Tämän päivän uutiskuvaa hallitsevat elämän äärpäät. Lontoosta tulee livelähetystä siitä, kun ihmiset jännittävät uuden kuninkaallisen syntymää. Miljoonat janoavat herkeämättä mediasta uutista, josko lapsi olisi syntynyt. Aivan kuin uutta perheenjäsentä odotettaisiin perheeseen. Vedonlyöntitoimistoissa lyödään vetoa lapsen nimestä. Juuri nyt tätä kirjoittaessa kuulen uutisen, että minuutti sitten on tiedotettu prinssin syntymästä. Ilmiössä jotain samaa kuin paavinvaalissa keväällä. Ja silloinkin muuten paavi selvisi näin kirjoittamisen aikana. Olisi hauska pidempäänkin pysähtyä miettimään, mikä kuninkaallisissa oikein kiehtoo. Eri kulttuurit näyttävät tuottavan universaalisti näitä kertomuksia, niissä on jotakin suurta lumoa. Onko ihmisessä rakennettu valmiiksi tämä tarina prinsseistä ja prinsessoista, kuninkaista ja kuningattarista, jonka haluamme yhä uudestaan kuulla ja elää läpi.
Toinen ja hyvin erilainen puoli päivän uutiskuvasta oli Utöyan tragedian muistelu. Joukkosurmasta kulunut nyt kaksi vuotta. Tuossa saaren äärettömän järkyttävässä tapahtumassa oli myös oma hyvä kääntöpuolensa. Jopa äärijärjestöt järkyttyivät tapahtumasta. Ehkäpä siksi lisäradikalisoitumista ei ole ollut näköpiirissä. Norjalainen demokratia ja kansalaisyhteiskunta ovat kriisin myötä kokeeneet uutta myötäelämistä ja vahvistunut sisältäpäin. Tämä kaiken surun keskellä, jokaisella on ollut läheinen, tuttu tai tutun tuttu, jota tragedia on tavalla tai toisella koskettanut. Onko myös tämä tuhon ja toivon kuva sellainen, johon palataan uudestaan ja uudestaan? Historiaa selatessa ihmiskunnan matka on kompurointia tragediasta toiseen. Ja silti löytyy myötäelämistä ja uskoa elämään. Aina elämä jatkuu.
Voinniltaan mentiin loikka parempaan tänään. Pyöräilykin on jo mielessä. Lähipäivinä luvattu sään paranevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti