Blogi 1500

Tämä on julkaistuista teksteistä numero 1500. Vuoden 2012 lokakuusta lähtien on jotakin julkaistu päivittäin. Muutama aukko toki on jonossa, mutta vähemmän kuitenkin kuin Hesarilla.

Blogista kehittyi salakavalasti harrastus. Aluksi tarkoituksena oli tiedottaa läheisiä voinnistani ja hoitojen kulusta. Aloin kirjoittaa muistakin asioista, koska pelkästään sairaanaolemisesta on tylsä kirjoittaa. Sitten huomasin, että lukijoita tuli jostakin lisää. Lukijamääräksi vakiintui noin 3000 kuukaudessa. Tällä hetkellä se on noin 4500. Sellainen "google-ilmiö" tässä on tapahtunut, että lukijamäärä seuraa yllättävän tarkasti vointiani. Voinnin heiketessä lukijamäärät lisääntyvät ja kääntäen. Nyt lukemat ovat ennätyskorkealla.

Kirjoittaminen tapahtuu lähinnä myöhään illalla tai öisin. Se on niin intensiivistä, että se vie kivut pois. Tekstin tuottaminen on yllättävän hidasta varsinkin, jos se sisältää pohdintaa ja tiedonhakua. Yön hämärässä silmät välillä harittavat niin, että kirjoitusvirheitä tulee valtavasti. Keskimäärin aikaa menee kirjoittamiseen reilut pari tuntia, joten pari miestyövuotta suunnilleen on kulunut. No, toiset kunnostaa mökkilaituria tai kuka mitäkin.

Tuossa joku aika sitten kerroin, että blogin olisi hyvä uudistua. Olen kysellyt lukijoilta, mitä he toivovat. Oikeastaan kaikki minulle asti tullut kritiikki on tullut siitä, että kuvaan omaa tilaani turhan kauniissa valossa, vaikka tilanne olisi tosiasiassa paljon pahempikin. Varmasti joudun myöntämään kritiikin suurelta osin oikeaksi. Välillä ollaan oltu aika tiukoissa tilanteissa ja varsinkin puolisolle on silloin vaikeaa kuunnella ihmisten ylenpalttista valitusta pikkuasioista tyyliin kynnen lohkeamiset. Toivottavasti joku joskus kysyy hänenkin vointiaan ja jää kuuntelemaan vastauksen. Paljon on sitä, että kysytään kyllä, mutta vastauksesta ei olla kiinnostuneita.

Eräs paljon taidetta harrastava uskonnollinen yhdyskunta tekee vain kaunista taidetta. Näin he tekevät siksi, että he eivät halua lisätä ikäviä tunteita tässä muutenkin pahassa ja rikkinäisessä  maailmassa. Kirjoittamiseeni liittyy vähän samaa. Voin toki kertoa, että jouduin käymään yöllä 12 kertaa kivunlievityksessä suihkussa, kun mikään kipulääke ei enää toiminut. Voi olla, että joku tykkää tällaisesta kärsimyksestä lukea, mutta normaalilla empatiakoneistolla varustettu henkilö tulee luultavasti enemmän tai vähemmän huolestuneelle mielelle. Tällöin olen lisäämässä maailman kurjuuden kokonaissummaa. Tätä en todellakaan halua, en liioin ympärille tulevaa voivottelukuoroa.

Blogin kehittämisestä kysyttäessä tulee paljon samantyyppistä vastausta. Halutaan, että jakaisin enemmän kokemuksiani ja tuntojani  sairaana olemisesta. Täysin en tunne tämän ajattelun taustaa ja mielekkyyttä. Välillä on kaupassa hämäävää kuulla, miten hyvin joku puolituttu tuntee asiani. Onhan se tavallaan imartelevaakin, että joku jostain kumman syystä käyttää aikaa ja vaivaa tällaisten tekstien lukemiseen maailmassa, joka on tekstejä täynnä. Toisaalta se on kuin alastomaksi riisuutumista, jos jakaa kaikki tuntonsa ja kokemuksensa, eikä se ole kovin kaunista katseltavaa.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa aiemmin toimineet hoidot eivät toimi. Syöpä etenee nopeammin kuin koskaan. Kasvain on aiemman lisäksi laajentunut toiseenkin keuhkoon, pään oikeallekin puolelle ja maksaan. Lääkärikontaktia ei ole, koska on lääkäripula. Edes soittoaikaa ei saa ennen tammikuun puoltaväliä. Hoitoja en pysty aloittamaan, koska nykykunto ei kestä. Siinä voi jokainen lukija itsekseen miettiä millaisia asioita mielen sisällä käydään läpi ja miten paljon niistä haluaa julkisesti kirjoittaa. Oma mieli on pysynyt aika hyvin koossa eikä siinä ole mitään ihailtavaa. Tilanne on vähän sama kuin liian rajussa vuoristoradassa; mäen huipulla ihmettelee,   silmät kiinni parasta tai vähiten pahaa toivoen.

Yksi asia vielä rajaa kirjoittamista. En voi puhua kuin omista asioistani, muiden asioiden käsittelyyn minulla ei ole oikeutta. Tässä tekstissä en ole täysin tätä periaatetta noudattanut.  Käytännössä muiden asioilla monesti on vaikutusta omiin asioihin.

Eli summa summarum. Tässä samalla prosessoidessani päädyin sellaiseen johtopäätökseen, että jatkossakin tarvitsen yksityisyyden rajoja enkä tule kirjoittamaan terveyteen liittyvistä asioista niin tarkasti kuin tässä tekstissä. Toki aion välttää virheellisen kuvan antamista aikaisempaa tarkemmin.

Samalla haluan esittää kiitoksen kaikille lukijoilleni! Kiitos, että olette olleet elämässäni mukana näinä rankkoina vuosina. Muistetaan, että elämä on lainaa.



.