Käsittämätön kirkosta eroaminen on jatkunut. Homoliittoäänestyksen jälkeen eroajien määrä lähestyy jo kahtakymmentätuhatta. Asian kokoon nähden reaktion kokoluokka on ollut yllätys vaikka konservatiivien mitan täyttyminen on ollut jollakin tavalla arvattavissa. Alunperin en aikonut kirjoittaa blogiin asiasta yhtään mitään, mutta päädyin vielä palaamaan asiaan ja esittämään oman näkemykseni tilanteesta.
Koko asian ytimessä on nykyajassa ilmenevä arvojen kakofonia. Ne perusarvot, jotka lapsena ja nuorena on oikeiksi opittu ja miellettty, on kyseenalaistettu. Pitää muistaa, mistä tämä maa on kukoistukseensa noussut. Metsää on kaadettu ja peltoa raivattu. Siinä sivussa on sodittu välillä Stalinia ja välillä Hitleriä vastaan. Perusarvot koti, uskonto ja isänmaa ovat olleet huikean menestystarinan taustalla.
Homottelu haukkumasanana oli yleinen vielä reilut 10 vuotta sitten. Tämä on kiistatta ihmisoikeuskysymys, jota ei voi hyväksyä. Ruotsalaisia naurettiin yleisesti homoiksi. Vasta salkkarisukupolvi ja suositut mediapersoonat 2000-luvulla ovat tuoneet homot muoti-ilmiöiksi. Cityliberaaleiksi kutsuttu eurooppalaiseksi itseään mieltävä joukko on saanut kyseenalaistaa sotienjälkeisen sukupolven ajattelun. Tähän sillä on ollut myös valmiutta, sillä levoton sekulaari sukupolvi on tottunut myös alati muuttuviin ihmissuhteisiin. On sopeuduttu kivuliaidenkin prossien kautta uusiin parisuhteisiin ja perhemuotoihin.
Konservatiivien puolella on luotettu pysyviin ikuisiin arvoihin. Kirkko ja Jumala on toiminut niiden takuumiehinä. Näiden varaan on perustunut kunnon työtätekevän kansan hyvinvointi ja tulevaisuus eli oikeastaan siunaus. Arvojen moninaistuminen ja kansanvälistymisen paine on tiivistänyt tämän joukon olemassaoloa. Samalla erilaisuus on muodostunut puristavaksi uhkakuvaksi, joka pelottaa. Kun arkkipiispa, ilmeisesti enemmän hyväsydämisyyttään kuin viisauttaan, ilmaisi iloaan homoliittopäätöksen puolesta, kuppi meni nurin monen kohdalla. Maa murtui alta. "Eikö arkkipiispaankaan voi enää luottaa?" "Miksi arkkipiispa haluaa keskustella avioliittokäsityksestä, joka on maailman selvin asia ja perustuu itseensä Raamattuun?" Tämän takia jonkun toisen nimen käyttäminen ilmiöstä olisi ollut viisautta. Presidentti esitti nimeä "pariliitto." Itse uskon, että tämä olisi ollut paljon vähemmään vaurioittava vaihtoehto, koska perinteisen avioliittokäsityksen omaavat olisivat saaneet pitää arvonsa loukkaamattomana. Arvojen loukkaaminen ja rikki repiminen on julmaa ja kyseenalaista herättäen aina vastareaktion. Täytyy olla oikeus olla myös konservatiivi.
Konservatiivit vetoavat kysymyksessä usein Raamattuun. Onkohan Raamattuun kuitenkaan perehdytty? Harvemmin tuodaan esiin tarkemmin, mitkä ovat niitä raamatullisia perusteita, joista puhutaan. Raamattu kun ei tässä asiassa ole ollenkaan niin yksiselitteinen kuin joskus väitetään.
On totta, että kristillinen kulttuuri suhtautui alun alkaen erittäin kriittisesti homoseksuaalisuuteen jo Mooseksen laissa (josta Paavali sittemmin kristityt vapautti). Raamattu suhtautuu erittäin kielteisesti kaikkiin seksuaalisiin irtosuhteisiin, myös heterojen kohdalla. Sitoutuneesta, rakkauteen perustuvasta samaa sukupuolta olevien parisuhteesta Raamatussa ei paljoakaan puhua. Ainakin omalla kohdalla lyö täysin tyhjää siinä kohdassa. Toki avioliitto on itsestään selvästi mielletty miehen ja naisen väliseksi elinikäiseksi liitoksi, jossa lisääntyminen on keskeistä. Tämän takia monet eivät halua käyttää nimeä avioliitto vaikka adoptio-oikeus olisikin annettu. Näin ollen itse Raamattu suhtautuu korkeintaan väljän kriittisesti asiaan. Kristillinen perinne sen sijaan on asiassa ollut selkeän kriittinen. Ilmeisesti tästä arkkipiispa olisi valmis keskustelemaan. Ja juuri tämä signaali herätti monet takajaloilleen. Ajoitus oli uskomattoman huono. Viikkoa myöhemmin konservatiivien pettymyksen tunteet olisivat olleet jo stabiilimmat ja reaktiot olisivat jääneet pienemmiksi.
Kirkon ylivoimainen mediapersoona, piispa Tapio Luoma, esiintyi tänään aamutelevisiossa ja yritti selittää sitä, että ei eduskunnan päätös muuta kirkon kantaa avioliittoon. Esitys oli sinänsä selkeä ja yritti tietenkin laastaroida arkkipiispan aiheuttamaa hämmennystä. Tiedotusstrategiana tämä on ollut kirkolta hiukan erikoinen, koska se entisestään vahvistaa kuvaa siitä että kirkko jotenkin ajaa asiassa monilla rattailla.
Luther ei pitänyt avioliittoa sakramenttina, koska se ei suoranaisesti perustu Jumalan antamaan käskyyn. Toisin on kasteen ja ehtoollisen kohdalla, jotka perustuivat suoraan Jeesuksen käskyyn. Ne Luther jätti sakramenteiksi. Luther piti avioliittoa osana maallista hallintavaltaa, joka järjestetään järjen ja omantunnon perusteella. Tällä taustalla kallistuisin uskomaan, että nykyajan Luther olisi asiassa nykyaikana valmis pohtimaan avioliiton olemusta. Hän oli itse aika radikaali purkaessaan luostarilaitoksen elämänvastaisena. Entisenä munkkina hän meni naimisiin nunnan kanssa.
Jeesuskaan ei oikein mahtunut normeihin, hän oli suorastaan epäsovinnainen juutalainen mies, joka sai sen ajan uskovaisissa, varsinkin papeissa raivoa aikaan. Teki töitä pyhänä, hengaili ja aterioi roskajoukon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti