Valta vaihtui lukioissa, kun uudet vanhat ottivat ohjat käsiinsä. Monissa lukioissa tätä juhlittiin vanhojen tansseilla perinteisiä tanssimuotoja esittäen. Juhlaan kuuluu pukuloisto. Sekä pojat että tytöt ovat valmiita panostamaan sekä aikaa että vaivaa vaatetukseen. Monet ovat ommelleet pukunsa itse. Eikä puuha aivan ilmaistakaan ole. Hieno perinne tämä kuitenkin on, mikä on yksi lukion kiistattomista kohokohdista penkkareiden, abiristeilyn ja ylioppilasjuhlien rinnalla. Omana lukioaikana ei kyseistä perinnettä juhlittu kovin yleisesti, joten omaa kokemusta asiasta ei ole lainkaan. Voisin kuitenkin kuvitella, että minulla olisi ylitsepääsemättömiä ongelmia oppia askeleet ja esityksissä seikkailisin pitkin lattioita jossakin naapuritilassa. Näissä peloissa piilee vanhojentanssien iso mahdollisuus. On pakko astua esiin ja mennä läpi kauhukuvien, jolloin syntyy kasvukertomuksia; pystyin sittenkin tähän. Näistä saadaan mukaan itseluottamusta moniin muihin asioihin.
Olen tänään vielä sulatellut eilistä päivää ja sen tietoja. Hyvillä mielin. Taas uskaltaa katsoa vähän eteenpäin. Mietin jopa töihin palaamista ja myös Camino palasi ajatuksiin. Vähän suuruudenhullua toki, mutta keneltäpä se on pois?
Vointi sen sijaan notkahti iltapäivällä aika pahasti. En meinannut millään päästä ylös päiväunilta. Nyt vaihdetaan kipulääketyyppiä, jolloin olon pitäisi pysyä tasaisempana läpi vuorokauden.
Läppäri rupesi ylikuumenemaan, joten varakoneeksi hankittu Linux piti kaivaa esiin. Samalla lailla se teksti tälläkin syntyy, ei epäilystäkään. Käyttökokemus on karun yksinkertainen ja asiallinen; suorastaan paras.
Sen sijaan ukko alkaa olla väsynyt. Kolme kertaa olen joT herännyt näppäimistön päältä. Taitaa siis olla aika mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti