Neljännen kierroksen toinen sytostaattipäivä takana. Vaikutus alkaa tuntua. Ei kipuja sen kummemmin, mutta voimat alkavat nopeasti heiketä. Arviolta ainakin 50 % jaksamisesta on pois parin päivän takaiseen ja eiliseenkin. Toisaalta on koko ajan epämääräinen nälkä ja toisaalta pieni äklötys päällä. Vatsan toiminta jumittunut.
Ärsyttävää tämä alaspäinmeno on, mutta nyt on jo kuitenkin näyttöä siitä että riutuminen ei ole turhaa ja että hoitojen jälkeen olo kyllä taas paranee. Aloimme harkita pieniä matkasuunnitelmia viimeisen sytostaatin päättymisen jälkeen. 5 toipumisviikkoa näyttää tuovan jo uudenlaisen voinnin.
Tässä sairastaessa on saanut tutustua yllättävän sosiaaliseen ihmisryhmään, taksikuskeihin. Olen yllättynyt siitä, miten paljon he ovat valmiita kertomaan työstään, harrastuksistaan, perheestään, elämästään ja terveydestään. Ammattirooleissani opettajana, ihmissuhdetaitokouluttajana, työnohjaajana ja pappina olen mieltänyt itseni usein jonkinlaiseksi kuuntelemisen ammattilaiseksi. On mielenkiintoista, että välillä maksavana asiakkaana löytää itsensä huomaamattaan samasta rooliista. Ei esim. hoitajien kanssa synny samanlaista dialogia, vaan eteen vedetään tiukan turvallinen ammatillinen raja. Ehkä taksi mielletään privaatiksi paikaksi, jossa asioita voi enemmän jakaa - puolin ja toisin. Ja onhan niinkin, että taksikuskit näyttävät olevan melkoisia tietoitoimistoja. En tiedä millainen vaitiolovelvollisuus heitä velvoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti