Tuli katsottua Mielensäpahoittaja oikein elokuvissa. Siinä isketään suomalaisuuden kipukohtiin tasapuolisen tarkasti terävällä huumorilla. Pilkan kohteena on lähinnä vanhemman väen kaipuu menneisyyteen, aikaan jolloin kaikki oli muka hyvin. Toisaalta avuton punavihreä nörttiys saa myös osansa. Puhumattomuuden teema on esillä, samoin sukupolvien kohtaaminen. Kysymyksessä on monitasoinen elokuva, josta minä ainakin löysin monella tavalla itseni. Vaikka ristiriitoja on paljon, elokuvan perussävy on kuitenkin lopulta luonteeltaan lämmin.
Vointi oli enimmäkseen aika vaisu, kävelyyn ei ollut mitään saumoja. Väsyä on ollut paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti