Ohikiitävää...

Olen lukenut Jaakko Heinimäen kirjaa Juha Tapiosta (Ohikiitävää. Juha Tapion tie). Juha Tapio on mielenkiintoinen laulaja ja lauluntekijä, johon tykästyin heti kuultuani viisi sekuntia hänen lauluaan. Mahtava täyteläinen, värikäs, pehmeä ääni. Tämä tapahtui Vaasassa eräissä häissä vuonna 1998. Samana syksynä kohtasin hänet uudestaan. Hän oli silloisen seurakuntamme nuorisoityön vieraana ja piti pienen keikan. Muistan, miten rippikoulunuorisomme käyttätytyi aivan ala-arvoisesti ja kyllä se pääsi artistin naamasta vähän näkymäänkin. Myrtsi taiteilijanalku oli juuri valmistunut opettajaksi ja kertoi pienellä äänellä aikovansa tehdä musiikkia elääkseen.

Kirja tuo esille sen, miten vaikeaa artistin on löytää paikkaansa tähtitaivaalla. Juha Tapion tausta on gospelissa, mikä ei aina ole helpottanut muusikon uraa. Gospel-puolella ei aina katsota hyvällä sitä että joku toimii myös maallisen musiikin alueella. Vastaavasti maallisen musiikin puolella helposti vierastetaan gospeltaustaa. Kuraa on tullut niskaan kummaltakin puolelta. Juha Tapion lisäksi molemmilla puolilla uskottavasti toimivia ei juuri muita taida olla. Hän tekee yhä muutaman hengellisen keikan vuodessa.

Toinen rajankäynti on ollut iskelmän kanssa. Sukunimi Tapio tuo mieleen Kari Tapion. Periaatteen miehenä Juha Tapio ei ottanut taitelijanimeä käyttöönsä. Sitten hänet on meinattu sotkea poppariksi. Sen ongelman taisi parhaiten ratkaista kaljuksi siirtyminen.

Ura kehittyi vähitellen ja radiohittejä alkoi tulla kuin liukuhihnalta. Levyt myivät huikeasti, mutta keikkoja oli yllättävä vähän. Konserttikiertueet myivät kuitenkin  hyvin. Kirjassa kerrotaan, miten erään konserttikiertueen tulot menivät tuotantoyhtiön kankkulan kaivoon ja artisti maksoi soittajien palkat omasta pussistaan. Lukijan olisi ollut kiva tietää, miten tilanne lopulta ratkesi, ihan pienistä summista kun ei mitenkään voi olla kyse.   

Oli mukava lukea kirjan tarinoita laulujen synnystä ja samalla kuunnella näitä lauluja. Suhde levy-yhtiön tuottajaan Pekka Ruuskaan on tärkeä. Ruuska on tunnetusti melkoisen arrogantti hahmo, joka hioo artistia ja lauluja kovallakin kädellä. Suhde bändiin on myös oma juttunsa. Bändillä kestää aikansa tajuta, kuka leivän tuo pöytään ja kenen lahjakkuuteen menestys perustuu. Studiossa ei pystytä aina käyttämään kaikka oman bändin soittajia, koska heidän soittotaitonsa ei riitä. Tästä syntyy vuosien hiertymiä jäsenten välille. Uran edetessä Juha Tapio siirtyy käyttämään yhä enemmän ammattimuusikoita sekä keikoilla että studiossa. Yllättävänkin vahvaa kritiikkiä esitetään soittajia ja entisiä yhteistyökumppaneita kohtaan. Voi olla, että jotkut ovat pahastuneet kirjasta. 

Itse pidän monista Juha Tapion lauluista. Hänen sielussaan on slaavilaista synkkyyttä ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Siinä mielessä täysverisen rokkarin roolin hakeminen tuntuu joskus hiukan epäuskottavalta, mutta toisaalta juuri se voi olla juuri oikea tapa välttää liikaa kirkasotsaisuutta. Kiva on nähdä lahjakkaan muusikon kehityskaari. Siinä ei juututa tiettyyn sabluunaan, jota toistetaan. Eteenpäin mennään koko ajan. Pidän Juha Tapiosta myös nöyränä periaatteen miehenä. Sovituista asioista pidetään kiinni.

---

Mitä ihmetttä? Minun ja Eero Heinäluoman suosikkiohjelma YleLeaks ei saa jatkaa. Minkä takia? Onko taustalla poliittinen syy?  Miksi paras polittinen satiiri, joka juuri on löytänyt oman huikean tasonsa lopetetaan?