätön pyrkimys viisauteen, totuuteen ja hyvyyteen. Vastapuolena olivat "sofistit", jotka pyrkivät voittamaan väittelyt keinolla millä hyvänsä ja ottivat opetuksesta vastaan rahaa. Sokrates oli hyvin tarkka siitä, että ei sorru ahneuteen. Hän ei ottanut rahaa opetuksestaan. Himanen ei tainnut tässä asiassa aivan yltää Sokrateen tasolle.
Mitä olen referaatteja lukenut, Himanen on varmasti oikeassa monessa asiassa. Pitäisi miettiä miten luodaan hyvinvointia eikä pelkästään sitä, miten pahoinvointia vältetään. Siis huomio positiiviseen. Yhteiskunnassa on ihanteeksi nostettu sekulaari materialismi, joka suhtautuu tympeästi henkisiin arvoihin ja auktoriteetteihin. Tästä on tutkimuksellista näyttöä paljonkin ja muutos on viime vuosina ollut erikoisen nopeaa.
Arvomaailmaa pitää ravistella hereille, mutta se on aika hankalaa. Mukavuusalueella on niin kiva olla. Vasta isompi kriisi voi herättää. Näin ainakin pahoin pelkään. Toki nyt on saatu aikaiseksi taloudellista kriisitietoisuutta, mikä on hyvä asia. Mutta liikaa on opittu, että yhteiskunnan pitäisi aina tulla avuksi kun yksilöllä on paha olo. Omaa tervettä vastuuta kaivataan lisää ja sieltä nousee autettisen elämän eväät. Elämänrohkeutta tarvittaisiin lisää. Rohkeutta onnistua ja epäonnistua, näitä asioita käsittääkseni Himanen peräänkuuluttaa. Tarvitaan myös rohkeutta ajatella asioita uudelleen, kriisit ovat hyviä mahdollisuuksia siihen.
Koulutettu väestö pystyy ymmärtämään ja käsittelemään asioita monipuolisesti. Siinä on Suomen voimavara. Aivan mitä tahansa soopaa ei olla valmiita uskomaan. Löytyy kykyä tärkeään asiaan eli kriittisyyteen; sehän nyt nähtiin professorienkin osalta. Lyttäämistä sanotaan heikoksi kritiikiksi ja se on vielä aika helppoa. Vahva kritiikki on sitä, että kerrotaan miten asiat olisivat paremmin. Tämä on vaikeampaa ja tätä en kuullut professorien puheesta juurikaan. Tätä Himanen kuitenkin yritti ja siitä hänelle pisteet.
Sitten vielä yksi asia. Jokaisessa menestysjoukkueessa tarvitaan hyviä visionäärejä ja hyviä toteuttajia. Hyviä soittajia kyllä löytyy, mutta hyviä biisintekijöitä kuten Tuomas Holopaisia on vähän. Ilman hänen tekemiään kappaleita Kiteen orkesterista ei oltaisi koskaan kuultu ulkomailla mitään vaikka heillä olikin erinomainen ja omaperäinen laulaja. Hyviä futaajia löytyy tuhansia, mutta pelin näkijöitä, Pirloja ja Litmasia on harvassa, jotka pystyvät hahmottamaan peliä eteenpäin. Toki tarvitaan näitä huipputaitavia solistejakin, Zlataneita tai Messejä toteuttamaan maalinteon. Apple voitti Nokian. Applessa uskallettiin olla rohkeita, katsoa tulevaisuutta uudella tavalla. Nokiassa mentiin vanhoilla tulilla, joista olisi voinut saada paljon enemmän irti, mutta visionäärisyys puuttui. Nukuttii onnen ohi. Takkiin tuli.
Suomikin tarvii hullut visionäärinsä eli isoista saappaista on kysymys. Onko se Himanen vai joku muu, sen aika näyttää. Hyvä joukkue tarvitsee hyökääjiä ja puolustajia. Suomalainen jalkapallo tuottaa lähinnä hyviä keskuspuolustajia, jääkiekko maailman parhaat maalivahdit. Kylmäpäisyyttä ja johtajuutta siis ainakin riittää. Toivottavasti yhteiskunta ei ole samassa tilassa, vaan lötyisi myös niitä rohkeita ja taitavia hyökkääjiäkin ja ennen kaikkea luovia pelinrakentajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti