Kirkastumispäivä

Tänään oli Vaasassa lääkärin vastaanotto. Tunnelma oli tutun jännittynyt. Yleisesti ottaen voi sanoa, että tuloksissa oli paljon hyvää ja hiukan epämääräistä.

Olen pyrkinyt välttämään sekaantumista kaikenlaisiin odotusarvoihin, mitä sairauteeni tulee. Nyt kävi hiukan vahinko. Tuli havahduttua siihen, että sairauden kanssa on nyt eletty nelisen vuotta. Siitä olikin lyhyt matka viisivuotisennusteeseen, ja tieto löytyi hämmästyttävänkin nopeasti. Tällä solutyypillä viiden vuoden jälkeen yksi prosentti potilaista on elossa. Toisin sanoen prosentin todennäköisyysellä olen elossa vuoden päästä.Sen verran sisuunnutti, että päätin mennä tuosta viiden vuoden luukusta läpi vaikka raamit kaulassa.

Vähän humoristinenkin useita virhelähteitä sisältävä tilastopäätelmä herätti kuitenkin selkeitä ajatuksia. Mieli ikäänkuin kirkastui.Aivan kuin salamannopeasti silmien eteen olisi ilmaantunut kaksi luetteloa. Ensimmäisessä luettelossa oli merkitykselliset asiat. Siellä oli ensiksikin ne pakolliset asiat, joita ei voi jättää hoitamatta. Toisena tällä puolella olivat myös ne asiat, jotka itse ehdottomasti haluaa tehdä tai toteuttaa. Toisessa listassa oli sitten niitä asioita, joiden eteen ei kuluttaisi ruutia ollenkaan. Tähän luetteloon löytyi ykköspaikka heti. Turha asioista nitiseminen saisi jäädä. Pelkkä kypsymättömyyttä osoittava tyhmä tapa.Kakkospaikalla voisi olla kiire.Mihin sitä tarvitaan? Tai voi toki olla, että joskus sopiva newyorkilainen kiire saa elämän tuntumaan makeammalta.Ja ehkä kiire auttaa saamaan asioita aikaan.

Kannustaisin itse kutakin tekemään tuon kirkastavan harjoituksen. "Miten toimisit, jos tietäisit olevasi elossa vuoden päästä yhden prosentin todennäköisyydellä?"