maanantai 7. lokakuuta 2013

Kuvakirjaa vääntämässä

16 km tuli pyöräiltyä iltahämärissä ja vointi ollut aika hyvä ollut tänään. Kulutin aikaani tänään tekemällä ensimmäistä Ifolor-kirjaani viikonlopun reissusta. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta onhan sitä hauskaa tehdä. Ohjelma auttaa saamaan aikaan ihan hyvää jälkeä.



Kymppi kävelty

Juhlat juhlittu ja nyt kotona. Leudossa illassa kymmenen kilometrin kävely oli ennätys eikä olokaan ihan tankki ole. Huominen näyttää, tuleeko takapakkia.

Formuloissa on nähty hyvää kilvanajoa. Nykykuskit kunnioittavat toisiaan kovissa kilpailutilanteissa ehkä paremmin kuin edeltävät kuljettajapolvet. Monet muistavat miten Senna tai Schumacher saattoivat niitata ohittajan kylkeen, jos se oli eduksi omalle tilanteelle. Nykyään kuskit antavat tilaa toisilleen ja ajavat välillä jopa neljä rinnakkain kilpaillessaan sijoista. Sitä on mukava katsella.

Jos Vettel on formulasarjan epävirallinen Hannu Hanhi, niin tallikaveri Webber on epävirallinen Aku Ankka. Niin uskomaton tuuriero näillä kuskeilla on. Tänäänkin Webberin kisa meni pieleen siinä, takaa tuleva kuski spinnasi  hänen päälleen ja joku bensaletku katkesi, jolloin auto syttyi palamaan. Miten Vettelille ei tapahdu vastaavia?

Rallissa Latvala teki pienen ihmeen, onnistui ajamaan ehjän kilpailun. Hirvosen vauhti on kadonnut jonnekin. Kauteen suosikkina lähtenyt Hirvonen on aivan yössä, hän ei ole onnistunut voittamaan ainuttakaan kilpailua. Nyt alkaa jäädä jo useita minuutteja tallikavereilleen. Mutta ei Loebkaan aina onnistu.

HJK:lle onnittelut. Loistava loppukausi! Harmi, että kesän tärkeimmällä hetkellä tulivat huonoimmat pelit.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Reisus

Reissupäivä. Syksy on uskomattoman kaunis kaikkine väreineen. Vointi ollut hyvä. Kiva ollut tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja. Huomenna lisää.

Jamesit

Aika kohtuuvointinen päivä tänään. Monenlaista pikku touhua ollut.  Ostin mm. Jamesin farkut tänään.

Ja siitä aasinsilta politiikkaan. James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista tänään. Tuossa puolueessa jos jossakin on totuttu sietämään erilaisuutta ja oman tiensä kulkijoita: Väätäinen, Halla-aho, Hakkarainen ym. Mutta jossakin raja näyttää kuitenkin kulkevan. Natsitervehdys ja sen kuvaaminen oli viimeinen silaus. Useimpien mielestä hyvin ymmärrettävää. Natsi-ideologian kanssa kaikenlainen veljeily on tuomittavaa, ja huumorin piikkiin sitä ei mitenkään voi laittaa. Saksassa saattaisi häkki heilahtaa moisesta käyttäytymisestä.

Itse törmäsin Hirvisaareen noin 10 vuotta sitten etsiessäni opetusmateriaalia helluntailaisuudesta. Hirvisaarella on menneisyys siellä ja ilmeisesti on lentänyt sieltäkin ulos aikanaan. Hän kuvaa blogitekstissä liikettä kriittisellä silmällä, mikä on tärkeää kun luodaan asiasta kokonaiskuvaa varsinkin opetuksessa. Toki vein ryhmät tekstin lukemisen jälkeen helluntailaisten tilaisuuteen, jossa he itse saivat nähdä mistä käytännössä kyse. Monet hyvät keskustelut ja pohdinnat syntyivät. Tuon tekstin pohjalta sain Hirvisaaresta asiallisemman kuvan, kuin mitä viime aikoina on ilmennyt. Voi olla, että kaikki eivät tekstistä pidä, mutta itse näen siinä paljon ilmaisuvoimaa ja kirkasta ajattelua. Lisäksi näen, että se on tietyllä lämmöllä kirjoitettu. Siksi laitan tuohon vanhaan tekstiin linkin. Myös ryhmillä täytyy kuten yksilöilläkin olla kykyä nauraa myös itselleen.

http://www.james.pp.fi/helluntaikritiikki.html

torstai 3. lokakuuta 2013

Turvalaitteetko kolarien syynä?

Nopeasti meni tämä päivä. Aika pienikin tekeminen saa voimat vähiin. Harmi. Koko päivän ollut nälkä ja koko päivä on tullut syötyä. Ei hyvä.

Australiassa on tutkittu autojen teknistymisen vaikutusta turvallisuuteen. Kalleimmat autot, joissa on eniten kaikenlaisia teknologisia laitteita, kohtaavat suhteellisesti eniten onnettomuuksia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana BMW, Audi ja Mersu ovat joutuneet 29 % keskimääräistä useammin onnettomuuksiin. Syy ei ole täysin selvillä, mutta eräänä mahdollisena syynä pidetään elektroniinkan aiheuttamaa ajotuntuman heikentymistä. Toisena mahdollisuutena pidetään kaikenlaisten härveleiden aiheuttamia keskittymisongelmia, jotka olisivat johtaneet onnettomuuksiin. Mielenkiintoista, mutta eihän sen noin pitänyt mennä. 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Harmi JJK

JJK:n putoaminen tuli nyt sitten sinetöityä. Sääli, sillä Jyväskylässä on opittu käymään otteluissa. Tämän urheilullisesti umpisurkean kauden yleisökeskiarvo on ollut toiseksi paras. HJK toki menee aivan omilla lukemillaan. JJK:lla on huhuttu isoista talousvikeuksista jo pitkään. Tällä kaudella piti vielä olla kallis joukkue, joten jotakin lienee mennyt pieleen myös joukkueen sisällä. JJK pelasi liigassa 5 kautta, joista kerran kolmas, kaksi kertaa toiseksi viimeinen ja kerran viimeinen eli menestys oli pronssikautta lukuunottmatta aika heikko. Hienoa, että yleisö on kuitenkin jaksanut joukkueen mukana.

SJK:ta on johdettu realistisesti, haihattelemaan ei lähdetä, vaikka rahaa on palanut. Kiinteistömoguli on rakentanut seuran taloutta niin, että hänen vielä lähtiessään seuralla on vakaa talous ja tulovirtoja. Mutta saa nähdä, miten jalat pysyvät maassa. Huipulla olisi nyt tilaa yhden keskisuuren takana.

Pääsin tänään vähän verkkopedagogiksi lukio-opiskelijoille. Vei mehut aikalailla.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Nuokuttu päivä

Oli väsynyt päivä. Syynä oli lyhyesti nukuttu yö. Ja siihen syy siihen oli aika pöhkö. Heräsin 3.30 ja luin kännykästä uutiset kuten tapana on. En vaan millään malttanut mennä nukkumaan, kun elämä on niin mahtavaa ja tuntuu hyvältä. No sitten päivä onkin nuokuttu puolikoomassa.

Vähemmistöhallitus on Suomessa vieras käsite. Kai sellaisiakin joskus on ollut, mutta siitä täytyy olla aikaa. Norjassa on väännetty hallituspohjasta pitkään ja nyt sitten syntyi hallituspohja, vähemmistöhallitus. Kuulostaa aivan vieraalta, mutta niin se vain on. Paikallisesta Kokoomuksesta (Höyre) tuli hallituksen muodostaja ja se sai kaverikseen maahanmuuttokriittisen oikeistopopulistisen puolueen (Edistuspuolue). Keskustaoikeistoliberaali (Venstre) ja kristilliset eivät suostuneet Edistyspuolueen kanssa hallitukseen, jolloin neljän puolueen porvarihallitus jäi toteutumatta.

Vaihtoehdoksi jäi kahden puolueen vähemmistöhallitus. Silti Vasemmmisto ja Kristilliset olivat mukana vaikuttamassa hallitusohjelmaan, jossa esimerkiksi koulun uskonnonopetusta lisättiin kristillisten toiveesta. Nämä puolueet ovat oppositiossa porvarihengessä rakentavia ja on mahdollista, että astuvat vielä hallitukseen. Aika käsittämätön kuvio, mutta voihan asiat noinkin sopia. Se on vielä sanottava, että Edistyspuolue joutui tekemään valtavia kompromisseja vaalilupauksiinsa nähden. Siinä mielessä hallituspaikka ei tullut halvalla.

Päivän huvittavin uutinen oli Jyväskylästä. Siellä on paikallisen kaupan pihalla sama mies jäänyt viisi kertaa auton alle kesän aikana! Ilmeisesti miehellä on erityisen huono tuuri peruuttavien autojen kanssa. Tunnen myötätuntoa miestä kohtaan. Siis, ajatella, jos on viisi kertaa kesässä käymässä Gigantissa ja jokaikinen kerta jää auton päälle ajamaksi ja vielä selviää hengissä. Hän todella haluaa olla Gigantin asiakas.