Juhlapäivän sääksi luvattiin 13 astetta ja sadekuuroja, mahdollisesti myös ukkosta. Ukkonen ei toteutunut, mutta muuten sää oli aika tarkasti ennustetun kaltainen. Silti ainakaan oma juhlatunnelma ei päässyt kärsimään yhtään. 71 nimeä tuli vieraskirjaan, mahtavaa että ihmiset lähtivät liikkeelle. Osa oli tullut kauempaakin tätä juhlaa varten. Kaikki olivat mukavia tapaamisia ja olen tosi iloinen kaikkien näkemisestä. Ehdottomasti hauskin tapaaminen oli 93-vuotiaan miehen kanssa, joka muisti kahteen kertaan kertoa että "sinä oot lihonut liikaa". Hän seuraa Niemelän sukua nyt neljättä polvea, ja muuten sopisin kuulemma ulkonäöllisesti joukkoon.
Varsinainen juhla oli perinteisesti Ilmajoki-hallissa, joka on erinomainen juhlanviettopaikka tämänkokoisille juhlille. 500-600 ihmistä mahtuu väljästi saliin ja ilma pysyy hyvänä. Akustiikka on hyvä ja joka sanan kuulee hyvin. Itse olen ollut sitä mieltä, että yo-juhlan sopiva pituus olisi 90 minuuttia. Parikymmentä minuuttia meni yli tuon rajan, muttei se haitannut. Tietty kiireettömyyskin kuitenkin kuuluu asiaan.
Koulun menestys oli huikea ranking-listoilla, vaikkei niille liikaa painoarvoa tulekaan antaa. STT:n mittauksessa, joka oli paras sikäli että siinä otettiin huomioon myös lähtötaso, lukiomme oli sijalla 25 valtakunnallisesti. Minusta se on tavalliselta maaseutulukiolta täysi sensaatio. Kertoo siitä, että monet asiat ovat loksahtaneet paikalleen ja tehty oikein. Ja jos pieni synti sallitaan (anteeksi: tiedän, että omia lapsia ei koskaan sopisi kehua ääneen paitsi heille itselleen) on pakko myöntää, että omastaankin sai olla ylpeä. 51 puoltoääntä on yksi korkeimmista koulun tarinassa tähän saakka. Armeijan ohessa harrastettuna hyvä tulos.
Päivän aikana olen lukuisia kertoja kuullut, että tätä blogia seurataan. Onhan se riemastuttavaa, jos joku kiireidensä keskellä näitä lukee. Mukavahan sitä on kaikenlaista kirjoitella. Oli helpottavaa kuulla palkitun bloggaajan Jukka Kemppisen kommentti, että hänestä monesti tuntuu siltä, ettei osaa kirjoittaa lainkaan. Sellainen olo on monesti itselläkin. Mutta en välitä siitä, kirjoitan silti.
Vointi ollut erinomainen, paras pitään aikaan. Olen ollut ylhäällä ja aktiivinen koko päivän. Mukavat kohtaamiset ihmisten kanssa ovat antaneet voimaa päivään. Olisipa vointi tällainen joka päivä.
Nuorella miehellä on edessään roolinvaihto. Valkolakki muuttuu siniseksi baretiksi ja varuskunnassa täytyy olla klo 02.00. Pääsen taksikuskiksi kesäyöhön. Mikäpä sen suurempi ilo?
lauantai 31. toukokuuta 2014
perjantai 30. toukokuuta 2014
Kohti juhlaa
Puhpuh, paljon ehti tapahtua tämän vuoron aikana. Juhlavalmistelut soljuneet aikataulussa eteenpäin kiitos ahkeran emännän ja apujoukkojen. Itselle kävi pieni moka lääkkeiden kanssa, mikä olisi voinut olla vielä suurempikin. Yhden nestemäisen kipulääkkeen kanssa kävi niin, että uusi liuos oli voimakkuudeltaan kymmenkertainen edelliseen verrattuna enkä pannut sitä merkille heti. Niinpä tuli ottaneeksi kolminkertaisen tällin ainetta. Onneksi huomasin siinä vaiheessa, että litku oli paljon vahvempaa. Kipu lähti, mutta tulihan siitä melkoinen pahoinvointi joksikin aikaa.
Tavarasavotassa löysin vanhan kirjeen, jonka olen kirjoittanut armeijasta tyttöystävälle. Käsin silloin kirjoitettiin, kun ei ollut samaan tapaan teknisiä vempeleitä, kuin nyt on. Hauskaa oli havaita, miten siellä on aivan samanlaista narinaa alikessujen tempauksista, joita nykyinenkin varusmies tuo mukanaan kotiin. Jotkut asiat eivät näytä muuttuvan miksikään, mutta aivan selvästi aika kultaa muistot.

torstai 29. toukokuuta 2014
123 pulloa viiniä
Suomalainen juo MTV:n mukaan 123 viinipullollista alkoholia vuodessa eli puhtaana liemenä 12,2 litraa. Päivittäiseksi käytöksi muutettuna tuo on 25 cl päivässä eli kaksi viinilasillista ehtoossa. Tuo kuulostaa aika paljolta, koska niin moni ei käytä ollenkaan. Alkoholihaittojen lasku yhteiskunnalle on 4-14 mrd. euroa, siis samaa luokkaa kuin kuuluisa kestävyysvaje. Eli jos kaikki suomalaiset päättäisivät käyttää alkoholia järkevästi tai ei ollenkaan, saataisiin tuolla yhdellä toimenpiteella kaikki velkaantuminen loppumaan kertalaakista. Mutta ihan niin järkeviä otuksia ihmiset eivät ole tähän asti olleet.
Tuli selattua tilastoja 1960-luvun alusta saakka. Fakta on kiistaton. Alkoholin saatavuus vaikuttaa suoraan kulutukseen. Keskioluen tulo kauppoihin aikanaan 1960-luvulla kaksinkertaisti kulutuksen. Suomen ja myöhemmin Viron EU-jäsenyydet näkyvät kulutuspiikkeinä.
Eilisen bloggauksen kanssa kävi niin, että nukahdin kolme kertaa läppäri sylissäni. En tiedä miten näkyy tekstissä. Täytyy vielä tarkentaa, että em. dopingilla ei ole osuutta asiassa. Öisin on kyllä muutenkin nukuttanut hyvin. Monena yönä on telkkari jäänyt päälle, kun olen nukahtanut. Hyvä uni on yksi elämän laatutekijä, jota ei mikään materia korvaa.
Juhlavalmistelut rullaavat taustalla. Vaikea pitää itseään aloillaan, kun tekisi mieli häsätä mukana. Parempi kuitenkin ottaa levon kannalta ja tähdätä kuntohuippu lauantaihin. Vointi on viime päivinä mennyt pirteämpään suuntaan.

Opiskelunostalgiaa
Yliopistolta tuli tieto, että perheessämme on uusi teologian ylioppilas ensi lukuvuoden alusta. Asia oli ennakkoon melko varma, mutta virallinen ilmoitus antoi asialle sinetin. Toisenlainekin päätös olisi ollut täysin mahdollinen. Silloin olisikin tullut kiire valmistautua pääsykokeeseen, joka on ensi viikolla.
Esikoisen saa nyt lähettää samoja Helsingin katuja tallaamaan, kuin mitä itse ja moni muu on kulkenut. Muistan hyvin sen sateisen harmaan aamun, kun ensimmäisen kerran lähdimme yliopiston tarjontaan tutustumaan. Ratikoiden metallinen kalina, kaasuttelevat siniset bussit, kaupungin kiivas rytmi. Ihmiset etenevät kukin sateenvarjoineen määrätietoisesti kuin muurahaiset jonnekin. Silloin tuntui, että olen täysin oikeassa paikassa, tätä haluan lisää. Täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Ja kyllä viihdyinkin sekä kaupungissa että opinnoissa. Kertaakaan ei ole tarvinnut ajatella valinneensa väärin edes jälkeenpäin.
Vaikka olen syntynyt Helsingissä ja ensimmäiset vuodet asunut Vantaalla, en enää osaa kaivata Helsinkiin. Kiva siellä on käydä, mutta Etelä-Pohjanmaalla on niin valtavasti enemmän tilaa olla. Siitä olisi vaikea luopua. Täällä ei vaan voi sille mitään, että tuntee omistavansa muka isonkin palan Eurooppaa. Ehkä juuri siitä juontaa pohjalaisten "vaatimattomuus" juurensa. Itsehän olen sukujuuriltani pohjalainen vain puoliksi. Puoliksi olen hämäläinen.
Teologeja on koulutettu Suomessa jo vuodesta 1640, joten perinteikkäälle alalle nuori mies menee. Vanhemmilla ei ollut osaa eikä arpaa koulutuspäätökseen ja hän ihmettelikin tänään ääneen, miten myönteisesti vanhemmat suhtautuvat koulutukseen. Heh. Tällaisina päivinä sitä saa vanhempana olla iloinen ja ylpeä. Olisivathan asiat voineet huonomminkin mennä.
---
Seuraavaksi Kokoomus tarjoaa vaalijännitettävää. Vapaavuori, Risikko ja Stubb kilpailevat puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministerin paikasta. Merkittävästä valinnasta on kysymys. A-Studion keskustelussa oli mielenkiintoisesta kuunneella Kokoomuslaisten ajattelua. Minusta näyttää aika tasaveroiselta kolmikolta ja periaatteessa kuka tahansa voisi tulla valituksi. Tietenkin lähes 150 000 ääntä EU-vaaleissa on melkoinen saavutus, jota ei voi ohittaa. Stubbilla on valtava kansansuosio, mutta muillakin kandidaateilla on sanansa sanottavana. Risikko laittaa faktaa terävästi pöytään eikä suostu taipumaan nokkelille pojille.
---
Olen ollut päivänokosia lukuunottamatta ylhäällä koko päivän. Kun nyt vaan malttaisi olla tarpeeksi varovainen ja jättää rehkimiset sikseen. Hiukan nyt illalla silmissä tuntuu valoherkältä kirkkaan päivän jäljiltä. Muuten tänään on ollut hyvää vointia paljon.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Some-pohdintaa
Oli jotenkin hektinen päivä tämä. Nuorison tenttikausi päättyi, kun lukiolaisella loppui kokeet ja varusmies kävi pääsykokeessa. Oma vointi ollut edelleen aivan hyvä.
---
Sain pitkästä aikaa päivitettyä Facebookin profiilikuvan. Fb ei jotenkin ole minun juttuni, tai ehkä en ole sitä oikein sitä vielä löytänyt. Enemmän se on pakkopullaa. Nokkelaa small talkia siellä näkyy olevan ja monet vaikuttavat olevan hyvinkin intensiivisesti mukana. Toki chatia tulee käytettyä paljon ja se onkin kohdallani paras tapa viestiä nyt, kun ääneni on pelkkää pihinää ja puhinaa.
Selvästikään en ole jyvällä raskaan sarjan Fb-elämästä. Itselle ei ehdi tapahtua niin paljoa, että olisi jatkuvasti jaettavaa Fb:ssä. Ja rehellisesti sanoen en ole ihan niin kiinnostunut kavereiden asioista, että onlinenä jatkuvasti seuraisin mitä kullekin milläkin hetkellä tapahtuu.
Katsoin haastattelun toimittajanaisesta joka irrottautui Facebookista terveyssyistä. Jatkuva online-oleminen muuttui hänelle taakaksi. Vessastakin piti päästä dataamaan. Hän kertoi siitä, miten vaikeaa lähtö oli, koska some-kaverit reagoivat hyvin kielteisesti hänen lähtöaikeisiinsa. Tykkäämiset ja viestit aiheuttivat mustasukkaisuutta ja muita tunnereaktioita. Näkyminen tai oikeastaan esiintyminen viidelle sadalle ihmisellle oli muuttunut kovin tärkeäksi hänelle itselleen. Välillä hän huomasi, että kotona ihmiset olivat uppoutuneet kukin omalle laitteelleen omiin virtuaalimaailmoihinsa. Jokainen oli oman kuplansa sisällä eristyksissä muista.
Kuulee tarinoita siitä, että perheenäidit eivät ehdi vaihtaa lapsilleen vaippaa, koska joutuisivat irrottautumaan somesta hetkeksi. Alueuutisissa puolestaan kommentoitiin tuoreiden äitien tapaa kuvata lapsiaan nettiin vauvojensa ensimmäisinä päivinä. Kovasti oltiin huolestuneita varhaisen vuorovaikutuksen sekaantumisesta somettamisen takia. Pohdin, että olikohan kaikki huoli aiheellista?
Ehkä somen kanssa pätee sama sääntö, kuin monessa muussakin; se on hyvä renki, mutta huono isäntä.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Tulosten purkua.
EU-vaalien tuloksia on tulkittu pitkin päivää. Suomen tulos oli selkeä ja mielestäni hyvä, koska kansa valitsi politiikan ammattilaisia Eurooppaan. Julkkispellet ja muut onnenonkijat jäävät kotiin. Sari Essayahin kohtalo vähän suretti. Hän sai yli 60000 ääntä ja jäi silti rannalle. Jollekulle riitti puolet tuosta äänimäärästä. Toki asian voi ajatella niinkin päin, että hän on viisi vuotta ollut Soinin äänillä "lainapaikalla", koska oli viimeksi vaaliliitossa Perussuomalaisten kanssa.
Euroopassa sen sijaan tuli hurjia tuloksia. EU-kriittiset saivat todella isoa kannatusta ainakin Englannissa, Ranskassa ja Tanskassa. Ranskan äärioikeistolle tuli peräti yli 20 paikkaa EU-parlamentissa, paljon enemmän kuin Suomen paikat yhteensä. Näyttää siis siltä, että EU:n sisällä syntyy vahvaa kahtiajakoa. Tämä tietenkin kiinteyttää osapuolia sisäisesti ja sinänsä voi sisältää jotakin myönteistäkin. Mielenkiintoisia aikoja kohti kuitenkin kuljetaan. Eurooppa ei ole enää sama, kuin eilen. Systeemiin on aikanaan tehty valuvikoja, joiden kanssa on pakko elää. Laajentuminen on ollut liian nopeaa, kaikki liittyjät eivät ole olleet valmiita EU-tasolle. Jotenkin on kuitenkin onnistuttava luovimaan eteen päin, vaikka vene vielä vuotaakin.
---
Vointi on ollut kohtuullisen hyvä tänään, ei isompia ongelmia jos ei aikaansaannoksiakaan.
---
Erikoinen juttu oli terroriuhka Helsingin yliopistolla. Tarkoituksena oli surmata summamutikassa noin 50 ihmistä kaasulla ja tuliasein. Tervehdys oikeussalissa viittaa äärioikeistoon. Suunnitelma jäi onneksi toteuttamatta, koska se ilmiannettiin poliisille ajoissa. Tämä on Suomessa täysin vieras tilanne, jota on edes vaikea kuvitella todeksi. Toisaalta Akateeminen maailma sai jo Esa Saarisen tapauksessa kolauksen ylleen. Väkivalta ei välttele yliopistojakaan.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Kyllä kansa tietää!
EU-vaalien tulokset alkavat pikkuhiljaa olla selvillä. Kun katsoo uusia meppejä, voi todeta kansan valinneen erittäin pätevän joukon Brysseliin hoitamaan Suomen ja EU:n asioita. Pellepelottomia ei juuri joukosta löydy.
Puolueiden tulokset olivat aika odottettuja. Mielestäni tulos oli näpäytys EU-kriittisille voimille. Kokoomuksen ja Keskustan vahvat tulokset olivat odotettuja. Perussuomalaiset juhlivat ryhmänsä kaksinkertaistumista, vaikka todellisuudessa he vain saivat kristillisten vaaliliitolla lainaamansa paikan takaisin. Vasemmistoliitto teki hyvän tuloksen, mikä kertoo siitä että oppisitioon jääminen oli taktisesti viisas liike. Vasemmistolla oli selvästi positiivinen draivi päällä. Ehkä sen seurauksena värittömämpi Vihreät hiipui pahasti ja he menettivät toisen paikkansa. SDP:n kohtalo oli kovin. Noin kolmannes kannatuksesta suli kertalaakista. Täytyy olla Suomen EU-vaalihistorian suurin vaalitappio. Duunarimiehet he olivat menettäneet jo aiemmin ja hoitajanaiset ilmeiseti äänestivät Vasemmistoliitoa, jos sitäkään.
---
Jääkiekon MM-finaali on tätä kirjoitettaessa vielä kesken. TV on splitscreen-tilassa. Kiekko näkyy pienestä ruudusta, koska sydän ei oikein kestä katsoa eikä varsinkaan kuunnella peliä. 4-2 näyttää olevan tilanne viimeisessä erässä, mutta hopia ei oo häpiä ei varsinkaan tälle joukkueelle, joka meinasi stuupata täysin jo alkumetreillä. Kaikki kunnia kovalle saavutukselle.
---
Itselleni päivän kummallisin asia tuli aivan toiselta rintamalta. On sanottu, että kuusivuotiaan oppimiskyky on huikeimmmillaan. Meidän prinsessamme saavuttaa kuuden vuoden iän parin viikon päästä. Eilen ryhdyin pilanpäiten opettamaan hänelle sudokun tekoa tabletilla, koska hän tuntee jo numerot. Hän selvästi äkkäsi ideasta jotakin ja sai avustettuna muutaman numeronkin paikalleen. Aamulla hän pelasi aikuisten kanssa yhdessä pari peliä osittain. Illalla hän pyysi saada pelata ja kas kummaa hän ratkaisi yhtäkkiä koko pelin itsenäisesti. Kolme kertaa teki sudokun valmiiksi. Aikaa meni parhaimmillaan reilu 8 minuuttia, kun itse ratkaisen saman pelin parhaimmillaan neljässä minuutissa. Kysymys on perinteisestä 9 x 9-ruutuisesta sudokusta, joka on määritelty tasoltaan helpoksi. Numeroita on neljäkymmentä valmiina eli alkuun pääsee sujuvasti.
Lapsen ennakkoluulottomuus oppimisessa on esikuvallista. Minneköhän se ajan myötä katoaa, ja miksi jo teineille oppiminen on niin paljon epämieluisampaa?
---
Vointi oli hyvä. Äänestyspaikalle ja sieltä takaisinkin selvisin kävelyaskelin. Suurin osa päivästä tuli oltua ylhäällä suhteellisen aktiivisena. Ei mennyt siis hullummin ollenkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)