Formulaa ja keskustelukulttuuria

Vaikeana päivänä meikäläinen sai formulapelin pleikkariin ajankuluksi! Siinähän tuli sitten teinien kanssa väännettyä kierrosaikaa ja kovasti piristävää oli. Konsolipelit on nykyään niin laajoja, että jos niihin oikeasti haluaa perehtyä, niin aikaa täytyy käyttää kymmeniä ellei satoja tunteja. Eli en kovin hyvin oppinut ajamaan vielä parin tunnin sessiossa ja pronssille tuli jäätyä perheen kisassa. Mutta periksi ei anneta, treenaan vielä salaa...

90-luvulla olin tosi innostunut formulapelaamisesta, varsinkin kun Geoff Crammondin F1GP2 ilmestyi 1996. Oli upea simulaattori. Siihen pelaaminen sitten vähitellen hiipuikin.

Törmäsin vuorokauden sisällä kahteen Jussi Halla-ahon haastatteluun. Molempiin jäin kiinni kuuntelemaan tarkemmin, jotain vetoavaa hänen älyllisessä kirkkaudessaan on. Vaikuttaa siltä, että hän on onnistunut hiomaan jyrkimpiä kulmiaan ja pystyy esiintymään aiempaa vähemmän ärsyttävästi ollen samalla lojaali puolueelleen. Möläytysten aika lienee ohi.

Mielestäni Halla-ahon asema maamme ilmapiirissä on tärkeä. Hän osaa ilmaista monen arvomaailmaltaan konservatiivisen ihmisen huolia (15 000 ääntä eduskuntavaaleissa). Pitää muistaa, että ihminen tarvitsee ympärilleen turvallista pysyvyyttä ja siinä on yksi konservatiivisuuden lähtökohdista. Liian nopeasti muuttuva maailma on helposti turvaton ja kaoottinen. Tämän ajattelun esiintuojana Halla-aholla on uskoakseni oma paikkansa. Nyt on tärkeä saada myös konservatiiviset ajatukset mukaan asialliseen keskusteluun. Näin uskoakseni parhaiten vältytään oikeiston radikalisoitumiselta. Halla-ahon pehmenemisen haluan nähdä toivon kipinänä tähän suuntaan.

Sama toivomus koskee liberaalia laitaa, joka on mielestäni muuttunut koko ajan jyrkemmäksi ja oikeaoppisemmaksi.  Viimeksi tänään arkkipiispan maltillinen ilmaisu tulkittiin heti suoraviivaiseksi tietyn lain kannattamiseksi, vaikka kysymys oli kai enemmänkin tärkeän maltillisen ihmisoikeusperiaatteen esiintuomisesta. Asiallista keskustelua tarvittaisiin toinen toistaan kuunnellen ja toisiltaan oppien, turhat leimakirveet pois!


Lopuksi jaan minua eniten tänään koskettaneen ajatuksen.

Elämän kruunu ei sittenkään ole onnellisuus vaan uskallus elää oma tarina täydeksi ja todeksi. (Martin Buber via Jari Sarasvuo).