Siinähän tuokin päivä mennä mulahti. Aikaa ei näytä mikään pysäyttävän, mikä lienee häkellyttävän terävä havainto. Tuttava pohti miten traagista on, että nelikymppisellä on odotettavissa olevaa elinaikaa jäljellä noin neljäkymmentä vuotta. Omasta puolestani en olisi kovinkaan pahoillani, jos tuollaista säkillistä vuosia annettaisiin tarjolle. Mutta kun näitä asioita ei niin vain valita. Itse asiassa kenellekään ei ole vielä huomista annettu, ei yhdellekään.
Fyysiset voimat olivat aivan hyvät tänään. Eteenpäin on menty. Henkisesti rankimpia ovat usein ne päivät, jotka fyysisesti kulkevat paremmin. Niin nytkin, vaikka ilonhetkensä oli tässäkin päivässä.
Huomenna onkin tiedossa pientä juhlaa blogissa, muttei enempää vielä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti