torstai 7. tammikuuta 2016

Ajankulusta ja ylpeydestä.


Sitä tulee miettineeksi kulunutta joulun aikaa. Tuntuu, että täysillä on eletty ja syöty. Ei aikaa hukkaan ole päästetty. Silti herää kysymys, että mihin se aika taas oikein meni. Juuri alkoi joululoma ja nyt tuo upea aika on johonkin kadonnut. Mutta ajan kulua ei voi pysäyttää. En oikein osaa eläytyä niiden kokemukseen, joiden aika ei oikein meinaa kulua. Ehkä armeija-aikana oli sellaista aikaa, jolloin pitkästyminen oli todellista. Erällä ampumaleirillä marraskuussa oli ennätyspakkaset ja tekemistä oli liian vähän. Aloin kehittää riimejä päässä ja jankuttaa niitä mielessäni. Silloin aika kului huomattavan paljon ripeämmin. Näinköhän blues on syntynyt neekeriorjien keskuudessa preerioilla.

Tänään huomasin olevani ylpeä jälkikasvusta, joka oli päässyt kokeilemaan siipiään lehtorina oikeassa koulussa. Isoja saappaita pääsee tunnustelemaan vähäksi aikaa. Oikeastaan tässäkin asiassa ihmettelen ajan kulkua. Tuntuu niin pieneltä ajalta hetkeltä se, kun esikoinen aikanaan syntyi parikymmentä vuotta sitten. Oli huikeaa olla syntymässä mukana ja ottaa vauvan syliinsä ensimmäistä kertaa. Ja nyt ollaan tarinassa näin pitkällä. Miten se voi olla näin?

Luulen, että monet vastaavassa elämäntilanteessa ihmettelevät samaa. Myös ylpeyden tunne itsessään on kummallinen kokemus. Jotenkin on noloa tunnustaa olevansa ylpeä jostakin. Herättääkö sillä ikäviä ajatuksia muissa, jotka juuri sillä hetkellä eivät ole kokeneet samaa. Vai onko asia kenties juuri toisin päin? Pitäisi uskaltaa olla pienistäkin asioista ylpeä. Miksi se pitäisi olla jotakin kovin ihmeellistä? Lainaa ja väliaikaista kaikki kuitenkin täällä on. Kurjaa olisi uhrata kaikkensa vaikka olympiakullan saavuttamiseksi ja sitten todeta, että tässä se oli. Mitäs sitten?
---
Lentopalloa en katsele säännöllisesti, mutta aina kun katson pelejä Suomella on vastassa joku ´joku juuri jonkun mestaruustittelin voittanut ja tilanne on otteluissa suorastaaan toivoton yksittäisistä hyvistä suorituksista huolimatta. Huonoista tuloksista huolimatta ylpeä voi olla fanikulttuurista, joka on syntynyt suomalaisjoukkueen ympärille. Vaikkei mestaruuksia eikä juuri voittoja tipu, fanit seuraavat joukkuetta uskollisesti. Koripallossa on paljon samaa havaittavissa, ääntäkin riittää. Kiekossa fanikulttuuria syntyy jopa junnujoukkueen ympärille, mikä on ennen näkemätöntä. Mutta miten jalkapallon fanikulttuuri saataisiin lentoon? Surkuhupaisin näkemäni esimerkki oli 2014 syksyllä, kun HJK varmisti mestaruutensa vieraspelissä. Joukkue meni joukkueena kiittämään fanikatsomoaan. Siellä oli vähemmän ihmisiä, kuin kiittävässä joukkueessa. Made in Finland.


Kylmä loppiainen

Pakkaspäivä ollut tänään, lähes kolmekymmeneen putosi elohopea. Virren 30 sanoin "maa on niin kaunis" ja äänimaailmassa kuivan lumen narskuminen on erittäin upea ja harvinainen ääni.

Loppiainen on vietetty ja muovikuusi kaappiin laitettu. Herkutkin on herkuteltu. Kotona on ollut kovasti ruoanlaittoinnostusta. Itse olen toki ollut vain koemaistajana.Tänään sain maistella ja kommentoida maailman ehdottomasti parhaita pitsoja.

Huomenna monella alkaa arki. Koulupuolella lukiolaiset käynnistävät uurastuksensa. Peruskoululaiset aloittavat vasta ensi viikolla ainakin meidän tapauksessa.

Nukahtaminen meni eilisen kiekkofinaalin jälkeen tosi myöhään. Ja meni varmaan muillakin. Tunnelma oli sen verran korkealla. Katsojia oli tv:n ääressä parhaimmillaan 2,4 miljoonaa. Torilla oli paukkupakkasessa tuhansia ihmisiä juhlimassa mestaruutta. Toivottavasti tämä luo osaltaan sitä innostusta, jota tarvitaan laajemminkin masennusta potevassa Suomessa.

Mikään suuri uutinen tämä ei kiekkomestaruus maailmalla ei ole, ehkä viidessä suurimmassa kiekkomaassa jonkinlaista uutisarvoa on. Onhan siinä toki isojakin maita mukana. Kummallista puolestaan oli se, että Suomessa tuskin huomattiin ilmaveivaaja Mikael Granlundin tekemää NHL-ennätystä eli nopeinta maalia edellisen maalin jälkeen. Aikaa kului 1.7 sekuntia.
----
Olo oli aivan kohtuullinen, vaikka energiaa oli aika vähän.
---
Oikaisu: Taisin sortua väittämään, että kotikisoista ei voittoa ole tullut, mutta toki 1998 Suomi voitti finaalissa jatkoajalla Venäjän 2-1.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Jonkun täytyy olla paras...

Suomi on juuri voittanut alle 20-vuotiaiden mestaruuden jääkiekossa. Venäjä tasoitti 6 sekuntia ennen loppua, jonka jälkeen tarvittiin jatkoaika. Kauaa ei tarvittu, kun pelaaja, joka kisojen aikana ei ole saanut tyhjäänkään maalin väänsi väkisin maalin. Kysymyksessä oli Kasperi Kapanen, joka paransi tasoaan huikeasti ja luultavasti kisojen paras luistelija. Hänen isänsä oli NHL:n nopein luistelija, joten kauas ei ole omena puusta pudonnut.

Ruotsalaislehtiä on kiva seurata näissä tilanteissa. Siellä Puljujärvi todettiin Grezkyäkin paremmaksi ja todettiin, että hän yhtä hyvin voisi olla ruotsalainen. Äiti ei viihtynyt Älvkarlebyssä, joten perhe muutti Suomeen. Kiitos Äidille!

Paljon riittäisi sanottavaa tästä porukasta ja peleistä. Kotikisoista ei koskaan ennen ole tullut mestaruutta Suomessa, joten joku uusi kynnys tässä ylitettiin. Pelillisesti on mainittava, että ensimmäistä nollapeliä lukuunottamatta, jokaisessa ottelussa tultiin takamatkalta ja tarvittavat maalit tehtiin vaikka väkisin. Kertoo siitä, että tähdet pelasivat joukkueelle.
---
Voinnissa on tapahtunut pientä parantumista.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Pikkuleijonat finaaliin!

Pikkuleijonat pudotti Ruotsin finaalista lukemin 2-1. Yllätysten kirjaan menee tämä tulos. Samasta opuksesta löytyy myös se, että Pu-La-Aho-kentälliselle ei tullut yhtään merkintää. Tähän asti se on tehnyt lähes kahdeksan pinnaa ottelua kohden. Uusia ratkaisijoita löytyi; mm. Rantanen, Kapanen ja Hintz.

Ruotsi ei kertaakaan ole joutunut tiukille otteluissaan, Suomella tästä on enemmänkin kokemusta. Olikohan perätin niin, että avausottelun jälkeen kaikissa otteluissa Suomi on ollut alakynnessä ja neljässä perättäisessä noussut voittoon. Tämä tuo arvokasta pääomaa joukkueen voittamiskyvylle.

Nyt suomalaisilla oli maalivahtipeli kunnossa kuten myös alivoima. Itse asiassa Ruotsi oli varsinkin kolmannen erän alakynnessä. Kolme laukausta kohti Suomen maalia kertoo tästä. Ruotsalaiset purnasivat jäähyjä. Ehkä sieltä pari kyseenalaista löytyikin, mutta kyllä yksi Suomenkin jäähyistä oli aika kevyt.
---
Pakkasta on ollut parisenkymmentä tänään. Ei siis ulkoilupäivä ainakaan meikäläisen keuhkoilla.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Taas Kanada kovilla!

Suomelle ringeten maailmanmestaruus tupsahti viidettä kertaa perättäin. Kärsijänä oli Kanada, kuinkas muuten. Pari tuhatta kanadalaista oli löytänyt paikkansa katsomosta. Liekö samaa porukkaa kuin kiekossa. Ringette on mielenkiintoisen näköinen tyttöjen laji, jossa tulee hienoja kuvioita. Jotakin kaukaista sukua se on jääkiekkollekin, vähän ehkä kuin sauvakävely perinteisen hiihdolle.

Huomenna Pikkuleijonat testaavat Ruotsin. Ennakko-oletuksessa Suomella ei pitäisi olla minkäänlaista saumaa, mutta kerrankos sitä on erehdytty. Ottelun alku ratkaisee erittäin paljon, samoin huippumiesten vire. Maalivahdin rooli varsinkin korostuu. Aivan huippukassaria Suomella ei taida olla mukana tällä kertaa.

Vointi ollut väsynyttä tänäänkin. Ensi viikolle on pakkasta luvassa yli oman tarpeen, Toivottavasti mitään hirmukylmää ei ole tiedossa. Silloin elintoiminnot tuntuvat pysähtyväN.

Nuoret leijonat lähettivät Kanadan kotiin!

Tapahtui harvinaista. Kanada putosi edellisen kerran neljän joukosta nuorten jääkiekon MM-kisoissa vuonna 1998. Asialla olivat ennen kaikkea samaisena vuonna syntyneet tähdet Jesse Puljujärvi ja Patrick Laine sekä 1997 syntynyt Sebasian Aho.  Suomi pudotti maailman parhaista pelaajista koostuvan joukkueen kylmästi jatkosta maalein 6-5. Erikoinen ottelu, joka voitettiin hyökkäämällä, ei maalivahdilla ja vastahyökkäyksellä kuten Suomen isot voitot yleensä tulevat.

Tupu-Hupu-Lupu (Peltonen-Koivu-Lehtinen) pelasi aikanaan hurlumheikiekkoa, jossa vauhtia riitti. Suomikiekko tuli uudella tavalla maailmankartalle. Tämä Pula-ahon kenttä (Puljujärvi-Laine-Aho) on jotakin vastaavaa, jopa vielä hurjempi. Tupuhupulupulla meinasi usein mennä nurkissa pyörimiseksi, mutta nämä iskevät viiltävällä taidolla ja vauhdilla.Viidessä ottelussa ketju teki 38 pistettä(!) Muut kentät ovat olleet aika vaisuja eikä maalivahtipeli aivan erikoista ole ollut jos omiin menee viidessä ottelussa 18 häkkiä. Ruotsilla on mennyt vastaavassa ajassa viisi maalia. Vanha totuus on, että hyökkäämällä voitetaan otteluita ja puolustamalla mestaruuksia. Siksi en vielä olisi valmis mestaruuksista tai edes loppuottelusta puhumaan. Puolustamisen ja maalivahtipelin pitää parantua paljon. Silti Ruotsi pelkää...
---
Hiihdossa Tour de Ski jatkui yhteislähdöillä. Nämä yhteislähdöt ovat kehittyneet alkuaikojen laumahiihdoista ja loppukirikyttäilyistä kunnon vauhtihiihdoiksi, joissa painetaan menemään räkä poskella tosi meiningillä. Suomen naiset saivat jopa hiukan menestystä aikaan saamalla neljä hiihtäjätärtä kympin joukkoon. Laura Mononen taisi hiihtää elämänsä parhaan hiihdon seitsemännellä sijallaan.

Mäkihypyn tilanne on lohduton. Onneksi ainoa hyppääjä pääsi karsinnasta läpi itse kilpailuun. Suomalaiset ovat jääneet tekniikassa pahasti jälkeen. Tätä valmennusjohto ei oikein myöntänyt Tulosruudussa, mutta ulkomailla suomalaisten ongelma on ollut jo pidempään tiedossa. Laji on niin herkkä, että vanhentuneilla opeilla ei pärjätä. Miksi Kojonkoski, joka oli paras valmentaja 10-15  vuotta sitten on hiljaa? Vai onko hän se, johon kehitys on tyssännyt?

Voinnissa oli ongelmia. Pakkanen tuntuu vaikuttavan kielteisesti vaikka ulkona ei tullut edes oltua.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Uutta suuntaa hakemassa

Miljoonia kiloja on luvattu pudottaa ja satojatuhansia litroja jättää juomatta. Vuoden vaihtuminen on nähty mahdollisuutena arvioida omaa kurssiaa muuttaa tapansa ja aloittaa alusta. Omalla kohdalla suklaa, piparkakut ja vähän karkitkin ovat alkaneet maistua loppusyksyn pimeänä aikana turhankin hyvin. Makealakkoon liittyminen tekee siis hyvää.

Vointi ollut flegmaattista sorttia tänään.  Kylki mennyt pikkuisen parempaan suuntaan, muttei paljoa.