sunnuntai 30. elokuuta 2015

Helsingistä Pekingiin - pari huomiota

Pekingin MM-kisat päättyivät. 32 vuotta sitten järjestettiin ensimmäiset MM-kisat Helsingissä. Pieni kurkistus tilastoihin kertoo, miten ajat ja aikakaudet  ovat muuttuneet.

Tulosvertailussa naisten lajeissa Peking voitti Helsingin 7-5. Miehissä lukemat olivat 14-8. Matkan varrella lajit ja välineet ovat hiukan muuttuneet, joten laskuissa on mukana vain vertailukelpoiset lajit. Suurin kehitys on tapahtunut pikamatkoilla. 1983 100 m voittoajalla ei pääsisi enää edes finaaliin. Kumma kyllä pituushypyssä ei ole tapahtunut samanlaista kehitystä. Carl Lewiksen tuloksella olisi vieläkin voittanut.

Mitalitilastoista löytyy mielenkiintoisia faktoja. Vuonna 1983 Saksa(t), Neuvostoliitto ja USA saivat yhteensä 77 mitalia ja nyt 30 mitalia.  Jamaika ja Kenia ottivat tuolloin yhteensä 3 mitalia. Nyt nuo kaksi rohmusivat 28 mitalia. Yleisurheilun maailma on muuttunut, lajina se on selvästi kansainvälistynyt.
---
SJK on saanut energiansa takaisin. Joukkue vaikutti olevan hyvässä tasapainossa. Sarjataulukko kertoo, että joukkue on tehnyt eniten maaleja ja päästänyt vähiten.  4-0 Maarianhaminasta oli komea tulos. Mestaruusjunakaan ei ole vielä täysin karannut, kaikki on vielä omissa käsissä.
 

Monipuolinen urheilija

Taas nuhruinen väsypäivä ilman mainittavampia saavutuksia.

Pekingissä kymmenottelun maailmanennätyksen synty oli mielenkiintoista seurattavaa. Ja mikä huipennus. Ylen selostamossa ei pidetty ennätystä mahdollisena edes viimeisellä kierroksella hurjan kirin alkaessa. Ashton Eaton kuuluu todella sympaattisten urheilijoiden joukkoon, jolla tuntuu olevan muutenkin terve ajattelu urheilun itsekeskeisessä maailmassa. Mielestäni kymmenottelu on täysin aliarvostettu laji. Sille kuuluisi kuningaslajin status yleisurheilulajien joukossa. Siinä pärjää vasta jos on tosi hyvä kaikissa lajeissa.

Ashton Eatonin tasosta kertoo jotakin se, että hänellä olisi vähintään sivuavat Suomen ennätykset 100 m:llä, 110 aidoissa, 400 m:llä, 400 aidoissa ja pituushypyssä. Osa näistä on tehty osana 10-ottelua. Lisäksi 200 m olisi kkk ja seiväsennätys melkein kkk.






lauantai 29. elokuuta 2015

Lepoasennossa

Pientä piristymistä oli päivän mittaan, mutta illalla tuli uusi sippi. FIFAa on tullut hiukan pelattua. FIFA onmm  konsolipeli, jossa on simuloitu jalkapallomaailma satoine joukkueineen. Mahtava peli muuten, mutta jälkikasvua vastaa tuli niin sopivasti turkkiin, että ilmeisesti täytyy tehdä pitkämäet ja vetäytyä pienelle harjoittelutauolle.
---
Paljon on tullut keskusteltua erilaisista aiheista, kuten suomenkielen sijapäätteistä, aivojen rakenteesta, limbisen järjestelmän toiminnasta ja kaikesta hassusta, mitä reaalikokeeseen valmistautuvat keksivät. Oma päivän kohokohta oli sisäistää englannin sanan "pursue" laajempi merkitys. Aiemmin oli käsittänyt sen aivan liian kapeasti. Merkillisiä ovat joskus ilonaiheetki.
---
NRK esittää tositv:nä Diktatuuri-sarjaa, jossa kahdeksan ihmistä eristetään ulkomaailmasta kahdeksaksi päiväksi kellarin tapaiseen. Diktaattori pyrkii erilaisilla käskyillään murtamaan yksilöllisyydentunteen ihmisiltä. Tämä ihmiskoe muistuttaa Stanfordin vankilakoetta vuodelta 1971, tosin pehmeämpänä versiona. Demokratiassa eläneille tässäkin versiossa on paljon pohdittavaa. Diktatuurin kauheudet laittavat ihmiset pohtimaan ja vallankumoustakin pohditaan. Saa nähdä kuinka käy.



 


perjantai 28. elokuuta 2015

Katriina 10 v.

Pieni käynti uimahallissa teki hyvää, mutta antoi myös melkoisen väsyn. Oikeastaan aamukin oli hankala. Millään ei meinannut päästä liikkeelle. Joskus se kai vain on sellaista. Pariksi tunniksi pääsin sijaistamaan. Ihan tutulta hommaltahan tuo vaikutti.

Obama puhuu telkkarissa hyvin vapautuneen oloisena. Yhdysvaltojen talous on tehnyt loikan positiiviseen suuntaan. Näyttöjäkin hänellä alkaa olla. 13 miljoonaa uutta työpaikkaa ei ole huono työnäyte. Työttömyys on laskenut kymmenestä vähän päälle viiteen prosenttiin.  Helpotus on varmasti myös se, että Kiinan epävakaus ei ole vienyt taloutta kaaokseen.

Obaman puhe lähetetään New Orleansista, eikä aivan sattumalta. 10 vuotta on kulunut hirmumyrsky Katrinasta. Katrina valtasi 80 % New Orleansista ja vei 1833:n ihmisen hengen. Alligaattorien syömiksi tulleiden ja muiden kadonneiden tarkkaa lukua tuskin koskaan saadaan selville.

New Orleans on siitä erikoinen kaupunki, että se on rakennettu 2 m veden pinnan alapuolelle tulvavallien varaan. Kaikkeen olisi pitänyt osata varautua. Koko kaupunki evakuoitiin. Osa kuitenkin jäi uppiniskaisuuttaan tai muusta syystä kaupunkiin - monet ikävin seurauksia. Viranomaistoimintaa arvosteltiin, koska kuria ja järjestystä ei onnistuttu ylläpitämään.

Katrina oli kuitenkin osa käännettä ympäristöajattelussa. Edes mahtava USA ei voi jättää ilmaston merkitystä huomiotta. Muutenkin jälleenrakennus on viime vuosina edistynyt hyvin.
---
Päivän ehdoton hupipala oli, kun kameramies ajoi kunniakierrosta kiertävän Usain Boltin päälle, niin että molemmat menivät nurin. Taisikin olla ainut joka pystyi kaatamaan Boltin näissä kisoissa. Bolt itse otti asian huumorilla ja epäili Gatlinin maksaneen kameramiehelle

Video Boltin kaatumisesta


torstai 27. elokuuta 2015

Tero keihäslegendojen ykkönen!

Kenialaiset vievät näköjään kaiken, kun keihäänkin mestaruus meni sinne. Kuusi kultamitalia on jo kenialaisten repuissa ja ylivoimainen johto taulukossa.

Keihäässä oli todella tasokas kilpailu. Irtosi sieltä jotakin Ilmajoellekin. Tero Pitkämäki otti urallaan seitsemännen mitalinsa ja nousi menestyksekkäimmäksi suomalaiseksi keihäänheittäjäksi. Kova teko, kun ajattelee millaisia "pyhiä"nimiä listalla on. Pienemmilläkin meriiteillä on legendaksi kutsuttu.

Tero Pitkämäki (7 arvokisamitalia)
Seppo Räty (6)
Aki Parviainen (2),
Kimmo Kinnunen (2)
Jorma Kinnunen (2)
Pauli Nevala (2)
Hannu Siitonen (2)
Antti Ruuskanen (2)
Arto Härkönen (1)
Tapio Korjus (1)

Onnea Terolle!

---
Ammattilaisjalkapalloilustakin pääsin nauttimaan tänään, kun SJK pelasi Kuopion Palloseuraa vastaan. Mukava oli ilta, kun kuntokin oli ok.  Eilen hehkutin Malmön hienoa peliä Celticiä vastaan. Onhan siinä toki melkoinen ero Ruotsin ja Suomen sarjojen välillä. Veikkausliigan peli on hellyttävän hidasta Malmön peliin verrattuna. Silti sitä on kiva katsoa.

Jotain tasoerosta Skandinaviassa kertoo se, että Roope Riski sai alemman keskisarjan Haugesundissa peliaikaa vain kymmenessä ottelussa eikä maaliverkko päässyt heilumaan kertaakaan. Hän päätti kesken kauden siirtyä Suomeen. Kärkipään SJKssa hän on nyt esiintynyt neljässä ottelussa ja tehnyt kolme maalia. Hänet valittiin tänään kentän parhaaksi pelaajaksi.

---
Vointi oli parempi. Rauhassa yritin olla koko päivän noin muuten.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Trump ja keihäs (päivitetty)


Donald Trumpin puhetta kuuntelen. Hän on aivan maagisen loistava! Puhuu vaalitilaisuudessaan tuntitolkulla, on avoimen narsistinen muttei ärsytä. Hänen energiansa on ilkeän positiivista, sitä on vaikea selittää mutta joku aivan erityinen karisma hänessä on. Liikemiehen nopean analyyttinen ajattelu ja valtava energisyys jättää muut varjoonsa. En usko, että mitään vastaavaa on nähty.

Kohta ollaan tilanteessa, että Trumpia ei voida enää pitää vitsinä. Jeb Bush voi olla liian vaisu pärjätäkseen Trumpille. Jos näin käy, sitten ollaankin jo finaalissa. Hillarynkin voi olla erittäin vaikea pärjätä Trumpille. Erittäin vaikea on pysäyttää vauhtiin päässyttä Trumpia, joka saattaa hyvinkin tehdä Sipilät...ellei sitten ihmiset kyllästy kouhkaamiseen.
---
Huomenna on Pekingin keihäsfinaali. Suomalaisten menestystoiveet ovat olleet alusta alkaen olleet keihäänheittäjien varassa. Mitalia pidetään suorastaan varmana, mikä voi olla virhe.

Ennakkosuosikin asema on vaikea, vaikka kyseessä on näinkin kokeneet heittäjät. Heittoalusta näyttää olevan Pitkämäelle vaikea, valmistavat heitot eivät ole vakuuttaneet. Karsinnoissa hän puhui syttymisen vaikeudesta, mikä on vähän huolestuttavaa puhetta ennen arvokisafinaalia. Toki Pitkämäki on koko joukon varmin heittäjä, mutta olisin silti vähän huolissani. Pahinta olisi Veselyn huippuonnistuminen heti alkuun, mikä veisi Teron helposti yliyrittämisen puolelle.

Ruuskasella on ollut muutamia hyviä venymisiä kauden aikana. Silti jopa finaaliin meno tuotti hänelle tuskaa karsintarajan jäädessä ulottumattomiin. Hänellä on potentiaali heittää erittäin pitkälle, mutta on siellä muitakin hyviä. Saksan kaveri vaikutti rennolta tapaukselta. Toivon kuitenkin suomalaisille maksimimenestystä. Menestys on mahdollisuus ei pelon aihe.
Jalkapallossa mestarien liigan lohkovaiheeseen menee skandinaavista väriä, kun Mälmö voitti Skotlannin ylpeyden Celticin maalein 2-0.  Mestarien liigassa  menestymistä ei voi mitenkään liioitella urheilumaailmassa. Niin hieno tuote se on. Tämän päivän energisellä esityksellä Mälmö tulee vielä todennäköisesti kiusaamaan jotakin isompaakin joukkuetta.
---

Kenia vei niin tänään niin monta kultamitalia Pekingin yleisurheilukisoissa, ettei laskea jaksanut. Ihmettelin  myös kiekonheittäjänaisia. Ovat niin muuttuneet ulkoasultaan. Omaan mieleen piirtynyt kuva naiskiekonheittäjästä on miehekäs DDR-heittäjätyyppi, joka karjaisee niin, että heikommilla on melkein helpot housussa. Tänään voittanut Kuubalainen pieni nainen on hädin tuskin 160 cm pitkä, mutta kroppa täyttä rautaa. Denise Caballero voitti kisan lähes 70 metrin heitolla. Rikkoo jotenkin fysiikan lait tuo heittäjä.
---
Alavireinen oli tämä päivä. Levon myötä toivon huomenna taas pääseväni parempaan vireeseen.

tiistai 25. elokuuta 2015

Apua sille ken tarvitsee

Hankala päivä oli tänään. Olo oli voimaton ja vetelä. Mitään kipuja ei kuitenkaan onneksi ole ollut. Nyt saa pari viikkoa pitää taukoa ennen seuraavia myrkkyjä.
---
Pörssit ovat pudonneet kovasti viime päivinä, tänään viimeksi reilut 5 %. Tasausliikkeet ovat aina kuuluneet asiaan ja nyt on sellaisen aika hirmuisen nousupiikin jälkeen. Vieläkin on varaa mennä alaspäin, joten mikään yllätys alamäen jatkuminen ei olisi.
---
Kesästä taitaa kertoa jotakin se, että ensimmäisen kerran huomasin laajasti varoitettavan metsäpalovaarasta ja melkein eletään syyskuuta. Taas tulee monelle mieleen, että koulujen loma-aikaa voisi siirtää parilla viikolla eteenpäin lähemmäksi keskieurooppalaista aikaa.
---
1,5 mrd ihmistä asuu ns. konfliktialueella, siis alueella, jossa on välitön konflikti tai ainakin sen mahdollisuus. Toisin sanoen maapallon väestöstä joka viides elää hyvin turvattomissa olosuhteissa. Mieleen tulee ajatus siitä, kuinka huonoja olemmekaan toimimaan yhdessä. Onkohan yksikään maailman konflikteista välttämätön pienimmässäkään määrin. Jotenkin vain on päädytty tilanteeseen, jossa on napit vastakkain. Heikoimmat yleensä kärsivät eniten, jos ei heitä kukaan puolusta.

Suomeen odotetaan 15000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna. Ajatus on haastava, koska tilaa on noin viidelletuhannelle vastaanottokeskuksissa. Tukijoiden joukossa on niitä, jotka todella ovat hädänalaisia. A-Studiossa esiintyi tänään irakilaismies, joka oli menettänyt sukulaisensa ja kotikyläkin oli Isisin vallassa. Minkäänlaista inhimillistä siedettävää tulevaisuutta ei ole entisessä maassa armeijoiden keskellä. Vaimon ja pienen lapsensa kanssa hän oli tullut Suomeen ja haaveili täällä työstä rakennusalalta. Totta kai Suomi haluaa tarjota auttavaa kättä tällaiselle perheelle. Sitten on onnenonkijoita, nuoria miehiä jotka tulevat naureskellen kädet taskussa onkimaan onnea.

Viisautta tarvitaan varsinkin valinnoissa, erityisesti hädän ja muun maahantulon tunnistamisessa ja erottamisessa. Suomen kuuluu kantaa oma vastuunsa pakolaiskriisin hoitamisesta. Suomi ei kuitenkaan saa olla houkutteleva maa onnenonkijoille.Viestithän näistä asioista kulkevat puskaradiossa tehokkaasti. Huonompikin lähtökohta kelpaa sille, kellä hätä on.