Tänään se sitten alkoi, pään sädehoito. Ensin oli lääkärin vastaanotto, jossa asioita käytiin läpi kiireettömästi ja kärsivällisesti. Tämä oli nyt eri lääkäri, perusteelliselta ja tarkalta vaikuttava nainen. Hän sai vakuuttumaan, että tämä koko pään sädehoito on nyt tärkeä suorittaa tässä vaiheessa, että hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Perspektiivin muutoksesta kertoo jotain se, että keuhkosyöpä tuntuu nyt ihan harmittomalta pikkujutulta.
Sädehoidon suunnittelu vei oman aikansa. Ensin kuvattiin ja suunniteltiin. Sitten hoito oli noin puolen tunnin kuluttua. Sädetys itsessään kesti muutaman minuutin. Siinä härvelit pyörivät ympärillä jonkin aikaa ja kuului joitain surinaa, vähän niin kuin rötgenissä olisi ollut. Hoidon jälkeen tuli höntti olo, pientä huimausta ja outoa oloa. En tiedä, olenko täysi dementikko tämän 10 kerran hoitosarjan jälkeen, mutta muuthan sen tapaavat huomata.
Kotimatkalla pohdin tätä elämää, miten tässä on näin päässyt käymään että tilanne on yhtäkkiä tällainen. En osaa syyttää itseäni enkä ketään muutakaan, ihmetellä ainoastaan. Näin asiat vaan nyt ovat. Ja hyvinhän ne nyt ovat, se pitää muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti