Aivan ytimessä olen viettänyt lauantaipäivää. Jussi Halla-aho olisi marketin pihalla ja toisaalta haluaisin käydä esittämässä hänelle muutaman kommentin, mutta se taitaa jäädä. Olo vähän lagaa, kuten nuoret sanovat. Olo on kankea, hidas, kivulias ja voimaton. Lämpiäminen tapahtuu hitaasti. Aivot kuitenkin toimivat, kuten telkkari ja Linuxkin.
Katsoin aamulla pari brittidokumenttia pohjoismaalaisuudesta, jotka käsittelivät Tanskaa ja Ruotsia. Ulkopäin asiat näyttävät selkeämmiltä. Emme ehkä ymmärrä, miten monet asiat on hyvin. Se oli harmittavaa, että Suomi ei ole mukana sarjassa kolmen Skandinavian maan rinnalla. Ehkä Suomi mielletään yhä enemmän Baltian ja Itä-Euroopan rinnalle. Minusta on erittäin tärkeää, että pidämme yhteyttä skandinaaviseen arvoyhteisöön ja näemme sen rikkautena. Tästä olisin mielelläni keskustellut Halla-ahon kanssa. Emme me yksin täällä Euroopan nurkassa niin suuria tekijöitä ole.
Ykkösaamussa vieraana oli Martti Ahtisaari. Pian 78-vuotta täyttävä kansainvälisen politiikan jättiläinen on saavuttanut tietynlaisen arvovallan, mikä huokuu hänestä. Hän osaa elämänkokemuksensa pohjalta suodattaa asiat yksinkertaisiksi. "Ketään ei saa loukata!" Tässähän on kaiken inhimillisen yhteistyön ydin kaikilla tasoilla. Vasta sen jälkeen voi saavuttaa luottamusta ja toteuttaa tavoitteita. Sananvapaudenkin pitää mahtua tämän sisälle lähtökohtaisesti.
Mutta tässä on myös länsimaalaisuuden kipukohta. Sanavapauden nimissä katsotaan, että pitää saada sanoa ääneen tosiasioita, jotka voivat myös loukata. Näin tulee tietenkin olla, muutenhan ei voisi mitään sanoa, keskustelu lakkaisi. Mutta jos päämääränä on loukkaaminen sananvapauden nimissä ja vielä kaupallisessa tarkoituksessa, silloin asiat ovat kääntyneet väärin päin. Häntä heiluttaa koiraa. Sen takia pidän Muhammed-pilakuvia melkoisena typeryytenä, kuten myös reaktioita niihin.
Muuttunut tilanne maailmalla on saanut aikaan ajatuksia Suomen EU-jäsenyydestä 1990-luvulla. Nyt katsottuna Koivistolla oli loistava pelisilmä, samoin Ahtisaarella ja Aholla, jotka olivat tuolloin avainpaikoilla asioista päättämässä. Venäjän heikkous ymmärrettiin hyödyntää maksimaalisella tavalla. Umpisuomettunut Suomi raahattiin rohkesti idän karvaisesta kainalosta lännen vaikutuspiiriin. Tänä päivänä tuo ei onnistuisi mitenkään. Natoon Suomi tuskin pystyy liittymään vaikka haluaisikin. Ainakin Venäjän väliaikainen hallitsija (ilmaisu lainattu Mitro Revolta) tekisi kaikkensa sen estämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti