FC Lahti tuli hyvällä jalalla vierailulle ja oli vähältä viedä kaikki pisteet mennessään (2-2). Ottelutapahtumat senkun paranevat kauden edetessä ja joukkueet pelaavat hyvää peliä. Tästä ottelusta voisi mainita yksityiskohtana sellaisen asian, että harvoin näkee pelaajavaihtojen toimivan yhtä mielekkäästi kuin tänään. Penkille oli viisaasti jätetty juoksuvoimaa ja taitoa varastoon. Ottelun lopussa tämä korostui, kun SJK teki vaihdot. Tilastoissa se näkyy siten, että laukaukset kohti maalia olivat 1. puoliajalla 2-3 ja toisella puoliajalla 8-1. Lopussa FC Lahti oli hirmuisessa sillassa, mutta maaleja ei enempää syntynyt.
Kaksi kierrosta on jäljellä ja on pienen spekulaation aika. Tällä hetkellä IFKM johtaa 55:llä pisteellä(maaliero +12), HJK:lla 54 (+14), SJK:lla 53(+8), Ilveksellä 52 (+4) ja Vaasalla 51(+7) pistettä. Ottelupäivät ja -parit ovat seuraavat.
17.10. PS Kemi - VPS, FC Lahti- IFK Mariehamn, Ilves-HJK, SJK-PK35 Vantaa
23.10. VPS - FC Lahti, HJK-SJK, IFK Mariehamn - Ilves
Näyttää siltä, että loppusyksystä tasapelejä tulee paljon, varsinkin siellä missä ei ole tekonurmia. Joukkueet haluavat välttää tappioita ja panostavat puolustukseen, mikä lisää tasapelejä. Kärkijoukkueet pelaavat keskenään paljon tiheässä rytmissä. Tämä suosii hiukan SJK:ta. Vaasalla on helpoin ohjelma. VPS-Lahti -ottelut tapaavat lisäksi päättyä kotivoittoon 80% todennäköisyydellä.
Tällä logiikalla päädytään seuraavaan.(VPS;n tuuri on laskettu yläkanttiin, koska se pelaa joukkueita vastaan, joilla ei enää ole panosta toisin kuin muut.)
1.IFKM 57 pistettä,
2. VPS 57
3. SJK 57,
HJK 56,
Ilves 54
-------
Päivä oli aika toimelias ja pakollisissa asioissa pääsi hiukan eteenpäin.
---
Trumpin kampanja on kriisissä, koska nyt alkaa tulla esiin naisia, jotka väittävät joutuneensa Trumpin ahdistelun kohteeksi. Siinä lokaaja saa maistaa omaa lääkettään, vaikka eihän tuo kovin kivaa ole. Väitteiden todenperäisyys ei ole selvitettävissä, muttei liioin yhdentekevää.
---
Jaksoin hetkeksi nousta katsomaan suomalaisittain mielenkiintoista NHL-ottelua. Patrik Laine ja Sebastian Aho tekivät debyyttinsä samassa ottelussa kolmosketjuissa, tosin eri puolilla. Laine teki hienon maalin ja syötti toisen. Ahokin pääsi isoon rooliin. Lisäksi eilen Jesse Puljujärvi teki hyvän debyytin. Veikkaan, että tämän kauden suomalaissensaatio on kuitenkin Artturi Lehkonen, josta ei paljoa ole Suomessa puhuttu, koska hän on ollut Ruotsissa pari vuotta valmistautumassa NHL-uraa varten.
torstai 13. lokakuuta 2016
Käry kävi keijukaiselle
Päivän urheiluuutinen oli se, että Norjan maastohiihdon supertähti Therese Johaug on jättänyt positiivisen doping-näytteen. Italialaisesta apteekista hankitusta huulirohtuman hoitoon tarkoitetusta huulirasvasta oli joutunut Clostebol-nimistä anabolista steroidia Johaugin elimistöön. Näyte otettiin 12 päivää huulirasva Trofoderminin käytön jälkeen. Kyseistä ainetta ei myydä Norjassa, mutta Italian lain mukaan kiellettyjen aineiden pakkauksessa tulee lukea "doping." Lääkäri otti asiasta vastuun ja erosi välittömästi. Hiukan erikoistakin asiassa on. Oliko lääkelaukusta tosiaan unohtunut kesäisille Alpeille lähdettäessä huulirasva ja miksi nyt piti turvautua vieraaseen tuotteeseen?
Näiden tietojen pohjalta kannattaa vielä laittaa jäitä hattuun. Tällä tietoa on kysymys hyvin lievästä doping-tapauksesta, Clostebol on anabolisista lievimpää ryhmää. Sekin on toki totta että sitä on käytetty doping-tarkoituksessa DDR:ssä menneinä vuosikymmeninä. Mielestäni vuosien ammatinharjoittamiskielto tuollaisesta rikkomuksesta olisi täysin kohtuuton suhteessa yhteiskunnan muuhun rangaistuskäytäntöön.
Olennaista on nyt selvittää, että onko tässä asian koko kuva. Norjan hiihtomenestys ei perustu dopingiin, se on aivan selvää. Heillä on aivan erilaiset lahjakkuusmassat käytössään kuin muilla. Mutta olisi hyvin naivia väittää, etteikö Norjassakin näitä asioita tunnettaisi. Itse olen miettinyt norjalaisten vahvaa asemaa Kansainvälisessä hiihtoliitossa, koska on ollut viitteitä siitä, että heitä olisi suosittu tai suojeltu siellä.
Sekin olisi mielenkiintoista, jos Norjan menestys tulevalla kaudella olisi olennaisesti erilaista kuin aiemmin. Mielenkiinnolla seuraan asiaa jatkossakin. Paraikaa NRK:n ajankohtaisohjelmassa käydään kuumenevaa keskustelua aiheesta. Kultturiministeri on tiukkana hiihtoliitolle, jonka prosessit eivät näytä olevan kunnossa.
---
Kirkonkelloja soitettiin tänään Syyrian Aleppon uhrien muistoksi klo 17 ja näin tulee tapahtumaan myös lähipäivinä. Jotenkin veti vakavaksi kuunnella kellojen soittoa ja miettiä todellisuutta sodan jaloissa. Mietin, että kauanko kelloja pitäisi soittaa, jos yksi lyönti menisi yhdelle uhrille.
---
Vointi oli aivan kohtuullinen.

Lahjakkuuksien erilaiset polut
Unen tarkoitus on yhä mysteeri. Samoin unien näkemisen merkitys on vielä hämärän peitossa. Oletetaan, että niillä on iso psyykkinen merkitys. On hämmentävää, miten alkeissa olemme maailman ja ihmisen ymmärtämisessä. Nämä ajatukset heräsivät tiededokumentista, jota hetken seurasin.
Päivän aikana sai taas laittaa kaiken peliin. Kaikki meni ihmeenkin hyvin, vaikka yhtään ei jäänyt ylimääräistä. Sytostaattien kanssa on pärjätty kohtuullisesti.
---
Suomen ensimmäinen NHL-pelaaja Matti Hagman on poissa. Hän eli 61-vuotiaaksi. Jari Kurri on sanonut häntä lahjakkaimmaksi suomalaiseksi kiekkoilijaksi. Monet uskovat, että hänestä olisi tullut supertähti Edmonton Oilersissa, mutta samaan aikaan osui tielle kivi, kaikkien aikojen kiekkoilija Wayne Gretzky. Hakki jäi varjoon ja palasi aika nopeasti Suomeen. Gretzky puolestaan teki Jari Kurrista ison tähden. Joku on vähätellyt Kurria sanomalla, että Grezkyn vierellä postilaatikkokin tekisi sata pistettä kaudessa. Tiedä häntä.
Pieni yhteensattuma on se, että ensi yönä NHL-kauden alkaessa Oilersin uusi halli otetaan käyttöön ja debyytin seurassa tekee muuan Jesse Puljujärvi. Siinä voi olla toinen Hakki tai toinen Kurri. Aika näyttää kumpaan suuntaan tarina kulkee.
Toinen pieni yhteensattuma on se, että jalkapallon puolella luonnonlahjakkuus ja Hakin helsinkiläinen ikätoveri, Atik Islmail, julkaisi elämänkertansa. Ismail lähti hänkin 1970-luvun loppupuolella kohulla maailmalle, mutta kansainvälinen ura jäi hänelläkin vaisuksi. Hakin ikätoverilla oli sama ongelma sillä erotuksella, että Ismail onnistui raitistumaan jo yli 20 vuotta sitten. Ismail kouluttautui lähihoitajaksi ja ryhtyi tekemään päihdetyötä. Nykyään hän on vireä urheilu- ja kulttuuripersoona Kuopion seudulla.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Sopimukset, yhteistyö ja sillanrakentaminen
Päivä oli harvinaisen sumuinen. Aamulla oltiin reilusti pakkasella ja nollan tuntumassa meni loppupäiväkin sumun senkun tihetessä. Virtaa oli ukossa vähän, kuten arvata saattoi. Mitään välttämätöntä ei kuitenkaan jäänyt hoitamatta.
Vihdoinkin läppärin akku on saapunut ja muutama päivä testattu. Akun hinta oli 90 euroa, mikä oli mielestäni aika korkea hinta. Harmi on se, että kone ei vieläkään tullut ehjäksi. Sammuilua tapahtuu ajoittain minuutin välein. Välillä pärjätään pidempään.
Viitteet ovat pahasti sen suunt aiset, että kohta kolme vuotta vanha koneeni on jo elämänkaarensa loppupuolella. "Hehkulamppuhuijaus" toimii erityisen hyvin viihde-elektroniikan puolella. Mikä voisi olla vanhanaikaisempaa kuin kaksi vuotta vanha kännykkä? Ihmiset pakotetaan uusimaan laitteensa yhä tiheämmin. Iloisiakin poikkeuksia on. Tänään ihmettelin 23 vuotta vanhoja jääkaappia ja pakastinta, jotka toimivat aina vaan. Kopoti kop.
---
Tuore nobelistimme on tuonnut esiin ajatuksiaan Suomen talouspolitiikasta. Järkeviä ajatuksia, joita muutkin ovat esittäneet. Toivottavasti nobelistin sanojen painoarvo saa myös "vastarintajoukot" miettimään toimintansa järkevyyttä ja kyllä siellä oli evästä hallituksellekin.
Bengt Holmström on tutkinut myös sopimusteoriaa. Sopimus on käsitteenä erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä käsite. Sitä on tullut paljon mietittyä ja puran tässä omia mietteitäni. Holmströmin ajatuksiin en ole vielä tarkemmin perehtynyt.
Mitä sopiminen oikeastaan on? Yksinkertaisimmillaan sopimus vaatii vähintään kaksi osapuolta. Nämä päätyvät yhteisymmärrykseen jostakin asiasta ja sitoutuvat siihen. Esimerkkinä vaihtokauppa. Sovitaan, että toinen antaa kaksi Ladaa ja saa tilalle yhden Fiatin.
Ennen sopimusta täytyy vallita yhteistyöhalu sekä luottamus osapuolten välillä. Kun nämä ovat olemassa neuvotellaan sopimuksen sisällöstä ja mietitään, mihin osapuolet voivat suostua. Kun sopimus on syntynyt, tilanne lukkiutuu. On eettinen kunnia-asia noudattaa sopimuksia ja niiden rikkomista pidetään paheksuttavana. Joskus sopimusrike aiheuttaa sanktioita, seuraamuksia kuten sakon. Joskus sopimus puretaan yhteisymmärryksessä ja tehdään parempi tilalle.
Mikä on sopimusten merkitys? Se on hyvin suuri, koska niiden avulla vältytään jatkuvilta neuvottelutilanteilta. Kaupassa ei tarvitse joka kerta neuvotella maitopurkin hintaa erikseen, vaan kiinteään hintaan asiakas voi tehdä kaupat tai jättää tekemättä. Näin saadaan aikaan ennakoitavuutta ja läpinäkyvyyttä. Tiedetään, että marketissa tavara maksaa yhtä paljon naapurin Eerolle kuin itselle.
Isommassa mittakaavassa sopimukset ovat pelisääntöjä, jotka määrittävät yhteiskunnan toimintatavat. Lait ovat sopimuksia, jotka ovat syntyneet demokraattisen päätösprosessin kautta reilun pelin seurauksena. On myös sanattomia sopimuksia, joita tapahtuu arjessa spontaanisti ja nopeasti. Tasa-arvoisessa risteyksessä kuljettajat tekevät salamannopeasti sopimuksen siitä, miten tilanne puretaan turvallisesti.
Sopimus on siis enimmäkseen hyvä asia. Se on demokratian perusta. Se takaa yhteiskunnassa rauhan ja turvallisuuden. Mikä voisi edes olla sopimisen vaihtoehto? Se olisi viidakon laki eli voimankäyttö. Vahvin päättäisi, miten menetellään ja heikot jäisivät jalkoihin. Sopimusyhteiskunnassa vallitsee korkea luottamustaso ihmisten välillä, mikä näkyy hyvinvointina ja turvallisuutena. Kansalaisten ei tarvitse kantaa kadulla asetta, koska voidaan luottaa poliisin huolehtivan turvallisuudesta.
Voiko sopimus olla huono asia? Voi tietenkin, jos sopimus on ehdoiltaan huono. Palkka voi olla kohtuuttoman alhainen. Turhat sopimukset ja normit jäykistävät turhaan systeemejä. Esimerkiksi: Mihin tarvitaan energiatodistus omakotitaloa myydessä, koska se on hankala ja kallis hankkia, mutta sen käytännön vaikutus on olematon? Norminpurkutalkoot ovat välillä tarpeen.
Pelisäännöt myös luovat todellisuutta. Jos oikein arvaan, niin Nobel-saavutukset liittyvät tähän. Rahamaailmassa toimivat ovat lähtökohtaisesti itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, mikä on täysin hyväksyttävää, kunhan sääntöjä noudatetaan. Niinpä on erittäin tärkeää, miten sopimukset rakennetaan. Taloudellisia kannustimia voidaan käyttää sitouttajina, mutta ne pitää toteuttaa niin, että ne kannustavat yrityksen edun mukaiseen ponnisteluun pitkällä tähtäimellä eivätkä johda yrityksen kannalta hankaliin pikavoittoihin.
Mitäpä tästä opimme? Mielestäni aika paljon. Jo kasvatuksessa olisi ensiarvoisen tärkeää opettaa reilun sopimisen ja yhteistyön kulttuuria. Kaikkeen ei pitäisi antaa valmista neuvoa, ei myöskään vain antaa kaiken tapahtua "hällä väliä"-tyyliin. Ristiriitatilanteissa olisi tärkeä pitää maltti ja lähteä kuuntelemaan ihmisten toiveita ja tarpeita. Kuulluksi tullut osapuoli on halukkaampi katsomaan asiaa myös toisen näkökulmasta ja näin pyrkimään win-win tilanteisiin. Näin vältyttäisiin viholliskuvilta, joita empaattinen ihminen tarvitee muuttuessaan sotaiseksi ihmiseksi.
Tärkeä sopimustaito on sillanrakentamisen taito. Kun on tapahtunut loukkaus ja välit ovat rikkoutuneet, ollaan hankalassa tilanteessa. Vaarana on konfliktin syveneminen ja pitkittyminen. Olisi hyvä päästä pian takaisin "neuvottelupöytään" sopimaan uudesta yhteistyöstä.
Syyriassa ollaan oikeastaan tässä tilanteessa juuri nyt. Venäjä sooloilee rankasti ja muu maailma katsoo sivusta. Valmiutta sillanrakentamiseen varmasti olisi, jos Venäjä haluaisi yhteistyötä. Lähtökohdissa sopimuksen saavuttamiseksi on siis pahoja puutteita. Siltaa pitää rakentaa molemmilta puolilta.
Sillanrakentamisen taidon ja merkityksen opettaminen olisi hyvä aloittaa jo kotikasvatuksessa. Lapset oppivat väkisinkin ne mallit joita kodeissa käytetään. Sieltä ne luultavasti siirtyvät omaan työkalupakkiin myöhempää käyttöä varten. Usein kaikki luultavasti menee oikein hyvin. Oma elämänkokemus hiekkalaatikolta alkaen auttaa. Voi olla oikein opettavaista saada hiekat muutaman kerran silmille, jos on toiminut väärin itse. Näissä tilanteissa olisin vielä hyvä, jos olisi taustalla viisaita vanhempia ohjaamassa tilannetta kohti sillanrakennusta. Mitä sitten tapahtuu niiden perheiden kohdalla, joissa nämä taidot ovat alikehittyneet? Miten näiden lasten työkalupakkeihin saataisiin kykyä tehdä yhteistyötä, sopia ja siltaa rakentaa?

tiistai 11. lokakuuta 2016
Jopas oli vaaliväittely
Katsoin vaalikeskustelun. Suorana en jaksanut kauaa olla mukana, mutta päivällä lähetys uusittiin tekstitettynä. Se olikin vastenmielisin koskaan näkemäni vaalikeskustelu! Jonkinlaisena karismaattisena herrasmiehenä olen Trumpia pitänyt tähän saakka, mutta nyt on kuva muuttunut synkempään suuntaan. Vastaehdokkaan uhkaaminen oikeustoimilla ja vankeustuomiolla on ainakin itselleni aivan ennenkuulumatonta. Kysymys ei oikein ole populismista eikä mauttomuudesta, vaan jostakin pahemmasta. Jotakin vihaa ja halveksuntaa on mukana tuossa käyttäytymisessä. Hankalissa kysymyksissä hän ryhtyi puhumaan aivan muusta ja ihmettelen, mikseivät tilaisuuden juontajat palauttaneet järjestystä tiukemmin.
Kekkosesta ihmisenä ja hänen viime vaiheistaan esitettiin illalla dokumentti. Hän tunnetusti jatkoi presidentin virassa aivan liian pitkään. Suomalaisille Kekkosen kuolevaisuus näyttää vieläkin tulleen täytenä yllätyksenä, josta vieläkään ei oikein ole toivuttu. Kirjoja täytyy yhä julkaista, jossa varmistetaan, että Kekkonen oli ihminen ja että hän on kuollut. Hän oli kansan isä, jonka arveltiin lähes yliluonnollisia kyvyillään suojelevan suomalaisia arvaamattomalta Itänaapurilta. USA:n presidenttiehdokkaat ovat nyt pirteitä seitsenkymppisiä. Kahdeksan vuoden virkakauteen tulee varautua. Vaarana on silloin tehdä Kekkoset, Reagan aikanaan jo teki. Ydinasenappi pysyi onneksi turvassa.
---
Kuka on Bengt Holmström? Eilen ei monikaan tiennyt. Tänään hän osa yleissivistystä, suomalainen Nobelin taloustieteen palkinnon voittaja. Hän on tutkinut sopimusteoriaa, erästä mieliaihettani taloustieteen näkökulmasta. Toivottavasti hänen tuotannostaan saadaan kansantajuisia versioita luettavaksi lähiaikoina.
---
Vointi oli uninen. Suoraan sanoen oikein mitään saanut aikaiseksi. Unta tuli mittariin 14 tuntia ja 19 minuuttia. Sytostaatit vievät voimia. Viisi rankinta päivää ovat vielä tulossa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Suomi - Kroatia 0-1
Kroatia oli kesän EM-kisoissa yksi omista suosikeistani. Heillä on nippu valtavan taitavia pelaajia ja ovat maailmanlistalla tällä hetkellä sijalla 11. Kroatiassa on 4,3 miljoonaa asukasta ja joukkueen arvo 190 milj. euroa. Suomen joukkueen arvo 21 miljoonaa ja pelillinen sijoitus on 84. Avauksesta pelaajia puuttui päävalmentajan mukaan 6-7 nimeä; Eremenko, Perpa, Sparv, Halsti, Pohjanpalo, Uronen ja Toivio. Arkivuo menetettiin kesken ottelun.
Lähtökohta ei siis millään lailla ollut helppo tai tasaveroinen. Näistä lähtökohdista 0-1 on aivan siisti lopputulema. Kosovo hävisi torstaina Kroatialle kotonaan 0-6.
Paikallisesta näkökulmasta täytyy mainita sellainen upea asia, että koko SJK:n tärkein nelikko pääsi maajoukkuekentille ja kolme jopa avaukseen. Itse asiassa uskon, että tämän päivän siipirikkoa Suomea vastaan SJK olisi pärjännyt hyvinkin. Maalivahti Aksalu pelasi nollapelin Viron voittaessa. Toppari Vales pelasi Andorran avauksessa Portugalia vastaan ja Suomen avauksessa Kroatiaa vastaan oli topparina Juhani Ojala. Roope Riski pääsi loppuminuuteilla kentälle. Ojala pelasi omaa peruspeliään, mutta kiire hänellekin meinaa tulla Kroatian tähtiä vastaan. Mitään tunarointeja ei tullut kohdalle, mutta jatko maajoukkueessa voi olla tiukassa.
Ottelu ei sinänsä ollut kaunista pelaamista. Vielä 90-luvulla Suomen peli oli samanlaista luutimista ennen Möller-Nielsenin aikaa. Sitten koittivat paremmat vuodet; Litmanen, Hyypiä, Kolkka, Niemi ym. Nyt ollaan lähtöruudussa takaisin.
Viime pelissä arvostelin kapteeni Moisanderia ja maajoukkuevalmentaja päätyi samaan omassa analyysissään. Hän ei tohtinut jättää Moisanderia penkille, vaan siirsi hänet turvallisempaan paikkaan keskikentälle, jossa hän on pelannut viimeksi 16-vuotiaana. Seuraavassa ottelussa Moisanderilla on pelikielto, joten silloin hänet täytyy jättää sivuun. Hän selvästi tiedostaa oman tilanteensa, mikä näkyy yliagggressiivisena pelaamisena. Tänäänkin hänelle olisi kuulunut punainen kortti, mutta jälleen koki armon.
---
Ensi yönä on edessä mielenkiintoinen vaalikeskustelu. Trumpia lyötiin navan alle oikein kunnolla, kun Washington Post julkaisi nauhan, jossa Trump puhuu törkytarinoita naisista. Nyt sitten hurskastelijat pääsevät riekkumaan oikein kunnolla. Toki puheet ovat karmeita ja tuomittavia, mutta arveluttavaa on myös kymmenen vuotta vanhan nauhan tuominen julkisuuteen juuri nyt. Arvelen, että Trump tapansa mukaan vastaa hyökkäyksellä eli jotain haetaan Clintonien yksityiselämästä. Aamulla tiedetään enemmän.
---
Vointi parani eiliseen verrattuna. Kovasti on nyt haastetta eri suunnista, mutta sellaista elämä on ja aina on hyvä, että elämä on, koska elämä on hyvä.

lauantai 8. lokakuuta 2016
Seinä tuli vastaan,
Tässä kohtaa kävi niin, että itsesenuuri iski ja poistin sinänsä huolella tehdyn tekstin. Eettisinä periaatteina minulla on ensiksikin se, että bloggaaja ei voi mennä puhumaan muista kuin omista henkilökohtaisista asioistaan, vaikka ne itseä läheltä liippaisikin. Toisena on blogin autonomisuus. Kukaan ulkopuolinen ei voi tulla kertomaan, mitä tai miten pitää kirjoittaa jostakin asiasta. Minun on voitava seistä täysin oman tekstini takana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)