Yllätyspäätöksiä

Padot jysähtivät auki, kun hallitus toi esiin omat säästöratkaisunsa ja samalla saatiin tupokin tehtyä, kuin ohimennen. Ja tupo kun oli se jota koskaan ei olisi pitänyt syntyä. Ainakin näin ajateltiin vielä pari kuukautta sitten. Mutta nyt yhteistyöhalu löytyi jostakin eli tarkemmin kriisitietoisuudesta. Mielestäni on upeaa, että on tajuttu sopuun pyrkimisen merkitys tiukassa paikassa. Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Jos kaikki menee hyvin, vältytään hintavilta lakoilta, monilta lihottavilta pullakahveilta ja pitkällä tähtäimellä Suomen tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta.

Säästötavoitteet ovat aika hurjat. Kuntien pitäisi säästää miljardi. Miljardilla palkataan noin 20000 ihmistä vuodeksi. Kuntien menot tulevat pitkälti terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Tuskin kukaan luulee, että siellä on ylimääräistä väkeä pyörittämässä peukaloitaan. Työn tehostaminen tarkoittaisi ryhmäkokojen kasvattamista kouluissa ja päiväkodeissa. Lääkärien pitäisi ottaa vastaan entistä pienemmässä ajassa entistä enemmän potilaita. On todella mielenkiintoista (ja pelottavaa) tietää, että mistä kunnilta saadaan se miljardi nipistettyä.

Mutta ei kunnilla muuallakaan helppoa ole. Upporikkaassa Norjassa käydään myös keskustelua kuntaliitoksista eli karttaharjoituksia on tehty sielläkin. Kuntien määrää esitetään pienennettäväksi 428:sta 105:n. Kunnilla tulee olla selkeä kuntakeskus ja väestöpohjaa vähintään 10000 asukasta.

Olo ollut hyvä tänään. Voimia oli kaupunkireissulle asti.

00.40
Super Cupin finaalissa olivat vastakkain B. München ja Chelsea. Ottelu pelattiin Prahassa. Kerrassaan maaginen ottelu, jossa vastakkain olivat paitsi joukkueet niin valmentajat Mourinho ja Guardiola. Ottelu kääntyi jatkoajan lisäajalla 5 sekuntia ennen loppua. Saksalaiset pelasivat tapansa mukaan loppuun asti. Rankkareilla vasta kymmenes vetäjä epäonnistui ja saksalaisille näin pelitapahtumiin katsoen hyvin ansaittu voitto.

Rakenneuudistuksia...

Hyvä päivä tänään vähän takkuisen aamupäivän jälkeen. Tukkakin on kasvanut niin paljon, että parturissakäyntiä on jo alettu ehdottaa.  Hiustyyppi on selvästi aiempaa tummempi.

Hallitus on kovasti miettinyt leikkauksia ja päässytkin ratkaisuun. Tosin sana "leikkaus" on visusti korvattu sanalla "rakenneuudistus". Vielä ei ole tiedotettu aivan tarkasti säästöjen  sisältöjä, mutta joitakin tietoja on tihkunut. Lähipäivinä saa nähdä mitä tuleman pitää, toivottavasti päätökset on tehty harkintaa käyttäen eikä puolueiden välisenä huutokauppana. Varmasti tulee monelta suunnalta protestia, eihän kukaan halua luopua saavutetuista eduista.

Näkee, että syksy on tullut kun Tami Tamminen on tv-ruudussa. Harvalle on annettu niin pursuavasti itseluottamusta ja uskoa omiin tietoihinsa ja taitoihinsa. Värikäs ja mielenkiintoinen tv-persoona hän kieltämättä on. Joskus sitä vaan miettii, että miksi yksikään huippujoukkue ei ole koskaan palkannut häntä valmentajakseen...

I have a dream

Tänään on kulunut 50 vuotta Martin Luther Kingin jr:n tunteikkaasta "I have a dream"-puheesta, josta tuli yksi historian tunnetuimmista ja osa amerikkalaista itseymmärrystä. Tuo yksittäinen puhe oli johtamassa isoihin muutoksiin yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa, jossa oli vielä kipeitä jäämiä neekeriorjuuden aikakaudesta.  Vuodesta 1619 oli tuotu USA:aan 10 miljoonaa orjaa. 1800-luvulla orjuudesta tuli kiistakapula ja keskeinen syy sisällissotaan. 1861 orjuus lakkautettiin ja neljä miljoonaa orjaa vapautettiin.

Martin Luther King jr oli pappi ja teologian tohtori, joka tuli tunnetuksi taistelusta tummaihoisten oikeuksien puolesta. Hän käytti Mahatma Gandhin tunnetuksi tekemää väkivallattoman vastarinnan filosofiaa.  Pitkälti Luther Kingin ansiosta Yhdysvaltoihin saatiin kansalaisoikeuslaki ja äänioikeuslaki, jotka paransivat mustien asemaa olennaisesti.  Luther King jr sai Nobelin rauhanpalkinnon 1964 ja hänen elämänsä päättyi murhan uhrina 1968.

On erittäin suurta, että uskotaan siihen että isoihin asioihin voi vaikuttaa väkivallattomasti. Paikalla Luther Kingin juhlallisuuksissa olivat tänään presidentit Carter, Clinton ja Obama.  Kingin merkitystä havainnollistaa myös se, että USA:ssa vuoden kolmas maanantai on vapaapäivä, Martin Luther Kings Day.

Vointi ollut hyvä. Kolmesta särkylääkkeestä kaksi on pystytty jättämään pois ainakin tilapäisesti. Tekisi mieli jättää kolmaskin pois, mutta siihen lääkäri ei lupaa antanut.

 25 km lenkki tuli pyöräiltyä tänään puimureiden seassa välillä pakoon ajaen. Siinä menikin mehut aika lailla, mutta kivaa oli ja syvä tyytyväisyys valtasi mielen.

Rauhoitu Obama!

Kovasti kerää USA jo kamojaan kokoon hyökätäkseen Syyriaan. Uskollinen liittolainen Britannia tulee kuin sylikoira hihnassa mukana. Halu rangaista kaasuiskuista jotakuta on suuri. Se tiedetään varmasti, että Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita julmalla tavalla, mutta varmuutta ei ole siitä kuka niitä on käyttänyt. USA näyttää olettavan, että Assadin hallitus olisi syypää , mutta on sanottu myös, että yhtä hyvin hallitusta vastustavat joukot olisivat voineet olla iskujen takana. Näin he olisivat saaneet USA: n omalle puolelleen, koska kaikki olettaisivat hallituksen olevan syypää.

Amerikkalaisessa ajattelutavassa näyttää olevan usein niin, että näyttävä isku mihin tahansa on hyvä juttu.Vielä kuitenkin puuttuu olennaista tietoa. Nyt pitäisi vielä laittaa jäitä hattuun mr. Obama.

Voinniltaan päivä ollut erinomainen. Uusi lääke on vähän pistänyt huimaamaan, mutta muuten on pärjätty hyvin. Pyörälenkillekin pääsi viljantuoksuisille lakeuksille.

Köyhtymään?

Voimaantumista oli tänään ilmassa, varsinkin päiväunet toivat mukanaan vahvemman olon. Kauniissa illassa tuli ajettua parikymmentä kilometriä pyörällä, mikä tuntui oikein hyvältä. Puimureita ja traktoreita oli liikkeellä enemmän kuin muita tielläliikkujia yhteensä.

Heureka-foorumissa on tänään mietitty maan taloutta isolla joukolla. Kriisitietoisuus on se sana, jota iskostetaan kansan kovaan päähän oikein toden teolla. Ja fakta on se, että taloudellinen tilanne on huonompi kuin on aikaisemmin ymmärretty.

Sodan jälkeen on eletty loputtomalta tuntuvaa taloudellisen kasvun ja rikastumisen aikaa. Köyhä maa on noussut sodasta, vaurastunut yhdeksi maailman varakkaimmista ja samalla Suomesta on tullut oikeus- ja sivistysvaltio. Nyt tulevaisuuden suunta on ilmeinen, mutta kukaan ei oikein haluaisi sitä sanoa ääneen. Edessä on köyhtymisen aika, jossa tulevat sukupolvet maksavat syömävelkamme.

Mutta voiko köyhtyä ilman kyyneliä? Palkansaajalle palkankorotuksen saamatta jääminen tuskin merkitsee kovin paljoa. Uskallan väittää, että monet pärjäisivät varsin mukavasti vaikka palkasta leikattaisiin kolmannes pois. Toki elämäntapa muuttuisi ja jouduttaisiin kehittelemään luovia ratkaisuja, kuten vaihtokauppaa ja kirpputoreja sekä lisääntyvää omatoimisuutta. Suurimmat kärsijät lienevät niissä, jotka eivät ole hyväosaisia; vanhukset, sairaat, lapset ja nuoret. Heistä huolehtiminen on etusijalla, kun hyvinvointiyhteiskuntaa joudutaan purkamaan.

Mielestäni työttömyys olisi se asia, johon voitasiin vaikuttaa parhaiten. Se vaatisi tietenkin rakenteellisia uudistuksia, eli työtä pitäisi voida tehdä halvemmalla, koska olemme hinnoitelleet työmme liian kalliiksi. Ja työtä pitäisi myös voida ottaa vastaan menettämättä heti sosiaalitukea. Joku on ehdottanut, että 300-500 euroa olisi mahdollista tienata menettämättä työttömyyskorvausta. Tällainen yksinkertainen sääntö loisi myönteistä toimeliaisuutta monen kodalla ja vähentäisi työttömyyden passivoivaa vaikutusta.

Tärkeää olisi myös se, että johtajat osallistuvat talkoisiin. Presidentti on näyttänyt esimerkkiä omalla toiminnallaan. Tämä luo kuvaa reiluudesta ja siitä, että ollaan kaikki samassa veneessä. Tuloerot eivät saa missään tapauksessa repsahtaa. Solidaarisuudesta ei saa lipsua.

Paluu perusasioihin auttaa tilanteen käsittelyssä. Onnellisuus ei rakennu mammonan varaan.  Onnellisuus syntyy pikemminkin henkisistä ja sosiaalisista asioista: työstä, jakamisesta ja lähimmäisen palvelemisesta. Tätä kirjoitettaessa telkkarissa on kaksi nunnaa, jotka puhuvat sisäisen merkityksestä ja itsensä hyväksymisestä, miten nämä johtavat tyytyväisyyteen. Ulkoisella, kuten ulkonäöllä ei ole heille merkitystä.

Ysiluokka

Vointi ollut tänään aika vaisu, väsyttänyt kovasti ja jalat olleet aika spagettia. Ulos on kuitenkin päässyt, siellä on ollut jälleen mahtava sää, kaunis loppukesän päivä. Viljapellot ovat komeimmillaan ja aurinkoa on riittänyt täysi setti.

Suomalaista koulujärjestelmää ihaillaan ulkomailla. Kuluvan viikon aikana on ulkomaalaisessa lehdistössä tullut kahteen kertaan vastaan Suomen uskomattoman hyvin menestynyt koulusysteemi. PISA-tutkimuksen mukaan Suomi on aivan maailman kärkeä oppimisen eri osa-alueilla, ja ulkomailla monessa maassa mietitään, mitä omassa systeemissä on vialla kun ei päästä suomalaisten tasolle.

Tuohon ihmemaailmaan on jokainen päässyt perehtymään viime viikkojen aikana. Elämänmakuinen dokumenttisarja "Ysiluokka" on lähetetty uusintoina ja löytyy Areenasta

http://areena.yle.fi/tv/849296


Kymmenosaisessa sarjassa seurataan yhtä luokkaa läpi yhdeksännen kouluvuoden. Oppilaiden sparraajana on rokkari Timo Rautiainen, jolla on opettajana reilun kymmenen vuoden kokemus erityisopetuksesta. Hän seuraa opiskelijoiden touhuja, keskustelee heidän kanssaan ja tekee oppimiseen liittyviä sopimuksia.

Miltä koulunkäynti sitten näyttää? Ensimmäinen vaikutelma on tyhjäkäynti. Oppilaat vaikuttavat väsyneiltä, kyllästyneiltä ja masentuneilta. Jo kouluun ajoissa pääseminen näyttää olevan melkein ylivoimaista osalle. Aamulla kun väsyttää niin kovasti. Osaa ei kiinnosta ollenkaan, he odottavat koulun loppumista ja ammattikouluun pääsyä. Joillakin olisi paukkuja parempaan, mutta motivaatio yksinkertaisesti puuttuu. Joillakin taas olisi vähän yritystä, mutta paukut parempaan puuttuvat tai opiskelutekniikka on heikko. Esimerkkinä tästä on yksi poika, joka on valmistautunut tosissaan matematiikan kokeesiin, käynyt jopa tukiopetuksessa. Lopputuloksena on se, että hän on saanut matematiikan numeron nostettua viitosesta kuutoseen, mikä on tietenkin onnistuminen sekin. Kaveri ilmoitti menevänsä lukioon. Kiinnostaisi tietää, miten tuo tarina jatkui.

Opettajat joutuvat sietämään tätä  kaaosta. Heidän tehtäväkseen jää vaatiminen ja tukena oleminen. Silmiinpistävää on välimatka opettajien ja oppilaiden maailman välillä. Silti olen havaitsevinani siinä pohjimmiltaan yhteistyön pohjavireen, vaikkei kaikki aina sujukaan kuten pitää.

Parasta sarjassa on se, että siinä päästään tosi lähelle niitä nuoria, joita seurataan tarkemmin. Heidän sielunmaailmansa tulevat hyvin esiin. Kaikista noista jullikoista saadaan esiin jotenkin kaunis inhimillinen puoli. Jokaisella on unelmia ja toiveita, heiltä vaan monesti puuttuu voima kulkea niitä kohti. Kahdenkeskinen keskustelu Rautiaisen kanssa antaa heille selkeästi potkua tarpoa eteenpäin.

Jonkinlaista edistystä luokka saa aikaiseksi; keskiarvo paranee ja Wilma-merkinnät vähenevät. (Wilma on tietokonepohjainen järjestelmä, johon opettajat tekevät tuntimerkintöjä. Merkinnät näkyvät mm. luokanvalvojalle, terveydenhoitajalle, opettajalle ja vanhemmille)
Rautiainen sanoo jossakin kohdassa, että toivottavasti sarja auttaa paremmin ymmärtämään niitä omia "ysiluokkalaisia". Uskon kyllä, että näin tapahtuu, koska monesti he ovat kotona hyvin lukossa ja vastanrintaan asettuvia. Herkempää puolta on vaikea tuoda esiin kotopuolessa.

Pakkoruotsi?

Päivän vointi ollut kohtuullinen, päivällä uni maistui valtavasti.

Latvala teki sen taas, ei pysynyt tiellä. Saksan rallissa hän keskeytti selvästä johtoasemasta. Merkillistä, että virhealttius ei karise millään pois. Tarttis vissiin vaihtaa kartturia ja ottaa nainen tilalle.  Mieluiten sellainen emäntätyyppi, joka uhkaisi pajauttaa paistinpannulla jos otteet alkavat lipsua.

Pakkoruotsista on paljon ollut puhetta tänään. Pitääkö kaikkien lukea ruotsia? Ylen mukaan 29 % haluaisi pitää nykysysteemin ja 63 % haluaisi ruotsin vapaaehtoiseksi. Lukemat ovat yllättävänkin selvät.

Lukion näkökulmasta kielipainotteisuus on muuttunut rajusti. Parikymmentä vuotta sitten saksaa luki ainakin meidän koulussamme n. 2/3 ikäluokasta ja ruotsi tietenkin oli kaikilla. Silloin mietin, että onko kielipainoteisuus liian suurta lukiossa. Sittemmin saksan lukeminen on lakannut lähes täysin ja ruotsin kirjoittajien määrä on pudonnut alas. Ainereaalista on seurannut kapeampaa osaamista, joten huoli lukion yleissivistävyydestä on monien mielestä hyvinkin aiheellinen.

Mutta tarvitaanko ruotsia pakollisena oppiaineena? Vähemmistön asemaa en itse pidä uskottavana perusteena, koska se on enemmistöä kohtaan aivan kohtuuton vaatimus. Ruotsia puhutaan hyvin pienellä alueella etelä- ja länsirannikolla, joka vastannee alueellisesti muutamaa prosenttia Suomesta. Samalla perusteella ei mene kauaa, kun venäjän kieltä pitäisi opettaa koko väestölle. Kaksikielisyys voitaisiin yhtä hyvin määritellä alueellisesti tiettyjen kuntien alueelle, kuten Norjassa on tehty saamen kielelle. Pohjoisessa saame on yhtenä virallisena kielenä muutaman kunnan aluella.  Ei Oslossa silti tarvitse opiskella saamenkieltä. (Norjassa onkin sitten omituisuutena kaksi virallista kieltä bokmål ja nynorsk, ja poliittisin enemmän kuin järkevin perusteina kaikkien pitää opiskella molempia...siitä enemmän joskus toiste...)

Mikä sitten puoltaa ruotsin asemaa pakollisena opiskeltavana kielenä? Isossa kuvassa Eurooppa on ajautumassa taas niihin asemiin, mihin se aina tuntuu menevän. On protestanttinen Pohjois-Eurooppaa, jonka veturina on Saksa. On autoritaarinen ja arvaamaton Venäjä ja katolinen köyhä Etelä-Eurooppa. Tämä tarkoittaa, että on ainakin kolme erilaista Eurooppaa. Mihin näistä haluamme kuulua? Luontevimmat kaverit löytyvät Pohjoismaista. Maantieteellisen sijainnin lisäksi ajatus- ja arvomaailmat ovat siellä lähimpänä meidän omiamme. Yhteiskuntamme on paljon enemmän sukua ruotsalaiselle kansankodille kuin vaikka venäläistä yhteiskuntaa. Ruotsinkieli sitoo meitä skandinaviaan ja länteen, jos sinne päin haluamme olla kallellaan.

Suomi on tärkeä osa Skandinaviaa, mutta meidän on itse pidettävä paikkamme lämpimänä siellä. Eivät muut Pohjoismaat meitä sinne väkisin halua, jos kieliyhteyttä ei ole. Siksi näkisin, että nyt olisi parasta pitää ruotsi vielä opetusohjelmassa pakollisena. Miksi pakollisena, eikö vapaaehtoisuus riittäisi? Nykynuoriso on menettänyt osan lukutaidostaan, lukemisesta on tullut vilkaisulukemista. Paneutuminen luettuun asiaan on yhä vaikeampaa. Kielten lukeminen on muuttunut työläämmäksi kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Jos ruotsista tehtäisiin vapaaehtoista, epäilen että turhan moni jättäisi em. syystä kielen valitsematta.