maanantai 19. joulukuuta 2016

Terveiset

Goldfish lomailee kohtuullisen hyvissä voimissa. Kahvi ei maistu ollenkaan, mikä kertoo ettei kunto aivan terävä ole.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Tauolle

Puolentoistatuhannen tekstin jälkeen Goldfish päätyi pitämään tauon kirjoittamisessa. Kaikki tuntuu olevan sanottu. Paluusta ei annettu lupauksia, mutta silloin tällöin kannattaa käydä vilkaisemassa. Kiitos lukijoille!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Blogi 1500

Tämä on julkaistuista teksteistä numero 1500. Vuoden 2012 lokakuusta lähtien on jotakin julkaistu päivittäin. Muutama aukko toki on jonossa, mutta vähemmän kuitenkin kuin Hesarilla.

Blogista kehittyi salakavalasti harrastus. Aluksi tarkoituksena oli tiedottaa läheisiä voinnistani ja hoitojen kulusta. Aloin kirjoittaa muistakin asioista, koska pelkästään sairaanaolemisesta on tylsä kirjoittaa. Sitten huomasin, että lukijoita tuli jostakin lisää. Lukijamääräksi vakiintui noin 3000 kuukaudessa. Tällä hetkellä se on noin 4500. Sellainen "google-ilmiö" tässä on tapahtunut, että lukijamäärä seuraa yllättävän tarkasti vointiani. Voinnin heiketessä lukijamäärät lisääntyvät ja kääntäen. Nyt lukemat ovat ennätyskorkealla.

Kirjoittaminen tapahtuu lähinnä myöhään illalla tai öisin. Se on niin intensiivistä, että se vie kivut pois. Tekstin tuottaminen on yllättävän hidasta varsinkin, jos se sisältää pohdintaa ja tiedonhakua. Yön hämärässä silmät välillä harittavat niin, että kirjoitusvirheitä tulee valtavasti. Keskimäärin aikaa menee kirjoittamiseen reilut pari tuntia, joten pari miestyövuotta suunnilleen on kulunut. No, toiset kunnostaa mökkilaituria tai kuka mitäkin.

Tuossa joku aika sitten kerroin, että blogin olisi hyvä uudistua. Olen kysellyt lukijoilta, mitä he toivovat. Oikeastaan kaikki minulle asti tullut kritiikki on tullut siitä, että kuvaan omaa tilaani turhan kauniissa valossa, vaikka tilanne olisi tosiasiassa paljon pahempikin. Varmasti joudun myöntämään kritiikin suurelta osin oikeaksi. Välillä ollaan oltu aika tiukoissa tilanteissa ja varsinkin puolisolle on silloin vaikeaa kuunnella ihmisten ylenpalttista valitusta pikkuasioista tyyliin kynnen lohkeamiset. Toivottavasti joku joskus kysyy hänenkin vointiaan ja jää kuuntelemaan vastauksen. Paljon on sitä, että kysytään kyllä, mutta vastauksesta ei olla kiinnostuneita.

Eräs paljon taidetta harrastava uskonnollinen yhdyskunta tekee vain kaunista taidetta. Näin he tekevät siksi, että he eivät halua lisätä ikäviä tunteita tässä muutenkin pahassa ja rikkinäisessä  maailmassa. Kirjoittamiseeni liittyy vähän samaa. Voin toki kertoa, että jouduin käymään yöllä 12 kertaa kivunlievityksessä suihkussa, kun mikään kipulääke ei enää toiminut. Voi olla, että joku tykkää tällaisesta kärsimyksestä lukea, mutta normaalilla empatiakoneistolla varustettu henkilö tulee luultavasti enemmän tai vähemmän huolestuneelle mielelle. Tällöin olen lisäämässä maailman kurjuuden kokonaissummaa. Tätä en todellakaan halua, en liioin ympärille tulevaa voivottelukuoroa.

Blogin kehittämisestä kysyttäessä tulee paljon samantyyppistä vastausta. Halutaan, että jakaisin enemmän kokemuksiani ja tuntojani  sairaana olemisesta. Täysin en tunne tämän ajattelun taustaa ja mielekkyyttä. Välillä on kaupassa hämäävää kuulla, miten hyvin joku puolituttu tuntee asiani. Onhan se tavallaan imartelevaakin, että joku jostain kumman syystä käyttää aikaa ja vaivaa tällaisten tekstien lukemiseen maailmassa, joka on tekstejä täynnä. Toisaalta se on kuin alastomaksi riisuutumista, jos jakaa kaikki tuntonsa ja kokemuksensa, eikä se ole kovin kaunista katseltavaa.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa aiemmin toimineet hoidot eivät toimi. Syöpä etenee nopeammin kuin koskaan. Kasvain on aiemman lisäksi laajentunut toiseenkin keuhkoon, pään oikeallekin puolelle ja maksaan. Lääkärikontaktia ei ole, koska on lääkäripula. Edes soittoaikaa ei saa ennen tammikuun puoltaväliä. Hoitoja en pysty aloittamaan, koska nykykunto ei kestä. Siinä voi jokainen lukija itsekseen miettiä millaisia asioita mielen sisällä käydään läpi ja miten paljon niistä haluaa julkisesti kirjoittaa. Oma mieli on pysynyt aika hyvin koossa eikä siinä ole mitään ihailtavaa. Tilanne on vähän sama kuin liian rajussa vuoristoradassa; mäen huipulla ihmettelee,   silmät kiinni parasta tai vähiten pahaa toivoen.

Yksi asia vielä rajaa kirjoittamista. En voi puhua kuin omista asioistani, muiden asioiden käsittelyyn minulla ei ole oikeutta. Tässä tekstissä en ole täysin tätä periaatetta noudattanut.  Käytännössä muiden asioilla monesti on vaikutusta omiin asioihin.

Eli summa summarum. Tässä samalla prosessoidessani päädyin sellaiseen johtopäätökseen, että jatkossakin tarvitsen yksityisyyden rajoja enkä tule kirjoittamaan terveyteen liittyvistä asioista niin tarkasti kuin tässä tekstissä. Toki aion välttää virheellisen kuvan antamista aikaisempaa tarkemmin.

Samalla haluan esittää kiitoksen kaikille lukijoilleni! Kiitos, että olette olleet elämässäni mukana näinä rankkoina vuosina. Muistetaan, että elämä on lainaa.



.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Suomalaisia hemmotellaan

Hans Backe sai potkut jalkapallomaajoukkueen peräsimestä. Vuoden aikana pelattiin toistakymmentä ottelua Backen johdolla. Saldona murheelliset pari tasapeliä ja loput tappioita. FIFA-ranking putosi päälle sadan, mikä lienee Skandinavian ennätys. Parasta Backessa oli hänen kykynsä motivoida pelaajiaan, mutta kun pelisysteemi oli todella huono, niin ainoa vaihtoehto oli tässä. Nyt väliaikaiseksi valmentajaksi astuu jälleen Markku Kanerva. Hänellä itsellään on eväät A-maajoukkueen kaitsemiseksi. On sekä kokemusta että näyttöjä. Opettajakoulutuksen saanut Kanerva on vienyt 21-vuotiaat EM-kisoihin vuonna 2009 ja itse pelannnut Mestarien liigassa HJK:n riveissä. Turha lähteä kiertämään Euroopan vanhainkoteja toiseen kertaan.

Sählyssä (lajilegenda Janne Tähkän nimitys) Suomi voitti rankkareilla Ruotsin, mikä toi maailmanmestaruuden. Se oli kolmas mestaruus kautta aikojen. Jääkiekossa niitä on kaksi ja jääpallossa vain yksi. Muissa palloilulajeissa ei tietääkseni ole yhtäkään.

Suomeen on elokuva-alalta tullut Euroopan oskari, kun Juho Kuosmasen "Hymyilevä mies" palkittiin esikoisohjauksesta. (European Film Awards)

Sittenpä aina niin luotettava BBC tietää kertoa, että Mercedes on yrittänyt ostaa Valtterin irti Williamsin tallipaikasta. Ensimmäinen reaktio on ollut torjuva, mutta kyllä kahisevan merkitys tunnetaan, varsinkin jos toisella on ja toisella ei. Mersu on niitä harvoja paikkoja, jossa voi menestyä kunnolla. "If you want to win,take a Finn!"

Tähän kun vielä lisätään Saara Aallon X-factory-menestys, hopia ei tässä kisassa ole häpiä, niin johan on meitä suomalaisia hemmoteltu tänään. Suomi on valtavassa nousussa.

Suomi hyvässä valossa

Saara Aallon X-factor-menestystä tuli seurattua Wembleyltä. Kisa on siinä vaiheessa, että tänään valittiin kärkikaksikko. Saarahan meni kahden parhaan joukkoon niin, että napsahti. Ohjelman kautta Suomi sai jälleen valtavasti ilmaista positiivista mielikuvamainontaa.

Saaran pikavisiitti Suomeen oli kuvattu ja esiin pääsi varsinkin senaatintori upeassa iltavalaistuksessa.  Tuo sopi mahtavasti itsenäisyyspäivän läheisyyteen ja oikeastaan myös Johan Carl Ludwig Engeliin, senaatintorin suunnittelijaan, josta kertova kirja sai Finlandia-palkinnon. (Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista)
---
Pääministeriä rääkättiin Ykkösaamussa taas sellaisella voimalla, että monelta muulta olisivat jääneet hommat kesken. Kyllä Sipilälläkin alkavat hiukset harmaantua. Ei minua ainakaan kiinnosta tietää yksityiskohtaisesti toisen omistuksia. Näyttää siltä, että toimittajaparat eivät näytä tietävän mikä on sijoitusvakuutus tai osakerahasto. Eihän niiden sisältöihin voi vaikuttaa, koska ne ovat ammattimaisten salkunhoitajien hallussa. Tekee sipiläjahdista entistä surkuhupaisemman.
---
Oma vointi ei mennyt huonompaan tänään.

 

perjantai 9. joulukuuta 2016

Arvokkaita vieraita ja d-pommi

Trafiikkia piisasi tänään, Suomessa vierailivat sekä Venäjän pääministeri että Ranskan ulkoministeri. Eilen Trump soitti Niinistölle ja kertoi suomalaisten olevan "absolutely great people." Tässä onkin korkean tason kontakteja kerrakseen. Mielestäni suunta on täysin oikea. Levottomina aikoina on pidettävä puhevälejä auki kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Sillä tavalla Suomi voi olla kansainvälisesti kokoansa suurempi toimija, joka voi aidosti parantaa maailmaa.
---
Venäläisillä on tullut pahasti lunta tupaan doping-asioissa. Tuhannella ihmisellä on ollut näppinsä pelissä, mikä on aivan ennen kuulumatonta. Systeemi on täysin läpimätä.  En usko, että moni asioita seurannut on kuitenkaan kovin yllättynyt, onhan tämä ollut alustavasti tiedossa. Venäjän maine on täysin  menetettty. Pitäisikö se sulkea ulos koko kansainvälisestä urheilijayhteisöstä?

Mikä on koko totuus? USA, Kiina, Kenia, Jamaika, Bulgaria jne. Mitä, jos kaikki huijarimaat poistetaan listoilta. Ketä oikein jää jäljelle? Yksin venäläisten syyttäminen on epäreilua, koska on erittäin todennäköistä, että muutkin huijaavat ainakin pienemmässä mittakaavassa, tai kukaties vielä suuremmassa.

Urheilun tärkeimpiä lähtökohtia on reilu kilpailu, johon kuuluu samalta lähtöviivalta lähteminen. Venäjän aiheuttama kriisi herättää isoja kysymyksiä koko ammattilaisurheilun mielekkyydestä. Poliittisen maailman myrskytessä olisi suotavaa, että urheilijayhteisö olisi vapaa politikoinnista ja pelkää urheilua ei nationalismia ainakaan laajassa muodosssaan.

Vaihtoehtoja on aika vähän. Dopingin salliminen tai kieltäminen. Välimuotoja tuskin voi uskottavasti olla. Salliminen ei ole uskottava vaihtoehto. Tuskin kukaan vanhempi voi sellaista lapselleen suositella. WADA on mielestäni avain ratkaisuun. Dopingin torjuntaan täytyy panostaa valtavasti, koska ammattiurheilussa liikkuu valtavat summat. Se näyttää ainoalta tieltä päästä eteenpäin.
---
Tänään olen ottanut varovaisesti, mutta ehkä sittenkin olin liikaa ylhäällä. Vointi ei ollut aivan toivottu. Onneksi oli lähimmäisiä ympärillä. Se luo turvallisuuden tunnetta ja saa tietenkin ajan kulumaan paljon mielekkäämmin.

Uusia huolia

Terveyden kanssa oli tänään aivan uudennäköisiä tilanteita. Melkein säikähdin aika pahasti. Onneksi uusia hoitoja ei eilen aloitettu. sillä en todellakaan tiedä, miten niistä olisin selviytynyt. Onneksi oli myös lähimmäisapua. Huomenna uudet haasteensa.

Aamuisin vaimon lähtiessä töihin tulee syötyä aamupuurot yhdessä. Kello on siinä vaiheessa vielä sen verran vähän, että televisiosta tulee NHL-otteluiden kolmansia eriä, joita on tullut seurattua muutaman kerran. Melkein olen jäänyt koukkuun. NHL-kiekko on aivan erilaista kuin eurooppalainen. Joukkuentaktiikasta ei ole tietoakaan, mutta vauhti on hirmuista pienessä kaukalossa. Näyttää aivan siltä että mennään päättömästi päästä toiseen. Tuo yhdistettynä huikeaan yksilötaitoon tekee viihdearvon tosi korkeaksi.

Sekin on tullut yllätyksenä, miten paljon otteluita on. Esimerkiksi Patrik Laineen edustamalla Winnipeg Jetsillä on ollut kuluneen kuukauden aikana 18 ottelua. Pelaajien fyysisestä jaksamisesta en ole hirmuisen huolissani, koska jääkiekossa peliaika jakaantuu monelle pelaajalle; yleisin peliaika on vartin paikka ukkoa päälle. Mutta miten pystyy henkisesti lataamaan itsensä niin usein huippuvireeseen ja toisaalta miten otteluiden jälkeen saa purettua korkean vireen siten, että pystyy vaikka nukkumaan. Siinä luulisi tulevan kiusaus käyttää erilaisia lääketieteen tuotteita vireeen säätelyyn.